Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2014

Oppimisen ylistys!

Viime päivinä on vellonut keskustelu koulutuksesta, ja erityisesti lukion valinnaisuuden asteesta. Jakolinja menee suurinpiirtein niin, että on niitä, joiden mielestä valinnaisuuden lisääminen mahdollista eheämmän lukiokoulutuksen ja keskittymisen itselleen joko jatko-opintojen tai mielenkiinnon kohteiden osalta keskeisiin osa-alueisiin. Ja sitten on niitä, joiden mielestä valinnaisuuden lisääminen lukiossa merkitsee nuorten asettamista liian varhain liian suurten päätösten keskelle, ja joiden mielestä kasvava valinnaisuus merkitsee kasvavaa epätasa-arvoa koulutuksessa. No, selvää lienee, että itse kuulun laajan valinnaisuuden kannattajiin. Kas kun se ei ole keneltäkään pois, että lukiosta voi rakentaa itselleen mielekkään kokonaisuuden. Ja minun mielekäs kokonaisuuteni saattaa hieman poiketa sinun mielekkäästä kokonaisuudestasi. Helt okej. Pääasia on, että pidämme huolta siitä, että kaikkien lukionsa päättävien geneeriset taidot – tai kuten minä tykkään sanoa, yleissivistys 2.0 – ovat paikallaan. Siis oppimaan oppiminen, kriittinen tiedonhankinta ja sen tulkitseminen ja kyky tieteelliseen kirjoittamiseen. Noin muun muassa.

Tämä koko keskustelu tuntuu kilpistyvän erilaisiin näkemyksiin siitä, millainen on tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä tai mitä koulutuksellinen tasa-arvo tarkoittaa. Sekä työssäni että harrastuksessani politiikan saralla olen yhä enemmän tullut siihen lopputulokseen, että tasa-arvo tovereille vasemmalla tarkoittaa sitä, että tulemme yhtä hyvinä (tai huonoina) koulutusjärjestelmästä ulos. Pidemmät korret leikataan. Minä ajattelen siten, että tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä on sellainen, joka ei lajittele lapsia ja nuoria osaajiin vaikkapa sukupuolen perusteella. Pojista tulee yhtä hyviä lukijoita kuin tytöistä, ja tytöistä yhtä hyviä laskijoita kuin pojista. Sellainen, joka mahdollistaa kaikille lapsille ja nuorille kasvamisen täyteen potentiaaliinsa. Eikä sillä potentiaalilla ole ylärajaa.

Sanalla sanoen ongelma siinä vasemman laidan tovereille ominaisessa koulutuksellisen tasa-arvon ajattelussa on se, että se itse asiassa jakaa perheet ja nuoret tasan tarkkaan ryhmiin sen mukaan, mikä perheen koulutus- ja taloudellinen tausta on. Miksi? Kerronpa.

Ajatellaan, että meillä on nyt vaikkapa lukio, jossa valinnaisuus on leikattu minimiin ja koulutuspolku on mahdollisimman samanlainen. Ajatellaan sitten, että meillä on perhe x, jossa vanhemmilla on pelkkä peruskoulutasoinen koulutus (kuulostaa tutulta, terveisiä kotiin <3) ja perhe y, jossa molemmilla vanhemmilla on korkeakoulututkinto. Opetusministeri Krista Kiuru totesi keskiviikkona 5.2. Kansalaisinfossa pidetyssä Pauliina Viitamiehen (sd.) emännöimässä lukiotilaisuudessa, että valinnaisuutta ei voi lisätä siksi, ettei alhaisemman koulutustaustan perheissä ole riittävää osaamista ohjata nuorta tekemään valintoja. Tilanteessa, jossa lukio ei valinnaisuuden kautta tarjoa mahdollisuuksia suuntautua mielenkiinnonkohteiden (koska uskokaa tai älkää, alhaisemmankin koulutustaustan perheiden lapsilla sellaisia on!) ja jatko-opintosuunnitelmien (jälleen, löytyy myös alhaisemman koulutustaustan perheiden lapsilta!) mukaisesti, välineitä ja mahdollisuuksia tähän on lähdettävä etsimään muualta. Perheellä y on varmasti tietopohja, resurssit ja rahaa lähteä niitä etsimään ja lapsilleen haalimaan. Perheellä x – not so much. Syntyy kahdet koulutusmarkkinat. Yhteiskunnan tarjoama koulutus, joka kantaa vain niin pitkälle. Ja sitten muiden tarjoama, usein maksullinen koulutus, josta lisäosaamisensa käyvät hakemassa ne, joilla on siihen varaa.

Minä toivon, että jatkossa lapsille ja nuorille, jotka eivät ponnista siltä kaikkein korkeimmalta oksalta, mahdollistetaan erikoistuminen ja syventyminen itselleen mielenkiintoisiin asioihin siinä missä varakkaampienkin perheiden lapsille. Minä itse olen hyvän koulutusjärjestelmän tuotos, mutta uskon, että se voisi olla vieläkin parempi. En halua, että luomme kahden kastin kansalaisia. Niitä, joiden perheellä on varaa ostaa kansalaisopistosta useampien kielten opintoja lapsilleen tai avoimesta yliopistosta laajemman matematiikan kursseja ja sitten niitä, joiden oppiminen tapahtuu suppean valinnaisuuden, tasapäistävän lukion puitteissa.

Todella tasa-arvoinen yhteiskunta on sellainen, joka mahdollistaa kaikille sen, että arjessa, työssä tai vapaa-ajallaan voi tehdä asioita, joista tulee onnelliseksi ja jotka kokee mielekkääksi. Ei yhteiskunta, jossa me kaikki menemme erilaisina putkeen, josta tulemme samanlaisina ulos. Älkäämme siis luoko sitä putkea sellaiseksi.

Love, Sini