Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2012

Kulttuurieroja

Kokoomuksen puoluekokous pidettiin viime viikonloppuna Rovaniemellä. Maan tapa on tuntunut joillakin olevan jälkipyykin peseminen sosiaalisessa mediassa, ja mikäpä siinä. Sanon siis muutaman sanan minäkin.

Henri Heikkinen tilittää omassa blogissaan, miten yhtenäisyys on Kokoomukselle tärkeintä, eikä tilaa eriäville mielipiteille ole. Wille Rydman avautuu statuksissaan, miten Kokoomuksen linja on huono ja kaukana niistä ajoista, kun tasavallan presidentti Niinistö johti puoluetta. No toki, on ehkä syytä myös muistaa, ettei puolueen kannatus tuolloin ollut mitenkään nykyistä parempi. Huvittavaa on, että edellä mainitut muutamien muiden viime viikonlopun tyytymättömien ohella ovat olleet niitä, jotka ovat varmistaneet, ettei Kokoomuksen Nuorten Liitossa ole sijaa muunlaiselle ajattelulle kuin heidän omalleen. Tästä nyt olen jaanannut ennenkin.

Olen pohtinut omia KNL-aikojani jälkikäteen aika paljonkin, ja olen tullut siihen lopputulokseen, että taktiikkani oli täysin väärä. Vähänpä osasin aavistaa, että keskeiseksi eroksi tulevaisuudessa ns. ”konservatiivien” ja ”liberaalien” (oman elämänsä pilkusta pitävät jättäkööt näihin termeihin tarttumisen toiseen kertaan) ei nousisi suhtautuminen homoihin tai maahanmuuttajiin tai isänmaallisuuteen, vaan toimintakulttuuri. Olisi pitänyt jättää keskustelu edellä mainituista asiakysymyksistä sinänsä vähemmälle ja pyrkiä taistelemaan terveen keskustelukulttuurin puolesta. Yhtenäisyyden puolesta. Samassa veneessä olemisen tunteen puolesta. Hyvien ja arvokkaiden käytöstapojen puolesta.

Pystyn samaistumaan siihen turhautumiseen, mitä heikkiset, häkkäset ja rydmanit puolueen linjasta kokevat. Tiedän kyllä, miltä se tuntuu, kun oma viiteyhteisö ei toimi juuri omien arvojen mukaan. Mutta olen heidän toimintatavoistaan täysin eri mieltä. Itseisarvo ei voi olla se, että kaikki erimielisyydet pyritään selvittämään mahdollisimman repivällä tavalla vastustajia murskaten. Henkilökohtaisuuksiin mennen. Väärää tietoa levittäen. Eri järjestöjä kaapaten ja eri tavalla ajattelevia toimijoita karkottaen.

Yhtenäisyys on tärkeä arvo. Se merkitsee minulle sitä, että myös kompromisseja pystytään tekemään. Se merkitsee myös vahvuutta suhteessa kilpailijoihin, jotka riitelevät julkisuudessa rajustikin. Kyllä minä ihailin nuorten demarien toimintaa ja yhtenäisyyttä heidän omassa puoluekokouksessaan – sillä he saivat aikaiseksi haluamansa muutoksen siemenen puolueen linjaan ja henkilövalintoihin. Vaikka KNL sinänsä neuvottelikin järjestönä nyt vaikkapa henkilövalinnoista, ei samankaltaisesta yhtenäisyydestä nuorten kokoomuslaisten kesken voida edes vihjata.

Ja lopuksi sanottakoon vielä, että mitä puolueen linjaan tulee, niin kauan kuin Rydman ja Heikkinen muiden muassa ovat siitä eri mieltä, tiedän olevani kaltaisteni joukossa.

Love, Sini

Mainokset

Avoimuutta, ihmiset. Avoimuutta.

As you may well remember, olen mouhunnut aikaisemmin lähidemokratiasta ja yhteisöllisyyden lisäämisestä. Minulle lähidemokratia on sitä, että on ihan aikuisten oikeasti mahdollisuus vaikuttaa oman asuinalueen asioihin. Esimerkiksi kaupunginosa-aktivismi ja kyläyhteisötoiminta lisäävät Helsingissä sellaista hyvinvointia, mitä kaupunki itse ei pysty koskaan tuottamaan. Tänään sain erittäin konkreettisen esimerkin siitä, millaisia kapuloita byrokratia voi laittaa tällaisen toiminnan rattaisiin.

