Are we human, or are we dancer?

Sysimustasta porvarin sielustani (muahahahah!) huolimatta olen tosi pehmoinen ihminen. Siksi nyt, kun ollaan lokakuun puolella, ja ihmiset etsivät kotikaupungistaan äänensä arvoisia ehdokkaita, haluan kertoa muutamasta muusta ihmisestä. He ovat paitsi mun hyviä ystäviäni myös niitä, joiden käsiin uskaltaisin antaa suuria ja pieniä päätöksiä. Jos politiikka olisi tanssi, nämä ihmiset hakisin lattialle kerta toisensa jälkeen.

Turussa on ehdolla muuan Tuomas Viljamaa. Hänet opin tuntemaan hyvänä johtajana, kun istuin hänen hallituksessaan Varsinais-Suomen Kokoomusnuorissa – eikä minua ole kovinkaan helppo johtaa, tiedän ja tunnustan sen. Tuomaksella on sydän paikallaan, ja hän suhtautuu politiikkaan juuri niin kuin kuuluu – intohimoisesti, tosissaan, muiden puolesta omia etuja tavoittelematta. Päätöksiä ei tehdä hätiköidysti, mutta kun ne tehdään, niiden takana seistään. Ja siinä, missä itselläni olisi monta kertaa katkennut hermo, Tuomas jaksoi luotsata meitä tilanteesta toiseen varmalla otteella.

Silloin, kun kaipaan pään silitystä ja uskossa (siinä poliittisessa) vahvistamista, Hansku Tasanen on niitä, joiden puoleen käännyn. Hänessä on sellaista lämpöä ja viisautta, mitä löytyy harvoista. Ja onpa muuten hyvillä arvoilla, arvokkaalla asenteella ja tekemisen meiningillä täytetty tapaus myöskin. Hansku saa aina aikaiseksi, myös silloin kun muut eivät. Olen kuullut puhuttavan laiskoista kaupunginvaltuutetuista, mutta hänestä akaalaiset saavat varmasti asioihin perehtyvän ja vastuunsa kantavan päättäjän.

Miika Tomi on ensimmäisiä ihmisiä, jotka tapasin Kokoomusnuoriin liittyessäni vuonna 2005. Kun juteltiin siitä, mitä haluamme olla isoina, mun vastaukseni oli opettaja. Miika sanoi, että diplomaatti. Toinen meistä on pitänyt katseensa pallossa koko ajan. Miika on kerännyt oppia UNESCOn nuorisodelegaattina, rauhanturvaajana, työtehtävissä ympäri maailmaa ja Alexander Stubbin eduskunta-avustajana. Luulen, että hänestä ihan oikeasti tulee diplomaatti. Kunhan ensin tulee valituksi Tampereen kaupunginvaltuustoon. Kun muodostimme puheenjohtajiston Pirkanmaan Kokoomusnuorissa, hän oli meistä se, joka ajatteli mitä sanoi. Minä sanoin enemmän mitä ajattelin.

Oikeastaan lopuksi haluan vielä mainita sen, joka sai minut kirjoittamaan tämän blogitekstin juuri tänään. Tomi Sandström ilmoitti lopulta lähtevänsä ehdolle Vantaalla. Vuonna 2009 hän oli ehdolla Kokoomusnuorten puheenjohtajaksi, mutta hävisi lopulta reilulla kahdella äänellä Wille Rydmanille. Tompan ympärille oli helppo koota joukko tuolloin, koska työtä ei tehty vain hänen, vaan yhteisten arvojen eteen. Siksi jaksoin herätä aamuviideltä vielä keväällä 2011 hänen eduskuntavaalityötään varten. Tomppa on poliittinen visionääri, jonka kanssa paremmasta maailmasta haaveillessa karkaa usein mopo käsistä. Hän ei pelkää uudistaa ja uudistua, ja juuri sellaisia ihmisiä kaivataan pääkaupunkiseudulle päättäjiksi seuraavalle neljälle vuodelle. Hän on yksi minun poliittisista sielunkumppaneistani, vaikka sen sanominen kuulostaakin niin cheezylta, että kaipaa melkein keksejä.

Palataan vielä siihen tanssiin. Nämä ihmiset olisivat niitä, jotka veisivät välillä minua, ja joita minulla olisi välillä mahdollisuus viedä. Niitä, joiden kanssa askellus on helppoa ja aika menee nopeasti – sillä hyvällä tavalla. Joiden kanssa tiedän, että suunta on aina oikea. Siksi äänestäisin heitä kaikkia, jos voisin.

Love, Sini

p.s. Ja on niitä muitakin. Mainitakseni nyt sieltä Turusta, joka monella tavalla edustaa poliittisessa historiassani merkittävää paikkaa, esimerkiksi Lauri Katteluksen ja Joonas Suomisen. Hämeenlinnasta Janne Honkalan sekä Kokoomusopiskelijoiden pojat Akseli Hakalan ja Saku Jokisalon. Kuopiosta Aku Latvaniemen ja Jouni Holopaisen. Mikkelistä Elina Höltän. Jyväskylästä Santeri Lohen ja Olli Marjalaakson. Loput hyvät löydättekin sitten täältä.

p.p.s. Niin. On kyllä pakko vielä sanoa sananen yhdestä Vihreiden ehdokkaasta. Siitä ihmisestä, jolle pitää soittaa, jos katoan joskus Himalajalle – se löytää mut varmasti. Jenni Similä on kyllä oikeasti validi vaihtoehto Tampereella, jos ei Kokoomusta halua syystä tai toisesta äänestää.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: