Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2012

Pakolliset sentimentaaliset kiitokset

Tänään se on ohi. Ette enää näe vaaliaiheisia päivityksiä. Muutun taas normaaliksi – hymyilen enemmän, ja puhun. En stressaa. Saan nukkua pitkään. Ja mikä parasta, ensi kerralla kun näemme, puhun taas muustakin kuin vaaleista. Olipa lopputulos sitten mikä tahansa, olen viimeisistä kuukausista ja niiden aikana tehdyistä upeista asioista velkaa vähintään esikoiseni, ehkä myös toisen lapseni, monelle ihmiselle.

Ensinnäkin, jotta huomenna olisi kivampi mennä töihin, kiitos Veera. Olet joustavin ikinä, ja olen saanut sinulta sellaista luottamusta osakseni, että kampanjoiminen lounastunnilla ei tuntunut, no, niin pahalta. Kovan työmoraalin ihmisenä oli helpottavaa, kun sinä rohkaisit.

Mulla oli takanani paljon innovatiivisia mastermindeja. Kimmo – kiitos pohdinnoista, joista syntyi sekä kampanjan hokema että fantastinen Tässä pitäisi olla -idea. Seriously. Se on nerokkaimpia kampanjaideoita, joita olen nähnyt pitkään aikaan. Paulille kiitos mahtavista piirroksista mun nettisivuilla. Kiitos myös ystävyydestä, joka venyi lukioajoista tähän päivään. Elli – kiitos siitä, että sain sun huikean osaamisen käyttööni ihan aina. Lyhyellä varoitusajalla. Olemattomilla spekseillä. (No sori! En mä niistä ymmärrä mitään!) Kiitos myös päänsilityksestä. Ja Pasi. What can I say? Sivut, graafinen ilme, mahtavat ideat. (Sinify tehdään seuraavissakin vaaleissa!) Tunnen harvoja niin lahjakkaita ihmisiä kuin sinä. Sinulta syntyy nopeasti mahtavia ideoita, joita en ole koskaan ennen nähnyt. Kiitos, että päätit valita juuri minut ehdokkaaksi, jota halusit auttaa ja jolle halusit ideoitasi ammentaa.

Politiikka lähtee aina aatteesta ja arvoista. Petri autoit minua kirkastamaan niitä koko ajan. Sinulla oli katse aina pallossa. Ajassa vaalien jälkeen, kun arvoista tulee tekoja. Kiitos.

Hyvän kampanjan tunnistaa siitä, että flaikkujen jakaminen aamupakkasessa ja liitukirjoitusten tekeminen illalla töiden jälkeen saa aikaiseksi naurua, eikä kiristynyttä hymyä. Janikalle kiitos siitä, että sinun hymylläsi jaksoi aamuisin pidempään ja paremmin. Reima – sä olet sellainen kampanjoiden grand old man (haahahah!), että oli upeaa saada sut mun tiimiin. Kiitos. Henrin kanssa löydettiin kerta toisensa jälkeen hauskuutta sateesta ja pakkasessa paleltuvista käsistä. Kiitos hysteerisistä aamuista! Mikko – kukaan ei jaa esitteitä kuten sä. Vastaanottoprosentti silkka sata, koska sinä et luovuta koskaan. Ja ne tuuletukset jokaisen jaetun flaikun jälkeen – brilliant! Lopuksi tästä porukasta kiitos vielä Jussille. Jaoit niitä esitteitä, piirsit liiduilla ja vielä senkin jälkeen veit väsyneen ehdokkaan ajelulle ihan vaan, jotta saisin keskusteltua muustakin kuin kaikesta tästä.

Kiitos oikeastaan kaikille, jotka tulivat kerran jos toisenkiin pakkaseen ja sateeseen ja tuuleen ja – muutama kertana – aurinkoon jakamaan ilosanomaa flaikkujen ja liitupiirrosten muodossa. Kiitos Sini-Tuuli, Manna, Vellu, Anniina, Riipi, Kukka, Emma, Tuomas ja Katja. Viimeksi mainitulle myös tuhannes anteeksipyyntö – anteeksi, etten siivonnut, en tiskannut, enkä saanut aikaiseksi ruokaa. Kiitos sulle myös puhtaista vaatteista!

Kaisa and Ehi: I cannot thank you enough for your support. Thank you for the translations, for your insights and for the fact that you always have your door open for me.

Ja sitten on niitä ihmisiä, jotka eivät aina ole läsnä, mutta pitävät sinua pystyssä silti. Minttu, ansaitset valtavan halauksen siitä, että sinulle voi aina soittaa. Että sinä etsit rationaalisia ratkaisuja, kun minun huoleni eivät sellaisia ole. Olet rakas. Panu, kiitos perspektiivistä, koska kyllä. Elämää on vaalien ulkopuolellakin. Kiitos siitä, että sinun arvioosi voi aina luottaa ja että olet aina, aina mun puolellani. (Niin, ja siis niiden rintanappien jako siellä yliopistolla. 20 minuuttia ja 250 rintanappia. HUH!) Kiitos molemmille siitä, että olette mun elämäni ihmisiä.

Kiitos myös muille ehdokkaille reilusta asenteesta, tiukoista halauksista ja rohkaisusta. Erityisesti Ted, Joona, Laura, Kristiina, Annukka ja Nina. Ja oli niitä rohkaisijoita myös muissa puolueissa. Niin että suuri kiitos valtavien halausten kera Annina, Jenni, Tuure, ja Koljone.

Tällä kertaa jätin tärkeimmän viimeiseksi. Robert. Eipä tätä olisi tehty ilman sinua. Kiitos vankkumattomasta uskostasi, killer -asenteestasi. Siitä, että minun ei tarvinnut huolehtia mistään. Kiitos. Kaikesta mahdollisesta.

Love, Sini

p.s. Mun elämässä on paljon ystäviä ja hyviä ihmisiä. Kaikkien teidän kiittäminen tässä kestäisi koko päivän, mutta tiedätte kyllä. Kiitos kaikista juoduista skumppalaseista, halauksista, keskusteluista ja nauruista. Mä olen onnekas ihminen.

Helsinki, kulttuurin kärkikaupunki?

Anteeksi ranskani nyt, mutta what the fucking fuck?! Törmäsin sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa muuan frendini siellä postaamaan Live Nation Finland Oy:n Helsingin kaupungin ympäristökeskukselta saaman ilmoituksen määräysten laiminlyönnistä. Kaksi konserttia oli kestänyt liian pitkään. Alle tunnin liian pitkään, mutta siis liian pitkään. Live Nation Finlandia torutaan kirjeessä kuin pientä lasta, mutta erityisesti lopussa oleva toteamus mahdollisesta poliisin esitutkinnasta huvittaa.

Tai ei huvita. Ottaa päähän. Ikään kuin konsertit olisivat yhteiskunnan vihollinen numero yksi. Ikään kuin Helsingissä poliisilla ei olisi parempaakin tekemistä kuin toimia ympäristökeskuksen lyömäaseena niitä kohtaan, joiden mielestä hauskemmat tapahtumat olisi siisti juttu.

Tämä nyt ei suinkaan ole yksi yksittäinen ongelma, johon kulttuuritapahtumia järjestävät organisaatiot ja ihmiset törmäävät. Koska näitähän riittää aina luukulta toiselle tapahtumalupien perässä juoksuttamisesta kulttuuritapahtumien kokonaisvaltaisen arvioinnin ja positiivisen palautekanavan puutteeseen asti.

Ehdotanpa, että teemme seuraavaa: Poistamme lupamaksut voittoa tavoittelemattomilta kaupunkitapahtumilta ja kohtuullistamme vuokria niiden osalta, jotka myyvät kohtuuhintaisia pääsylippuja. Siirrämme tapahtumalupien käsittelyn kokonaisuudessaan yhteen paikkaan. Hilaamme melurajoja snadisti ylöspäin. Ja kyllä, jotta välttyisimme ympäristökeskuskuksen kilareilta, pidennämme tapahtumien kestoja puoleen yöhön. Ja viimeiseksi, vaikka tälle nyt eivät poliitikot mitään voi, tytöt ja pojat kyseisessä keskuksessa löysentävät nutturoitaan.

For real. Porissakin saat juhlia pidempään kuin Helsingissä.

Love, Sini

Yes, we can.

So, a few days ago I was campaigning in Munkkiniemi. This older man came to me and asked me about my view on migration – after telling me he was going to vote for Wille Rydman. To be honest, I kind of realized that there’s no way he would even consider voting for me. Why? Because I happen to believe that migration is a good thing and that we do have everything to win when it comes to immigrants.

Immigration comes with both good sides and challenges. Good sides we know, I hope. More people come here to work. They help carry the load of maintaining the Nordic welfare society. Different kinds of people bring their different kinds of ideas – which can create more jobs for us all. And yes, some of the immigrants invest in Finnish companies. But there are downsides, also. It’s not good that we fill only certain neighborhoods with immigrants. They should live among the Finns. It’s also very important that all immigrants get to participate in Finnish classes – this is a society where it’s not easy to blend in, if you can’t speak Finnish. Educating the adults is very important also. This way getting a job is easier. I believe that we can help resolving the challenges by politics. That’s a part of why I’m running for the city council – I believe it’s a way of making a difference in this area of politics, also.

Back to this older man. He followed me to the tram. Even followed me to my seat. Wanted to keep discussing this subject. He claimed that ALL the immigrants come to Finland just to get social benefits. What a long way from different countries in Africa or southern Europe, if all they want is Finnish taxpayers’ money! I told this man, again and again, that most of the immigrants come here to work. He refused to listen. This is the problem. We keep to ourselves and believe only in the things that we ”know” to be true.

Yes. It’s important that immigrants actively take part in our society. (Vote! Vote! Vote! It’s the only way to change the politics!) But yes. It’s equally important that we do everything we as politicians and people (most of all, people) can to give the immigrants all the possibilities they need to become a part of us, to become Finnish.

And this is the way the cookie crumbles.

Love, Sini

Homojen hommaa!*

Osallistuin eilen Helsingin seudun Seta ry:n järjestämään vaalipaneeliin Kirjasto10:ssä. Ihan pari juttua, jotka jäivät mietityttämään.

Järjestöiltä leikkaaminen on lyhytnäköistä politiikkaa. Vaikka olisi tiukka taloudellinen tilanne, on aina muistettava, että kolmannen sektorin toiminnan rahoittaminen on to-del-la halpa keino ylläpitää sellaisia palveluita, jotka joko tukevat kaupungin omaa palveluntuotantoa tai vaihtoehtoisesti säästävät kaupungilta rahaa pitkällä juoksulla.

Kun keskustelimme eilen Helsingin seudun Seta ry:n rahoituksesta (HeSeta saa kaupungilta 10 000 euron luokkaa olevan avustuksen vuosittain), Kristillisdemokraattien ehdokas, puolueen varapuheenjohtaja Sari Mäkimattila sanoi järjestöjen arvon mitattavan siinä, miten ne saavat sponsoreita omalle toiminnalleen. No, oma varainhankinta on tärkeä osa rahoitusta, mutta sanoin Mäkimattilalle, että höpöhöpö. Kyllä järjestöjen arvo – jos halutaan puhua taloudellisista parametreista – mitataan siinä, miten paljon niiden toiminnalla pystytään säästämään esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksia.

Sanalla sanoen tuntui myös hassulta, että Mäkimattila kertoi esittelypuheenvuorossaan puolustavansa niitä, joiden ääni on hiljainen, ja jotka eivät itse puhu omasta puolestaan. Mutta sitten toisaalta hän oli valmis unohtamaan sellaisten järjestöjen tukemisen, joiden toiminta-alue ei ole niin mediaseksikäs ja kiinnostava, että pystyisi keräämään massoittain rahaa. Aika linjatonta, mutta ei siitä sen enempää.

Järjestöjen tuottamat palvelut, kuten harrastus-, vertaistuki- ja edunvalvontatoiminta ovat ennen kaikkea ennaltaehkäiseviä palveluita. Niillä säästetään rahaa korjaavista palveluista, jotka ovat paljon kalliimpia. Piste. Perussuomalaisilta paneelin osallistui Heli Hämäläinen. Hän tulkitsi puheeni järjestötoimintaan satsaamisen kautta saavutettavista säästöistä siten, että rinnastan esimerkiksi HeSetan toiminnan terveyspalveluihin. No en rinnasta. Tosiasia nyt vain on, että hyvinvointia tuotetaan muuallakin kuin terveyskeskuksissa. Sitä tuotetaan kouluissa, järjestöissä, kaupunkitiloissa, liikuntapalveluissa, ja niin edelleen. Jos emme näe tätä koko palveluntuotantokenttää kokonaisuutena, syntyy juuri sellaista kapeakatseista ajattelua, joka kieltäytyy ajattelemasta palveluiden tuottamista uudella innovatiivisella tavalla. Minä en ainakaan halua asioistani päättämään yhtään ainoata ihmistä, jonka mielestä minulle tuotetaan terveyttä vain tiettyjen seinien sisällä.

Ja vielä viimeinen. Keskustelimme siitä, onko Helsinki homoystävällinen kaupunki. Tuo aiemmin mainitsemani Mäkimattila oli huolissaan siitä, että olisiko oikeampi kysymys kuitenkin se, että käännämmekö selkämme muille kiinnittämällä huomiota siihen, miten kaupungissamme kohdellaan seksuaalivähemmistöjä. Emme. Minusta jokaisella on oikeus tulla nähdyksi sellaisena kuin on. Olipa sitten homo, tummaihoinen, vanha, nuori tai savolainen. Mulle on ihan cool, että joku nainen jakaa Jeesus-flaikkua rautatieasemalla. Samoin kuin mulle on ihan cool, että Helsingissä marssitaan yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta Prideilla. Teillä on teidän vakaus, mulla on mun.

Paneelin lopuksi eräs kuuntelija tuli kiittämään minua. Sanoi, että on aiemmin suhtautunut epäluuloisesti Kokoomukseen, mutta minua kuunneltuaan muutti hieman mielipidettään. Niin. Meitä on moneksi. Siksi sillä, kenen numeron lappuun kirjoittaa, on väliä.

Muistakaa äänestää. Kaksnollakuus.

Love, Sini

p.s. Tiedättekö muuten sen tunteen, kun olette tuolla vaalikentillä ja sulta kysytään, että oletkos sä lapsiperheiden asialla. Ja sä vastaat, että tietenkin! Ja sit sulta kysytään, että onkos sulla itselläs lapsia. Ja kun vastaat, että ei, kaikelta sun aiemmin sanomalta putoaa pohja pois. Eilen ei ollut sellainen olo. Sain puhua sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista uskottavasti, vaikken kuulukaan kumpaankaan ryhmään. Hyvä fiilis.

* Jani Ryhäsen vaaliesitteessä lukee: ”Politiikka on homojen hommaa”. Vad bra!

Itä-Pasilaan Itä-Berliiniä

Itä-Pasilaan Itä-Berliiniä

Aion valittaa työpaikkani sijainnista vain tämän kerran.

Olen töissä Itä-Pasilassa, toistamiseen koko työurani aikana. Näen aika paljon betonia. Siis todella paljon. En usko olevani ainoa, joka toivoisi työmatkoilleen edes vähän jotain hauskaa – kuten vaikka tässä lontoolaisessa esimerkissä.

Kävin Berliinissä syyskuun alussa, ja vaikka kaikille on varmaan tuttu tuo itäberliiniläinen arkkitehtuuri, kaipaisin osia siitä myös Helsinkiin. Ei, se ei oo nättiä, mutta hauskat ja hyvät graffitit tekivät betonista siedettävämmän.

Betonin ei ole pakko olla harmaata. Ei Itä-Pasilassa, eikä edes Merihaassa. Jälkimmäiseen olikin jo otettu kantaa täällä.

Nyt kehiin joku kilpailu, jossa suunnitellaan seiniin hauskuutta ja oivalluksia. Tai jos ei perusteta kilpailua niin kaivetaan nyt jostain ainakin uudenlainen asenne graffiteihin. In my opinion.

Love, Sini