Päättäkää puolestamme, kiitos!

Good news, everyone!

Eilen julkistetun tutkimusyhtiö 15/30 Researchin tekemän kansallisen nuorisotutkimuksen mukaan suomalaisten nuorten tärkein arvo on velvollisuudentuntoisuus ja sovituista asioista kiinnipitäminen.

Even more good news, baby-boomers – suuret ikäluokat!

Yksi vähiten tärkeistä arvoista nuorille on yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Miten hienoa! Nuoret ovat valmiita ja halukkaita kantamaan vastuutaan ja täyttämään yhteiset sopimukset, mutta eivät ole niinkään kiinnostuneita vaikuttamaan siihen, mitä nuo yhteiset sopimukset ja nuoria sukupolvia kohtaan olevat odotukset ovat.

Jos 15/30 Researchin kehitysjohtaja Mikko Ampujalta kysyttäisiin, syynä on suomalaisen demokratian hitaus, mikä turhauttaa nuoria. Voi olla. Mutta yhtälailla siinä on, in my opinion, kyse siitä, tiedetäänkö omista mahdollisuuksista. Ja kun tietoa on, pitää myös löytää paukkuja ja välineitä lähteä ajamaan omia asioita. (Tämä onkin sitten jo suurempi koulutuspoliittinen kysymys, johon on kyllä mahdollista saada ratkaisuja. Mutta jätetään ne ensi kertaan.)

Ei myöskään ole ihan helppoa saada omaa ääntä kuuluville. Nuorista, minunlaisistani, puhutaan usein ikään kuin emme olisi osa tätä yhteiskuntaa. Olemme toimenpiteiden kohteita ja eläkkeiden maksajia. Miksi yrittää vaikuttaa, kun joku muu tekee päätökset puolestamme kuitenkin? Ja on muuten tosi masentavaa tietää, että olemme jo ohittaneet kohdan, jossa yli 50-vuotiaat voisivat halutessaan valtavalla massallaan päättää vaalien kautta keskenään kaikesta.

Näitä yli 50-vuotiaita myös kosiskellaan vaaleissa ylivoimaisesti eniten. Vanhuksilla tehdään nyt kovan luokan politiikkaa, ja tämän päivän sekä huomisen vanhuksista riippuu se, mikä puolue voittaa kuntavaaleissa. You know. Perussuomalaisten ohella. Miksi muuten Guzenina-Richardson hentoisella äänellään vaatisi kuntien – ja tulevien veronmaksajien – kannalta äärimmäisen tuhoisaa päätöstä kiveenhakatuista hoitajamääristä? Niin. Koska kuntavaalit.

Tässä on melkein yhtä voimaton olo kuin lapsena lauantaisin, jos oli jostain syystä menettänyt viikkorahansa.

Silti haluan ihmetellä yhdessä ja erikseen ihan niitä jokaista 1 069 nuorta, jotka ovat tutkimukseen vastatessaan antaneet meistä varsin passiivisen kuvan. Huolimatta edellisestä rantistani haluan sanoa, että on aina parempi istua niissä pöydissä, joissa päätöksiä tehdään, kuin istua kokoushuoneen ulkopuolella odottamassa tuomiota. Siitäkin huolimatta, että istuisi tuolilla vain puolella pakaralla, eikä saisi iPadiaan mahtumaan pöydälle.

Kentälle siitä koneen äärestä, siis! Äänestämään! Huligoimaan mielenosoituksen nimissä vaikka kirkon portaille!

Love, Sini

p.s. Kyllä se Ampuja pääsi ihmettelemään Hesarin jutussa sitäkin, että missä lie tuo nuorten vastuuntuntoisuus näkyy, kun ei ainakaan työelämässä. Tällä kertaa jätin ottamatta kierrokset siitä kommentista. Pääosin siksi, että olen raapinut naamaani saman aiheen äärellä ennenkin.

Mainokset

2 ajatusta artikkelista “Päättäkää puolestamme, kiitos!

  1. Jenni Similä sanoo:

    Niin. Toisaalta ehkä tämä kaikki – kokemus siitä, ettei yhteiskuntaan voi vaikuttaa eikä vaikuttaminen siksi kiinnosta – saattaa osaltaan selittää sitä, että samaisen tutkimuksen mukaan ainoastaan 52 % nuorista suhtautuu positiivisesti Suomen tulevaisuuteen. Eli puolet suhtautuu positiivisesti, neljännes kielteisesti ja neljännes ei osaa sanoa. Itse sanoisin, että jos ei osaa sanoa, suhtautuuko positiivisesti, tarkoittaa se enemmän kielteistä suhtautumista tulevaisuuteen.

    Great success, suuret ikäluokat. Jos nuorten tulevaisuudenusko on näin heikkoa, miksi tuntea jotain yhteenkuuluvuutta yhteiskuntaan?

  2. En ole noista tuon sarjan nuorisotutkimuksista aiemminkaan juuri mitään tietoa saanut, mutta tulkinnat, kun saavat julkisuutta, parhaimmillaan herättävät ok debattiakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: