Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2014

Ammatinvalintakysymyksiä

Katsoin hiljattain dokumentin ”After Tiller”. Vuonna 2009 Yhdysvalloissa ammuttiin George Tiller -niminen lääkäri, joka oli maassaan yksi harvoista, jotka suorittavat abortteja pitkälle edenneissä raskauksissa. Dokumentissa käytiin läpi lääkäreiden hyvin rehellistä ja syvää pohdintaa oman työnsä henkisistä ja eettisistä taakoista. Yksikään lääkäri ei taakastaan huolimatta kuitenkaan kyseenalaistanut naisten oikeutta saada abortti, liittyipä aborttiin johtaviin päätöksiin millaisia tekijöitä tahansa.

Helsingin Sanomat uutisoi tänään gynekologi Sari Tanuksen laatiman kansalaisaloitteen keränneen yli 18 000 allekirjoitusta. Kansalaisaloitteessa vaaditaan, että hoitohenkilökunnalla tulee olla oikeus kieltäytyä aborttien suorittamisesta omantunnonvapauteen vedoten. Suomen lisäksi neljässä Euroopan valtiossa ei ole kirjattu lakiin terveydenhuoltohenkilökunnalle oikeutta kieltäytyä raskaudenkeskeytyksistä työssään – joukossa mm. Islanti ja Ruotsi. Euroopan neuvosto on neljä vuotta sitten edellyttänyt, että kaikkien EU-jäsenmaiden tulee ”turvata hoitohenkilökunnalle omantunnonvapaus” kieltäytyä raskaudenkeskeyttämisestä.

Vuoden 1993 jälkeen pelkästään Yhdysvalloissa on surmattu useita terveydenhuoltohenkilökunnan jäseniä. Tämän lisäksi ammuskeluissa on haavoittunut kymmeniä, aborttiklinikat ovat joutuneet pommitusten kohteeksi, ja terveydenhuoltohenkilökuntaa kidnapattu. Näin käy, kun siirrytään järjestelmään, jossa abortteja suorittavat lääkärit ja hoitajat ja klinikat ovat tiedossa. Esimerkkejä löytyy myös muista maista, kuten Suomea terveydenhuoltojärjestelmältään muistuttavasta Kanadasta.

Suomi on pieni maa, jossa jo nyt on alueita, joille on vaikea saada lääkäreitä. Jos kansalaisaloite tulisi hyväksytyksi, miten turvaisimme sen, että noilla seuduilla naiset voivat saada raskaudenkeskeytyksen turvallisesti? Entäpä sen, että noilla seuduilla abortteja suorittavat lääkärit ja toimenpiteissä mukana oleva muu hoitohenkilökunta saa tehdä työtään pelkäämättä? Raskaus ja synnytys ovat vaarallista touhua jo itsessään. Oikeus turvalliseen raskaudenkeskeytykseen kuuluu kaikille naisille kotimaahan ja -paikkakuntaan katsomatta. Otamme valtavan harppauksen taaksepäin, jos olemme valmiita joustamaan tässä oikeudessa. Edelleen, 2010-luvullakin, joissakin EU-valtioissa käydään keskustelua siitä, onko naisilla oikeutta aborttiin ja jos on, niin missä tilanteissa. Valtiot ottavat kantaa naisten puolesta muun muassa Irlannissa ja Espanjassa. En todellakaan toivo Suomessa avattavan tätä keskustelua.

Kylmästi sanottuna näin: Jos ei pysty olemaan tekemisissä oman ammattinsa nurjan puolen kanssa, kannattanee hankkiutua toisiin tehtäviin. Terveydenhuoltoalalla kyllä töitä riittää – myös sellaisia, joissa ei tarvitse toimia omaatuntoaan vastaan.

Palaan vielä Tilleriin ja hänestä tehtyyn dokumenttiin. Olin todella liikuttunut siitä, että maailmalta löytyy naisia ja miehiä, jotka joka päivä menevät töihin henkensä uhalla mahdollistaakseen monelle naiselle traumaattisesta elämäntilanteesta yli pääsemisen turvallisesti. Arjen feministejä. Koska se ei ole feministi eikä mikään, ellei puolusta naisen oikeutta päättää omasta kehostaan myös vaikeiden ja synkkien asioiden äärellä.

Love, Sini

Kuka huolehtisi kannustavuudesta?

Suomessa on viimeiset pari päivää vellonut keskustelu lapsiperheiden verovähennysoikeudesta, jolla kompensoitaisiin tehtyä päätöstä 110 miljoonan euron leikkaamisesta lapsilisistä. Hallitusohjelmaa tehtäessä sovittiin, että tuo kompensaatio saa maksaa enintään 70 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeri Antti Rinteen mallissa verovähennys toteutettaisiin siten, että alle 2 100 euroa kuukaudessa tienaavat perheelliset saisivat täyden verovähennyksen, 150 euroa vuodessa. Vähennyksen saisivat vanhemmista molemmat, ja yksinhuoltajat saisivat sen kaksinkertaisena. Yli 2 600 euroa kuukaudessa tienaavat eivät saisi vähennystä ollenkaan. Vellova keskustelu on kilpistynyt perinteiseen suomalaiseen tapaan yhteen huonoon sanavalintaan ja siitä tehtyyn kelvottomaan otsikointiin. Sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn haastattelun otsikointi Verkkouutisissa ei ehkä mennyt nappiin, mutta hänen sanomansa oli jutussa kyllä tiivistetty: ”Rädyn mielestä lähtökohtana pitäisi olla se, että säästön peruminen kohdentuu samalle joukolle kuin mille leikkauskin on tehty.”

Mitä se oikeasti tarkoittaa, kun puhutaan verovähennyksestä, jonka saisivat maksimimääräisenä alle 2 100 euroa kuukaudessa tienaavat, ja josta yli 2 600 euroa tienaavat jäisivät kokonaan paitsi? Räty sivusi omassa haastattelussaan tätä, mutta asian voi sanoa vieläkin selkeämmin: Olemme luomassa Suomeen jälleen uutta kannustinloukkua. Se tarkoittaa sitä, että saadessaan palkankorotuksen tai ottaessaan vastaan palkkatyötä lyhyt- tai pidempikestoisesti, ihmiselle jää saman verran tai vähemmän rahaa käteen kuin tehdessään työtä pienemmällä palkalla tai ollessaan työttömänä. Yksinkertaistaen.

Suomi ei noin lähtökohtaisesti ole mikään kannustavuuden huippuvaltio. Ongelmamme on, että keskituloiset – noin 2 000-3 000 euroa kuukaudessa tienaavat – ovat niitä, jotka kärsivät kaikkein eniten erilaisten maksuluokkien huipentumisesta. Kun tähän lisätään verotuksen kiristyminen, ei 2 300 euron tienoilla kannata hirveästi palkankorotuksia toivoa. Nyt olemme vetämässä keskituloisten keskelle jälleen uutta jakolinjaa, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Olen käyttänyt sosiaalisessa mediassa esimerkkinä seuraavaa: Kuvitellaan mäntsäläinen pieni perhe, jossa on kaksi vanhempaa ja yksi lapsi. Ajatellaanpa, että toinen pariskunnasta on insinööri 2 500 euron kuukausipalkalla ja toinen sosionomi noin 2 100 euron kuukausipalkalla. Sitten toinen saa parempipalkkaisen työn, tai vaikkapa reilun 100 euron palkankorotuksen. Uuden, Rinteen ideoiman verovähennyksen menettää joko kokonaan, tai osittain. Lisäksi perhe siirtyy kaikkein korkeimpaan päivähoitomaksuluokkaan, sillä yhden lapsen ja kahden elättäjän perheessä vanhemmat saavat tienata yhteensä 4 682 euroa. Alhaisemmissa tuloluokissa pienellä palkankorotuksella saattaa menettää lisäksi työtulovähennyksen. Pahimmassa tapauksessa ylennyksestä, työpaikanvaihdoksesta tai palkankorotuksesta saattaa jäädä vähemmän käteen kuin aiemmin. Kaikkien verovähennysten ja maksuluokkien kanssa pitäisi kysyä: Minkä viestin annamme siitä, että itsensä kehittäminen kannattaa? Lisäksi on ihan validia pohtia, mikä on perheellisten palkansaajien asema suhteessa lapsettomiin palkansaajiin? Kun lapsista saatava verovähennysoikeus poistuu asteittain palkkaluokassa 2 100-2 600 euroa, kiristyy myös progressio tässä ryhmässä enemmän niillä, joilla on lapsia.

Helsingin Sanomissa 21.8.2014 esiteltiin Sosialidemokraattisten Nuorten puheenjohtaja Joona Räsästä, joka harmitteli vapauden käsitteen häviämistä oikeistolle. Hänen mukaansa ”koko sosiaalidemokratian juju on, että vapaus voidaan tarjota jokaiselle. Että jokaisella on mahdollisuus menestyä tai epäonnistua.” Twitterkeskustelussa kyselin häneltä, mikä se sellainen vapaus menestyä on, jossa omalla työllään ja ahkeruudellaan ei ole mahdollisuus menestyä. Räsänen vastasi, että: ”Viekö verottaja koko palkkasi? Minä ainakin olen pystynyt vaurastumaan työtä tekemällä. Varmaan pystyt sinäkin.” Kieltämättä. Itse olen palkkatyöllä ansainnut kaiken, mitä minulla on. Mutta tiedänkin tienaavani huomattavasti yli suomalaisen keskitason. Ongelma ei itse asiassa olekaan pelkkä verotus, vaan kaikki muu tupla- ja triplaprogressio, jota yhteiskunnassamme on, ja jota tämä lähinnä SDP:n kuningasajatuskin edustaa. Ajaessaan ja ”edesauttaessaan” perheellisten pieni- ja keskituloisten asemaa Suomessa sosialidemokraatit tulevat heikentäneeksi heidän mahdollisuuksiaan ja työn kannattavuutta paitsi suhteessa toisiin pieni- ja keskituloisiin myös etenemiseen. Minusta todellista vapautta on se, että lisäkoulutuksen hankkiminen kannattaa. Että itsensä kehittäminen kannattaa. Että eteenpäin pyrkimisestä ei sakoteta.

Ja nyt. Nyt voimme kysyä itseltämme, että voisimmeko katsoa otsikointien ja kehnojen sanavalintojen yli ja pohtia, juuri miten kannustavaa Suomea olemme rakentamassa. Olisiko mahdollista toteuttaa kompensaatio kuitenkin siten, että itsensä kehittäminen kannattaisi myös alle 3 000 euron kuukausipalkalla? Esimerkiksi leikkaamalla kaikkia lapsilisiä vain 40 miljoonan euron edestä, ja olemalla sotkematta mitään muita ideologioita tähän päätökseen?

Love, Sini