Parempia naisia

En mä nyt edes tiedä, miksi kiihdyin tästä aiheesta. Eihän mulla ole edes lapsia. (Mistä muuten kävin vaalikentillä vuosi sitten paljonkin keskustelua, koska ilmeisesti äitiys antaa paremmat eväät kaikenlaiseen päätöksentekoon. Mene ja tiedä.) Mutta eilen vedin Hesari-kilarit. Helsingin Sanomat uutisoi epiduraali- ja spinaalipuudutusten käyttöasteesta synnytyksissä eri puolilla maata. Otsikko paperilehdessä oli nettiversiota huomattavasti latautuneempi: ”Cityäidit karttavat kipua.” Illalla jo Kätilöliittokin oli laittanut lusikkansa soppaan ja iloisesti todennut, että nyt vaan kaikki synnyttäjät rajojaan kokeilemaan!

Uutisointi ja otsikointi suututti. Ikään kuin kaupunkilaisäidit pelkäisivät kipua. Ikään kuin lisäkärsimys jo muuten vaativassa harjoituksessa glorifioisi koko tapahtuman. Itse uutisessa oli nostettu esiin alueelliset erot ja anestesialääkäreiden saatavuus, mutta otsikkoon asti ajatus ei ollut päässyt. Entä jos kyse olisikin siitä, että myös kehä kolmosen ulkopuolella kivunlievitystä haluttaisiin aivan yhtä paljon, mutta sitä ei ole yksinkertaisesti saatavilla, tai matkat synnyttämään kestävät niin pitkään, ettei puudutuksia ole enää mahdollista tehdä? Suututti muuten myös tuo Kätilöliiton kehotus. Pelkkä raskaus on kehon ja omien rajojen koettelua. Jos lääketiede on mahdollistanut sen, että kärsimystä synnytyksessä olisi mahdollista suhteellisen turvallisella tavalla välttää, miksei sitä voisi tehdä ilman pelkoa siitä, että joku pitää sua nyt vähemmän naisena? Vaikka meidät naiset ”on suunniteltu” tuohon proseduuriin, voisi kuvitella, että synnytyksessä jaksamista edistävien puudutusaineiden kehityksellä on ollut positiivinen vaikutus esimerkiksi synnytyksissä menetettyjen ihmishenkien vähenemiseen.

Synnytyksen kivunlievityskeskustelu on sukua äitien työnteko- ja lasten päivähoitokeskustelulle. Mielipiteitä on paljon, ja kaikki ovat omasta mielestään oikeassa. Kun toiset perheet tekevät toisenlaisia ratkaisuja, niitä paheksutaan. Liisa Keltikangas-Järvinen kaivetaan tasaisin väliajoin naftaliinista viralliseksi totuudenkertojaksi, jotta kaikki toisin tekevät vanhemmat tietäisivät hävetä ja potea syyllisyyttä entistäkin enemmän. Nyt jo synnytykseen kohdistuu parempi nainen – huonompi nainen -keskustelua. ”En halua lapseni olevan lääkehuuruissa synnytyksen jälkeen”, toteaa esikoistaan odottava nainen lehtijutussa. Ikään kuin kaikkien kivunlievitystä haluavien äitien tarkoitus olisi huumata omat lapsensa.

Tai oikeastaan. Kyllä tiedän, miksi kiihdyin. On aika hankalaa olla nuori nainen maailmassa, jossa kaikilla on odotuksia sitä kohtaan, millainen minun pitäisi olla. Millainen nainen. Millainen työntekijä. Millainen odottaja. Millainen synnyttäjä. Millainen äiti. Valmistu aiemmin! Suostu pätkätöihin sukupuolesi takia! Tule raskaaksi aiemmin! Hanki yli kaksi lasta! Luomuodota! Luomusynnytä! Ole kotona kolme vuotta!

Toivoisin, että naiseuteen ja äitiyteen liittyvää keskustelua olisi mahdollista käydä ilman tuomitsemista.  Me emme tarvitse ihmisiä tai järjestöjä julkisuuteen kommentoimaan toisten valintoja näissä asioissa. Voisiko tämä olla sellainen asia, jossa katsoisimme vain omien valintojen perään? Vaihtoehdot ovat tässä – tee päätös itse. Teet sen varmasti omalta kannaltasi oikein. Hyvin sä vedät!

Love, Sini

Advertisements
%d bloggers like this: