Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2013

Nuori tietää oven paikan!

old peopleAkavaa vaivaa skitsofrenia. Ensin siellä oltiin aivan oikein huolissaan korkeasti koulutettujen nuorten työttömyydestä. Kerrassaan vaadittiin erityisen huomion kiinnittämistä korkeasti koulutettujen nuorten työllistämistoimiin. Sitten siellä oltiinkin sitä mieltä, että nuorten työmarkkina-asema on vahvempi kuin vanhemmilla ihmisillä. Ulos siis vaan ensimmäisenä, kyllä niitä töitä sit taas löytyy. Viestintäosasto toki teki parhaansa korjatakseen damagea, mutta too little too late, sanon minä.

Eihän tässä voi kuin pohtia, että kuka oikein on nuorten, pienten ikäluokkien puolella? STTK ja Akava kehuskelevat kilvan Ruotsissa käytössä olevaa ”mitä nuorempi, sitä potkittavampi” -mallia. SAK taas soutaa ja huopaa omien eläkeikää ja eläkemaksuja koskevien kantojensa kanssa. Tänään pohdin ensimmäisen kerran vakavasti ammattiliitosta eroamista. Myönnän.

On aivan totta, että ikäsyrjintäkeskustelussa on pohdittava avoimesti ja ääneen erilaisia vaihtoehtoja. Minun on kuitenkin vaikea nähdä, miten nuorten irtisanomissuojan heikentäminen helpottaisi keskeisesti tätä tilannetta. Tiedämme nuorten kohdalla sen, että työelämässä kiinni pysyminen on parasta lääkettä syrjäytymistä vastaan. Tiedämme myös sen, että ensisynnyttäjien keski-ikä kasvaa jatkuvasti, ja on korkeasti koulutettujen kohdalla jo yli 30 vuotta. Tiedämme senkin, että pätkätyöt ovat meidän juttu. Että sitten vielä enemmän epävarmuustekijöitä tänne suuntaan? Juuh.

Työpaikoilla vastataan minun mielestäni ikääntyvien työntekijöiden mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin ja haasteisiin samalla tavalla kuin perheellisten työntekijöidenkin kohdalla. Joustoilla ja hyvällä työpaikkakulttuurilla. Jos ja kun haetaan jotain kovempia keinoja, voitaisiin esimerkiksi ikääntyneitä tuotannollisista syistä irtisanottaessa koventaa työnantajien velvoitteita, joita heillä irtisanottavia työntekijöitä kohtaan jo muutenkin tuossa tilanteessa on. Lisäksi voitaisiin maksaa erityistä palkkatukea niille työnantajille, jotka palkkaavat yli vuoden työttöminä olleita yli 50- tai 55-vuotiaita. Palkkatuen maksaminen tulee kuitenkin yhteiskunnalle halvemmaksi kuin työttömyysturvan maksaminen, koska pitkäaikaistyöttömyyteen liittyy sellaisia kansanterveydellisiä riskejä, joista koituvat kustannukset kuitataan samasta pussista kuin palkkatukikin.

Edelleen tämän kaiken keskustelun keskellä huomaan ärtyväni samasta asiasta kuin ennenkin. Minun ikäluokastani keskustellaan meistä huolimatta. On odotuksia, velvollisuuksia, Hesarissa meitä paheksuvia setiä ja tätejä, koko ryhmään kohdistettuja toimenpiteitä, mutta ei oikeaa keskustelua. Ammattiyhdistysliike ja työnantajapuoli käyvät kabineteissaan keskustelut eläkeikästä, eläkemaksuista ja työelämän laadusta, ja tulevat pitkien neuvottelupäivien ja lukuisten pullakahvien jälkeen ulos kammioistaan kertomaan, kuka saa ja kenelle annetaan. Lisäksi ammattiyhdistysliikkeellä tuntuu olleen jo pitkään ongelmana päättämättömyys sen suhteen, kenen etuja ajetaan – suurten ikäluokkien, jotka nauttivat viroistaan ja pitkistä työsopimuksistaan vielä hetken, vaiko pienten ikäluokkien, joiden normityöelämä on pätkistä kasattu kokonaisuus. Niin. Onhan se hankalaa, kun toiselle kumartaessa tulee usein näyttäneeksi toiselle…no, sitä itseään.

Kysymys kuuluukin, että jos näissä, minun ikäluokkaani koskettavissa asioissa sopimisen ja keskustelun kulttuuri ei koske meitä, miten pitkään meidän pitää koettaa pärjätä kilttejä keinoja käyttämällä? Äänestämällä, ammattiliittoihin liittymällä ja mielipidekirjoituksia kirjoittamalla. Määräänsä pidempään ei kuulu meidänkään jaksaa pidellä suuria ikäluokkia kädestä kiinni ja laulaa Kumbayahta. ”Käsi kädessä parempaan tulevaisuuteen” on mahtavaa sanahelinää syrjäytymisen vastaisissa kampanjoissa ja yhteisvastuun perään kuuluttamisessa silloin, kun nuoria maanitellaan suostumaan uudistuksiin. Sanahelinäksi taitaa jäädäkin.

Love, Sini

Mainokset