Istun Helsingin sosiaalilautakunnan varajäsenenä, joten olin postituslistalla, kun Kumpula-Toukola Kylätilayhdistys ry:n puheenjohtaja Riina Merenluoma lähestyi sosiaalilautakunnan jäseniä. Sosiaalilautakunta jätti edellisessä kokouksessaan pöydälle esityksen asukastalojen avustuksista. Kyseisessä esityksessä Kumpula-Toukola Kylätilayhdistyksen hakemasta 35 000 eurosta heille oltaisiin myöntämässä 17 000 euroa. Toinen saman verran avustusta hakenut yhdistys olisi saamassa 30 000 euroa.

Jännittävintä tietysti oli se, että kun Merenluoma – ja tänään myös minä – otti yhteyttä aluetyön yksikön Janne Typpiin, kertoi tämä antaneensa näistä kahdesta toimijasta täsmälleen saman lausunnon avustusesityksen valmistelijoille: Hyvää ja vakiintunutta toimintaa. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että yhdistys, josta ei oltu luonnollisesti voitu lausua mitään siksi, ettei toimintaa tunnettu, on saamassa esityksen mukaan kaksi kertaa enemmän rahaa kuin kumpikaan ensin mainituista edes haki itselleen.

Kun Merenluoma oli pyytänyt lautakunnan valmistelijalta, Asta Sjöbergiltä lisätietoja siitä, mihin tehty esitys sitten todella perustuu, hänelle oli selitetty jotain sosiaaliviraston asiantuntijoiden arvioista. Asiantuntijoiden nimiä ei oltu pyynnöstä huolimatta kerrottu. Siis aina siihen asti, kun sosiaalilautakunnan myöntämien avustusten valmistelijat pyytävät ja saavat lausunnon aluetyön yksiköstä, toiminta on avointa ja läpinäkyvää. Mutta tämän pisteen ja pöydälle tuotavan esityksen välissä tapahtuu jotain, mistä edes minulla päätöksentekijänä ei ole tietoa…

…ennen kuin sitten soitin Sjöbergille. Tämä lupasi selvittää valmistelijoiden ja asiantuntijoiden nimet sekä päätösesityksen tarkat perusteet. Myönsipä hän myös toimineensa huonolla ja epäavoimella tavalla. Selvitys minulle luvattiin tänään.

Tästä kaikesta ajattelen seuraavaa.

Uskon avoimuuteen. Byrokratiaa ja päätöksentekoa on avattava jo valmisteluvaiheessa, jotta jokainen kaupunkilainen, helsinkiläinen, tietäisi keneen on otettava yhteyttä, kun päätöksiä valmistellaan. Myös jokainen päätösesitys on pystyttävä johtamaan johonkin nimettyyn valmistelijaan, ja tästä on annettava avoimesti tieto kaikille sitä kysyville. Onpa aika kummallista, että minun on päätöksentekijänä soitettava ja otettava ”I’m dead serious”-ääneni (jota toki tykkään käyttää, eipä siinä) käyttöön, jotta joku alkaa oikeasti kertomaan, mistä on kyse.

Toiseksi soisin niiden ihmisten, jotka oikeasti ovat tekemisissä kentän kanssa, lausuntojen painavan oikeasti myös valmistelussa. Tässä tapauksessa olisi pitänyt asettaa suurempi painoarvo aluetyön yksikön lausunnoille. He ovat niitä todellisia asiantuntijoita, joita päätöksenteossa on kuultava. Niinhän ei selkeästikään ole nyt tapahtunut. Mutta ehkäpä jatkossa, ehkäpä…

Odottelen tässä nyt selvitystä esityksen taustalla olevista perusteista. Mieluiten tietenkin asuisin Helsingissä, jossa tällaisia selvityksiä ei tarvitsisi erikseen pyytää. Sillä ”I’m dead serious”-äänensävyllä.

Love, Sini

p.s. En asu Kumpulassa. Enkä Toukolassa. Enkä tunne minkään mainitsemieni yhdistysten toimijoita henkilökohtaisesti.

p.p.s. En välttämättä ole itse kokouksessa (varajäsen, remember), kun näistä avustuksista päätetään. Mutta sanon tämän: Keväällä 2012 Kumpulan Kylätilassa harrasti 370 kävijää viikossa. Kuluneen vuoden aikana Kylätilan toimintaan on osallistunut yhteensä 18 000 kävijää. 35 000 euroa on pieni hinta siitä, että tämä toiminta pysyy elossa. Muistakaa. Nyt tuotetaan sellaista hyvinvointia, mitä kaupunki itse ei pysty koskaan tuottamaan.