Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2012

Aineksen laadun tunnistaa käytöksestä

Ei mun tarvitse ehkä sen kummemmin selittää, mistä tässä on kyse. Saul Schubak kuvitteli taas tietävänsä jotain, ja nyt on piru irti sosiaalisessa ja tavallisessakin mediassa. Jäin eilen miettimään aika pitkään, mikä mua otti eniten näissä Kokoomuksen Nuorten Liiton varapuheenjohtajan sanomisissa päähän. Pari asiaa.

Mitä se sellainen heikompi aines on? Epäonnea kohtaavia ihmisiä, joilla ei ole omaisuutta? Alkoholisteja, riippuvaisia, moniongelmaisia? Joiden kaikki ongelmat muka johtuvat aina vain omasta itsestä? Kyllä minä uskon yksilön valintoihin ja vastuuseen. Mutta uskon myös huolenpitoon ja siihen, että varmistamalla kaikille samat tasa-arvoiset mahdollisuudet voimme edesauttaa ylisukupolvisen hyvinvoinnin toteutumisen. Jos eläisimme sellaisessa maailmassa, jossa vain Schubakin vahva aines lisääntyisi, minuakaan ei olisi. Olenhan kuitenkin suvusta, jossa kouluttautuminen on harvinaisuus, tulot pienet ja alkoholi maistuu. Itse en käyttäisi ilmaisua ”heikompi aines” kenestäkään, mutta jos olisi ihan pakko, määrittelisin sen näköalattomaksi ihmiseksi, jota edes koulutus ei ole pelastanut älyllisten puolelle. Tuleeko joku mieleen? Hmm?

Olen jo pidempään joutunut vastaamaan kysymykseen siitä, miksi kuulun Kokoomukseen. Ennen sitä esittivät nuo kouhot KNL:ssä, mutta vaalien alla muutkin. Olen vastannut kaikille: Koska Kokoomus ei ole tällainen. Minulle Kokoomus on se sellainen kataislainen Kokoomus, jossa arvostetaan yhdenvertaisuutta, ihmisarvoa, sivistystä ja kaikkea työtä. Sellainen Kokoomus, joka on saanut valtakirjan omille arvoilleen kaikissa vaalien sarjoissa. En usko hetkeäkään, että noiden KNL:n johtoportaan kaltaisten ihmisten ajama Kokoomus selviäisi edes kolmannelle sijalle vaaleissa. Eipä silti. En sellaista Kokoomusta äänestäisi minäkään. Schubakit ja Rydmanit pilaavat meidän muidenkin maineen, vaikka esimerkiksi nyt minulle maahanmuuttajakin on ihminen ja ihmisoikeudet universaalit.

Omista sanomisistaan pitää ottaa vastuu. Ja typerykset on laitettava sanoistaan vastuuseen. Esimerkiksi Antti Häkkänen, Kokoomusnuorten puheenjohtaja, ei tuntunut kovinkaan suurella vakavuudella suhtautuvat aisaparinsa sanomisiin. Jos minä olisin Häkkänen, vaatisin Saulia pahoittelemaan sanojaan. Jos minä olisin nuo ihmiset valtaan äänestänyt ihminen, vaatisin jonkun päitä vadille. Mutta ei ole kuulunut tuon joukon tapoihin tsiigata omiensa perään. Siinä ne ovat yleensä vaan seisoneet vieressä, katsoneet että kappas kun toi polttaa – ei, räjäyttää – siltoja, minkä jälkeen sitten ovat siivonneet jälkiä vähin äänin. Todella urheilijamaista käytöstä.

Lopuksi. Erkki Perälä, tuo mainio ei-niin-pieni Vihreä mies, kyseli omassa Facebook-statuksessaan, minne Kokoomus on menossa. Kokoomuksen Nuorten Liitto ei ole yhtä kuin nuoret kokoomuslaiset. En usko, että tämän kansanliikkeen tulevaisuus on noissa huutelijoissa, jotka eivät tunnu tietävän oikeasta elämästä tai taloustieteestä* yhtään mitään. Kokoomuksen tulevaisuus on niissä nuorissa ihmisissä, jotka ottivat turpaansa Kokoomusnuorissa (tai niissä, jotka jättivät muiden turpaanoton kunniaksi koko järjestön väliin), ja jotka sittemmin päätyivät töihin puoluetoimistolle, ministerien kabinetteihin tai jotka nyt johtavat erilaisia järjestöjä ja yrityksiä. Jotka menestyvät vaaleissa ja hakevat oppinsa muualta kuin siltä hiekkalaatikolta, josta Schubak nyt huutelee. Joten älä Erkki huoli. Ei minuakaan huolestuta. Minua vituttaa.

Love, Sini

Alf Rehnin sanomaa: ”On se silti hieman herttaista kun eräät nuorkokoomuslaiset yrittävät harrastaa taloustiedettä. Heille ilmeisesti tuki = automaattinen, lineaarinen lisäys tuetussa toiminnassa. Tällöin negatiivinen tuki (eli esim. verotus) = automaattinen, lineaarinen vähennys negatiivisesti tuetussa toiminnassa. Tästä syystä siis Suomessa on maailman korkein syntyvyys samalla kun Suomessa juodaan äärettömän vähän viinaa. Wait, what?”