Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2012

Toinen käsi antaa, toinen ottaa

Facebookissa on levinnyt Raisa Cacciatoren Terveydenhoitajaliiton kuntavaalitavoitteista nappaama kuva. Siinä huomio kiinnitetään nuorten ennaltaehkäisevien palveluiden kustannuksiin verrattuna korjaaviin palveluihin. Eihän se nyt mitään rakettitiedettä ole laskea, että ongelmien ehkäisy säästää sekä rahaa että ihmisten mielenterveyttä, mutta näemmä asiasta on hyvä silloin tällöin muistuttaa.

Istuvan hallituksen hankkeista merkittävimpiin kuuluu nuorisotakuu, jossa taataan alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, harjoittelu-, työpaja- tai työpaikan alle kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Huikea hanke, johon käytetään paljon rahaa, ja jonka hiomiseen on käytetty myös paljon aikaa. En sano, että nuorisotakuuta ei olisi pitänyt tehdä. Mutta esimerkiksi hallituskauden ajan kestävien sosiaali- ja terveyspuolen ohjelmien valmistelua viime syksynä seuraamaan päässeenä ei-niin-nöyrä mielipiteeni on se, että ehkä korjaamisen ohella ministeriöissä ja virastoissa olisi pitänyt ottaa askel taaksepäin. Tarkastella. Mikä järjestelmissämme, vaikkapa kouluissa on se, mikä tuottaa pahoinvointia, osattomuutta, syrjäytymistä ja pudokkuutta? (Kyllä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.) Ja olisiko noiden valuvikojen korjaaminen ollut paitsi halvempaa myös tehokkaampaa?

En usko yhteenkään hankkeeseen ilman sen viemistä ruohonjuuritason toteutukseen saakka. Ja ongelma paikallistasolla on tämä: Leikkaamme yhä useammassa kunnassa ennaltaehkäisevistä palveluista. Sitten sijoitamme tätä nuorisotakuun toteuttamiseen varattua rahaa korjaaviin palveluihin, joiden asiakaskunta kasvaa, kun leikkaamme 90-luvun alun tapaan juuri niistä palveluista, joilla ottaisimme ongelmat kiinni jo ennen niiden syntymistä. Otamme toisella kädellä yhdestä taskusta ja laitamme toisella kädellä toiseen – mutta takki on sama. Erona on vain se, että tässä välissä jollain nuorella ehtii menemään huonosti.

Koska rahaa ei ole sekä ehkäisemiseen että korjaamiseen – ainakaan tällä hetkellä – tarvitaan sitä yhteisvastuuta, josta presidentti työryhmänsä aikaansaannosten kautta muistutteli, ja jonka viher-vasemmisto ehti jo tuomitsemaan. Mutta yhtä lailla on lakattava etsimästä säästöjä esimerkiksi järjestöiltä tai opiskelijahuollosta leikkaamalla. Ne nimittäin ihan oikeasti ovat vain ja ainoastaan lyhyen aikavälin säästöjä.

Love, Sini

p.s. Vielä yksi asia liittyen nuorisotakuuseen. Toimien jatkuessa hallituskauden yli, rahoituksen on tultava edelleenkin budjettivaroista. Huolestuin nimittäin nuorisojärjestön pääsihteerinä tästä: Tänä vuonna opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksikkö sai budjetista erillisen rahan yhteiskuntatakuun toimeenpanoon. Ensi vuoden budjetissa erillistä rahaa ei ole, vaan etsivän nuorisotyön sekä työpajatoiminnan rahoituksen kuulutaan katsovan osaksi nuorisotakuun rahoitusta. Toivon todella, että vaalikauden jälkeen noita toimintoja ei siirretä veikkausvoittovaroista maksettaviksi nuorisotakuuhankkeen päättymisen varjolla. Hallitusohjelman mukaisesti tällä hetkellä nuorisojärjestöille ja kunnille jaossa olevasta reilusta 52 miljoonasta leikataan hallituskauden loppuun mennessä vielä 3 miljoonaa. 49 miljoonan kanssa voitaneen vielä elää. 28 miljoonan kanssa vähän heikommin.

Call me paranoid, mutta opetus- ja kulttuuriministeriön entisenä virkamiehenä tiedän, että valtiovarainministeriössä ihan kaikkea ei ”unohdeta”, vaan myös kirjoittamatta jättämisellä on merkitystä.

Kaikki Helsingin ja Helsinki kaikkien puolesta?

”Minä vain halusin Helsingistä mukavamman paikan.” Itävaltalaisen, helsinkiläisille joulun alla kastanjoita myyneen Hartmann Abendsteinin toteamus aloitti eilisen Hesarissa olleen jutun, jossa käsiteltiin rakennusviraston nohevaa (not) toimintaa Kolmen sepän patsaalla sijainneen myyntipaikan vuokrankorotusten kanssa. Rakennusvirasto haki varmasti Helsingin taloudelle keskeisiä säästöjä tuplaamalla vuokran 700 eurosta 1400 euroon. Siis 700 euroa. Pieni summa Helsingille, suuri summa reilun kuukauden kausiluontoista myyntityötä tekevälle yrittäjälle.

Samassa yhteydessä mainittiin myös Töölönlahden kahvilan kohtalo. Vuokraa on niin ikään korotettu huomattavasti, ja nyt ennakkotiedoista poiketen yrittäjälle on ilmoitettu, että puiston (vastakkaiselta reunalta alkavan) remontin vuoksi vuokrasopimusta ei voida jatkaa. Jos jokin osa on remontissa, autioitetaan samantien koko mesta.

Ymmärrän kyllä taloudelliset raamit. Seriously, I do. Mutta samalla ymmärrän myös sen, että kaupungin tulovirta – etenkin viime vuonna tehdyn kohtuullisen ylijäämän mielessä pitäen – ei ole kiinni yrittäjiltä perittävistä ylimääräisistä 700 euron summista.

Näen tän kahdella tavalla. Toinen näkökulma on puhtaasti kaupungin viihtyvyyteen liittyvä. Helsinki elää kahviloista, putiikeista, hauskoista oivalluksista ympäri kaupunkia. On järjetöntä, että tukemisen ja kannustamisen sijaan kaupungin rakennusvirasto iskee kapuloita rattaisiin minkä ehtii. Haluaisinpa nähdä ne rakennusviraston virkamiehet, jotka menevät Kolmen sepän patsaalle jakamaan joulumieltä marraskuun pimeyteen.

Toinen näkökulma on taloudellinen. On varmaan aika nollasummapeliä, kun yrittäjä joutuu lopettamaan toimintansa (ja verotulojen maksamisen siitä toiminnasta) kaupungin perimien kohtuuttomien vuokrien vuoksi. Samalla kun Helsinki elää edellä mainituista asioista, joita joku voisi kuvailla unelmahötöksi, koko Suomi ja samalla meidän kotikaupunkimme elää verotuloista ja yrittäjyydestä. Eikä tämä ole todellakaan ensimmäinen kerta, kun hauskan ja piristävän yritystoiminnan tiellä seisovat kaupungin virkamiehet.

Tarvitaan avoimuutta uusia ideoita kohtaan. Joustavuutta. Ja kokonaisvaltaisempaa arviota. Samalla tavalla kuin tapahtumia ei voida arvioida ainoastaan meluasteen perusteella (like they do these days), ei kaikki kaupungissa harjoitettava yritystoiminta ole lähtökohdiltaan samanlaista. On aika eri asia myydä muutaman viikon ajan kastanjoita olemattomalla voitolla kuin lätkäistä paikalle anniskeluravintola, jonka terassille paistaa aurinko pitkin kesää. Arvokasta toimintaa molemmat, mutta ehkä ansaitsisivat tarkastelua omista lähtökohdistaan? Hmm?

Jep. Ei muuta tänään. Vaikka ihan riittävästi tässäkin.

Love, Sini

Tässä pitäisi olla asfalttia – ei lisäkustannuksia ja mukulakiveä

Tässä pitäisi olla asfalttia - ei lisäkustannuksia ja mukulakiveä

What the effing F?! Helsinki – niin monessa asiassa edellä, niin monessa asiassa kivikautinen.

Janne Siltanen oli suunnitellut Baanalle teoksen, jonka tarkoitus oli toimia myös skeittispottina. Vaan ei toimi enää. Tässäkin kohtaa olisi voinut antaa kaupunkikulttuurin kukoistaa, päästää jengin lautailemaan ja liikkumaan.

Jos joskus kuolen (jos, muahahahha!), niin toivon että mun perintö kiinnitetään Hyvien Ihmisten Rahastoksi, josta myönnetään joka vuosi yhdelle edistyksekkäälle virkamiehelle palkinto. Tiedättehän. Sellaiselle, joka estää tällaisten typeryyksien tekemisen.

Love, Sini

Ainutlaatuisuuteen – tai sen yli

Tästä nyt on jo hetki, mutta tuo mainio Tommi Laitio valittiin Helsingin kaupungin nuorisotoimenjohtajaksi. Hurrah, Tommi! Ajattelin valinnan jälkeen, että hyvä. Rohkeutta uudistaa ja näkemystä myös tutkimusmaailman puolelta, vaikka se toki saattaa asettaa haasteitakin, kun kokemusta käytännön työstä ei juuri ole. Mutta amagaad, että hiukseni harmaantuivat, kun luin tämän YLEn jutun Tommista ja hänen nuorten vaikuttamista koskevista näkemyksistään.

Ei yllättäne ketään, että olen nuorisovaltuustojen ja vastaavien vaikuttajaryhmien harras puolestapuhuja. Minusta nuorille on oltava samat vaikutusmahdollisuudet kuin muillekin – edustuksellista ja suoraa. Yksi malli ei riitä kattamaan nuorten kuulemisvelvoitetta, jos mahdollisuus halutaan antaa useiden eri ryhmien edustajille. Mutta en näe, toisin kuin Laitio, mitään rohkeaa siinä, että Helsingissä lähdettiin muihin Suomen kuntiin verrattuna täysin eri linjalle nuorten kuulemisvelvoitteen toteuttamisessa.

On totta, että Helsinki on pääkaupunkina erityinen jo pelkän kokonsa puolesta. Tämä olisi pitänyt ottaa ilman muuta joka tapauksessa huomioon. Mutta erityisyyden tavoittelu nuorten kuulemisessa johti siihen, että kokonaiset 777 nuorta äänesti Ruuti-vaikuttamisjärjestelmän ydinryhmäksi kutsuttavan vaikuttajaryhmän vaaleissa. Sattumoisin tiedän myös. että kaikki äänestäneet eivät olleet helsinkiläisiä, ja etteivät nuo kaikki äänet tulleet 777 eri ihmiseltä. 777 ääntä merkitsee noin 0,7 prosenttia helsinkiläisistä alle 19-vuotiaista.

No, tokikaan vika ei ole vaikuttajaryhmässä olevien nuorten – he tekevät varmasti duunia samanlaisella pieteetillä ja innolla kuin jos ääniä olisi tullut satakertainen määrä. En kuitenkaan voinut olla tuntematta pientä ihmetystä YdinRuudin vaalien jälkeen. Olin kuunnellut aiemmassa luottamustehtävässäni Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton puheenjohtajana kaikenlaisia Helsingin virkamiesten ja valtuutettujen argumentteja nuorisovaltuustoa vastaan. Kuten että nuorisovaltuustovaaleissa valituksi tulevat vain eliitin edustajat. Tai että kaikki nuoret eivät pääse vaikuttamaan. Tai että heikolla äänestysprosentilla valitut nuorten vaikuttajaryhmät eivät edusta kaikkia kaupunkinsa nuoria. En ihan täysin ole vieläkään käsittänyt,  mikä noista edellä mainituista argumenteista on sellainen, jolla ei voitaisi puhua myös ”aikuisten valtuustoja” vastaan. Tai mikä tästä nykyisestä mallista tekee sellaisen, joka ei oikeuttaisi puhumaan ihan noista samoista ongelmista.

Nuorten kuulemiseksi on otettava ihan tosissaan suurempia harppauksia – unholaan pitäisi jättää kaikenlaiset näennäiskuulemistilaisuudet näennäisine rahanjakoineen. Itse toivon, että Ruudista kehitetään nuorisovaltuustoihin verrattavissa oleva nuorten vaikuttajaryhmä. Kehittämistyössä pitäisi unohtaa ainutlaatuisuuteen pyrkiminen. Sen sijaan pitäisi keskittyä toimivuuteen ja aidon vaikuttamisen luomiseen. Nuorten vaikuttajaryhmälle pitää saada puhe- ja läsnäolo-oikeus kaikkiin Helsingin keskeisiin lautakuntiin, ja se on päästettävä mukaan jo päätösten valmisteluvaiheessa.

Aivan samoin kuin helsinkiläisten muutoinkin. Avointa dataa ja avointa valmistelua, siitä siinä vaikuttamisessa on oikeasti kyse.

Love, Sini