Parempaa jatkoa

Sain tänään kunnian osallistua HerziCamp’12:n kutsuvierasiltaan, jossa minua pyydettiin pitämään lyhyt puheenvuoro siitä, miten minusta on tullut sellainen vaikuttaja kuin nyt olen. Kun sitten olin pitänyt puheenvuoroni, jäin hetkeksi paikalleni juttelemaan leirin osallistujien ja muiden alustajien kanssa. Kun siinä kättelin ympäriinsä yhteistyökumppaneita, selkäni takana seisoi tyttö, joka kärsivällisesti odotti vuoroaan ja aloitti sitten kiittämään. Purskahti itkuun. Miksi? Koska olin kertonut siitä, miten uskomattoman syvältä ala-aste oli.

En usein puhu siitä, että olin koulukiusattu, koska se ei ole koskaan ollut mielestäni relevanttia. Vielä vähemmän olen puhunut siitä, että kun sitten sain turpaani koulun pihalla nurkan takana riittävästi, minusta tuli kiusaaja. Koska oli vaan niin paljon helpompaa olla pelottava kuin pelokas koko ajan. Mitä sitten tapahtui? Vedin ruokalassa jäätelötuutilla päin näköä poikaa, Joonas sen nimi oli. Ja opettaja, Tuula nimeltään, näki sen. Tuula ei ollut koskaan opettanut minua, mutta päätti silti puuttua tilanteeseen. Koskaan ennen en ollut saanut jälki-istuntoa, vaikka varsinkin neljännen tai viidennen luokan aikoihin olin aikamoinen terroristi. Nyt sain.

Äiti, joka oli katsellut mun kotiintuloa koulusta itkien tai naama mustelmilla tai käsi paketissa, pisti aivan hulluna vastaan – jos yksikään poika, joka potki, töni tai haukkui, ei saanut jälki-istuntoa (true story), hänen kersansa ei istuisi jäätelöllä leikkimisestä. Äiti laittoi vastaan, mutta istuin silti. Tosin tein istuntoni ekaluokkalaisten käsityötunnilla niitä pienempiä auttaen. Eikä Tuula lopettanut siihen. Jälki-istunnon jälkeen hän kannusti minua kirjoittamaan. Luki vihaisen tytön tekstejä vapaa-ajallaan. Siinä sivussa minusta tuli vähän vähemmän vihainen.

Mitä tekemistä tällä kaikella sitten on tämän päivän kanssa? Koska uskon vilpittömästi, että jossain vaiheessa mun veneeni olisi voinut keikahtaa ihan kumpaan suuntaan tahansa. Ei ollut itsestäänselvyys, että minusta tulee isompana jonkun järjestön puheenjohtaja, puolueen poliittinen suunnittelija tai Suomen hienoimman opiskelijajärjestön (ihan totta, se on!) pääsihteeri. Siihen tarvittiin minun kohdallani skarppi opettaja, joka näki hieman omaa väsymystään tai luokkahuonettaan pidemmälle.

Olen pitänyt Tuulan kanssa yhteyttä myös aikuisena. Kerran hän sanoi minulle kirjeessään, että hän ajatteli minut sen jäätelötuutin kanssa nähdessään, että tuossa on lapsi, jolla on paljon raivoa ja energiaa, ja että sen suuntaamalla johonkin rakentavaan, voidaan saada aikaiseksi isoja asioita. No, isoja tai ei, niin ehkä se energia on sittemmin käytetty paremmin. Vaikka nuorena vihaisena naisena minut vieläkin nähdään. Ehkä ihan hyvällä tavalla. Toivon. (Ja niiden kohdalla, jotka eivät näe sitä hyvällä tavalla, en vaan jaksa välittää. True story sekin.)

Palaan takaisin siihen tyttöön, joka tuli kiittämään minua puheenvuorostani. Hän sanoi, että hänelle jäi tunne, että kaikesta voi selvitä. Ja minä sanoin, että niin se on. Kaikesta selviää. Kiusaamisestakin. Ja huonoista valinnoista. Useimmiten siihen vain tarvitsee muitakin kuin peilistä katsovan ihmisen.

Ehkä palaan siihen tyttöön myös siksi, että pitkästä aikaa tuli taas sellainen olo, että muiden elämästä voi tehdä parempaa, edes hetkellisesti. Ja kivaltahan se tuntui.

Olipa vakavamielistä. Sanotaan nyt sitten loppuun vaikka tissit, niin kevenee vähän tunnelma.

Love, Sini

Mainokset

2 ajatusta artikkelista “Parempaa jatkoa

  1. Hieno kirjoitus! Toisinaan käy juuri niin kuin kuvaat: joku suostuu näkemään vähän pidemmälle, ihmiseen. Uskon itse ex-opettajana, että ihmisiä voisi kouluttaa olemaan vähän enemmän ja vähän useammin hereillä.

  2. […] Kun itse olin koulukiusattu, rehtori ei puuttunut tilanteeseen mitenkään. Muistan yhdenkin kerran, kun luokallani oleva poika oli lyönyt pääni seinään aiheuttaen nättiä jälkeä, koko homma oli kuitattu punatukkaisen naisen sanoilla tälle Tonille: “Älä sitten enää tee mitään tällaista.” “En en”, nyökkäili poika, ja palasi takaisin koulupihalle vetämään seuraavaa ihmistä dunkkuun. Minusta vastuuta olisi pitänyt siinä hetkessä jakaa, ja sen kantamattomuudesta sitten rankaista. […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: