Sinä! Kotirintamaan siitä!

Joukossamme on lapsia, jotka manipuloivat vanhempiaan. Asuuko perheessäsi viinatrokari? Vanhemmuus on kamppailua, kokoa itsellesi naapurusto voimaksi! Järjestäytykää! On olemassa kaikille perheille sopiva toimintamalli, löytäkää se! Kuulut kotirintamaan! Kovasti on muuttunut 40-lukulaiseksi tuo Vanhempainliiton markkinointi viime aikoina.

No, vitsit sikseen. Ehkä minua ei eniten häiritse sotaretoriikan tuominen mukaan keskusteluun vaan se, että vanhemmista ja lapsista on tehty toistensa vastustajia. Ohjeet ovat absoluuttisia. Jos valitset toisin, olet viinatrokari. Rikollinen. Huono vanhempi. Parempi vaan, jos lähtökohtaisesti suhtaudut varauksella lapsesi sanomisiin. Olen funtsinut, miltä tuntuisi olla 10-vuotias Jami-Petteri, joka näkee ja lukee Kotirintama-mainoksia kadulla. Mainosten sävy antaa ymmärtää, että lapset ja vanhemmat eivät ole samassa joukkueessa. Kiva varmaan mennä kotiin ja miettiä, että uskookohan tuo nyt mitään, mitä minä sanon.

Ongelmallista on myös se, että maailma nähdään Vanhempainliiton mainoksissa niin mustavalkoisena. Todellisuus on oikeasti aika erilainen.

Kerronpa esimerkin omasta elämästäni. Meillä kotona suhtautuminen alkoholiin ei ollut koskaan absoluuttinen. Olin saanut maistaa viiniä ja siideriä. Minulle siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Kun ala- ja yläasteella juoksin kavereiden kotibileissa, äiti sanoi minulle aina, ettei hän voi kotoa käsin estää minua juomasta alkoholia, mutta toivoo minun tekevän viisaita valintoja.  Vanhempieni taktiikka toimi sekä minun että veljeni kohdalla. Olin 16-vuotias humaltuessani ensimmäisen kerran. Kyllä, alaikäinen – ai kauhee! – mutta huomattavasti vanhempi kuin moni ystäväni, jotka vetivät kännit surutta jo kuudennella. Ne tytöt ja pojat eivät saaneet alkoholejaan vanhemmiltaan, vaan ”hakureilta”, joita kytättiin Alkon tai Alepan kulmilla ja joilta pyydettiin tiettyä alkoholia – usein mitä vahvempaa, sen parempi. Siis vierailta ihmisiltä. Tekisi mieleni kysyä vaikkapa nyt toiminnanjohtaja Tuomas Kurttilalta, miten hän valitsisi teini-ikäisensä kohdalla; pyytääkö tämä kaupan kulmalla vierasta ostamaan Leijona-pullon (yes, it happens) vai voiko miedompia alkoholijuomia maistella vanhempien siunauksella 16-17-vuotiaana?

Minun vanhempani valitsivat jälkimmäisen vaihtoehdon – sori nyt äiti ja isi, mutta onneksi rikoksenne on jo kymmenen vuotta vanha. Kun ensimmäisen kerran join itseni humalaan, äiti osti minulle kolme (3) siideriä ja soitti vähän väliä, että miltä nyt tuntuu ja pitääkö sinut hakea pois ja onko kaikki ihan ookoo ja että muista nyt juoda sitä vettäkin. Minusta – olipa rikollista tai ei – se oli hyvää vanhemmuutta. Tunnustaa, ettei maailma ole mustavalkoinen ja että on olemassa myös harmaita alueita, joissa on monia eri tapoja toimia. Ja ihan hyvä minustakin tuli. Thanks mom, thanks dad!

Love, Sini

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: