Pila vai kampanja?

Nursing home”Onko toi joku pila? Ei kai nyt sentään oikea kampanja”, kysyi minulta Twitterissä Tuusulan nuorisotoimenjohtaja Sami Paananen, kun olin linkittänyt kuvan viimeisimmästä Vanhempainliiton kotirintamakampanjan julisteesta. Ei, ei se ole pila. Kampanja vaatii nyt ulkonaliikkumiskieltoa kaikille alaikäisille. Yksi frendini, joka oli linkittänyt tuon kuvan Facebookissa, oli kirjoittanut kuvatekstiksi, että: ”Kotiintuloaika ja ulkonaliikkumiskielto ovat jo aika kaukana toisistaan…” True shit. Lapsilla ja nuorilla on varmasti syytä olla rajoja. Mutta on aika eri asia vaatia ulkonaliikkumiskieltoa versus vanhempia pitämään kiinni lastensa kotiintuloajoista.

Viime viikkoina eri sukupolvien välinen keskustelu on saanut hurjat ääripäät. On Kamppigatea, jossa nuoret heitettiin ulos julkisesta tilasta. On Vanhempainliiton kampanja, joka asettaa lapset ja vanhemmat totaalisesti vastakkain. On opettajien ja oppilaiden välinen taistelu, jossa ihmisiltä katoaa työpaikkoja, opettajien tekemiä vääryyksiä luetaan iltapäivälehdistä joka päivä ja ammattilaiset esittelevät alaikäisiltä saamiaan mustelmia ja arpia.

Mikä meitä vaivaa? Olemme lipsuneet tilanteeseen, jossa lapsista ja nuorista keskustellaan heistä huolimatta, ei heidän kanssaan. On unohdettu, että Suomessa 7-vuotiaat ovat suurinpiirtein lukutaitoisia. Nuorilta ei mene ohi, kun joku kirjoittaa Metron tekstiviestipalstalle nuorten saaneen ansionsa mukaan. En tiedä teistä, mutta minusta valtion tukema viestintä on nyt isosti ristiriitaista. Toisaalta jokainen nuori on arvokas, ja nyt kansalliset talkoot pystyyn nuorisotakuun muodossa! Mutta toisaalta nuori on ongelma, jonka elämä on täytettävä kielloilla ja jonka elinympäristöä on rajoitettava. Ja kyllä kyllä, nyt joku oman elämänsä vanhempainliittolainen voi todeta, että: ”Juuri siksi haluamme kieltää ja rajoittaa. Rakkaudesta.” Joku viisas on kuitenkin kerran sanonut minulle, että jos kampanjan tavoitetta pitää selitellä, se on huono kampanja.

Vanhempien on otettava vastuunsa. Mutta se ei voi merkitä lapsen ja nuoren äänen katoamista. Lapsi ei ole ongelma. Nuori ei ole ongelma. Eikä edes haaste – mikä on vain nätti sana ongelmalle. Nyt tarvitaan vuoropuhelua siitä, mikä on oikein ja mikä ei. Pelkkä ikä ei tarkoita sitä, että olet automaattisesti oikeassa. Eikä se, että olet jonkun äiti tai isä. On löydyttävä kultainen keskitie tälle keskustelulle, jossa ei pian ole yhtään voittajaa. Suurempia railoja sukupolvien välille en lähtisi tietoisesti repimään. After all, meitä on täällä Suomessa niin kovin vähän. Ongelmia kuitenkin sitäkin enemmän.

Love, Sini

Advertisements

One thought on “Pila vai kampanja?

  1. Keiju sanoo:

    Erinomainen kirjoitus tärkeästä aiheesta. Kun itse näin tuon ulkonaliikkumiskielto-ilmoituksen huutomerkkeineen kaikkineen, minulla tuli spontaanisti mieleen Saksan natsien ”Kaufen nicht bei Juden!”.
    Talvella muuten bloggailin jo Vanhempainliiton aiemmista kampanjajulisteista: http://propacanth.blogspot.fi/2013/01/asuuko-perheessasi-viinatrokari.html

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: