Arkistot kuukauden mukaan: Touko 2012

Nuoret työelämään! Eiku ei sittenkään…

Ei kyllä hyövää tuota Aamulehteä avata, kun aina alkaa **tuttaa. Vaikka eihän se Aamulehden vika ole, jos he joutuvat uutisoimaan kuntien luottamushenkilöiden varmasti oikein valistuneista ja faktaan perustuvista mielipiteistä koskien nuoria. Yli 20 prosenttia kuntien luottamushenkilöistä oli nimittäin HR-barometrin tulosten mukaan sitä mieltä, että nuoret ovat toiseksi suurin henkilöstöjohtamisen ongelma. Johdosta ja esimiehistä sekä henkilöstön edustajista nuoria pelkäävät vain noin puolet. Vaasan yliopiston professori Riitta Viitala oli tuloksia esitellessään tiivistänyt, että: ”Nuoret viis veisaavat vastuusta, eivät osaa mitään ja heidät pitää täysin opettaa työelämään.” Sillä lailla!

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olen törmännyt tähän pelkoon. Istuessani eräässä valtionhallinnon koulutuksessa (kyllä, juuri siinä, josta olenkin jo mouhunnut täällä kertaalleen), kuulin erään valtion työmarkkinalaitoksen työntekijän toteavan heidän olevan huolissaan siitä, että nuoret eivät osaa eivätkä halua tehdä töitä. Otin tietenkin silloisena valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan pääsihteerinä kyseisestä lausahduksesta hullut kierrokset.

Viime viikon NYT-liitteessä taas Matti Apunen paheksui nuoria, jotka eivät sitoudu työnantajiin, ja haluavat vähemmän töitä ja enemmän vapaata. Työn määrän vähentäminen kun on hänen mielestään ”hemmotellun lapsen käytöstä”.

No niin. Olen kokoomuslainen – jos on jäänyt jollekin epäselväksi. Arvostan työn tekemistä ja mielestäni sen on aina oltava kannattavampaa kuin kotona olemisen – siis hengailua ei pitäisi verovaroista kustantaa. Mutta olen myös taipuvainen ajattelemaan, että pelkästään se, että nuoret eivät halua tehdä töitä samalla tavalla kuin heitä edeltäneet sukupolvet ei tarkoita sitä, etteivätkö (ettemmekö) he (me) haluaisi tehdä töitä ylipäänsä. Töiden tekemisen luonne on nyt murroksessa. Pelkällä rahalla ei enää voi ostaa tyytyväistä työntekijää, vaan merkitystä on myös työajan ja työn tekemisen joustoilla.

Riitta Viitala totesi Aamulehden uutisoinnissa myös sen, että nuoret eivät sitoudu enää organisaatioon, vaan tehtävään työhön ja työtä johtavaan esimieheen. Samalla kun voivotellaan nuorten sitoutumisen puutetta, pitäisi myös muistaa, että Suomeen on syntynyt uusi pätkätyöläisten sukupolvi. Ilkeästi voisi kysyä, miksi nuorten pitäisi sitoutua organisaatioihin, elleivät organisaatiot sitoudu nuoriin? It’s a two-way street, people!

Huvittavinta on se, että rinnakkain tämän ”nuoret pelottavat meitä” -keskustelun kanssa käydään ”nuoret saatava työelämään” -keskustelua. Kumpi lie voittaa? Pelko vai halu säilyttää hyvinvointiyhteiskunta? Minusta nimittäin on niin, että you can’t have it both ways: Meitä nuorten (ja edelleen, pientä) sukupolvea kohtaan on asetettu valtavat odotukset, kun meidän tehtävänämme on huolehtia yhä kapenevalla joukolla paitsi eläköityvistä myös syntymättömistä ikäluokista. Jospa sitten luottaisittekin siihen, että hoidamme hommamme?

Love, Sini

p.s. Onneksi HR-barometrissa todettiin myös yksi nuoria ”hivenen” (kiitos tästä sanasta, Aamulehti!) suurempi ongelma, nimittäin koko henkilöstön osaaminen, jota peräti joka neljännes kuntien johto- ja esimiesvastaajista epäili. Kiinnostavaa olisi nähdä, miltä sijalta ongelmalistalta löytyvät johtamisen puutteet…

p.p.s. Onneksi – ja tässä ei ole enää mitään ironiaa – olen saanut tehdä itse töitä organisaatioissa, joille en ole ollut ensisijaisesti nuori työntekijä, vaan arvokas työntekijä. Sellaisiin organisaatioihin on ollut varsin helppo sitoutua. Vaikka tokikaan en tiedä, miten monta unetonta yötä minut palkanneet henkilöt ovat viettäneet ennen kuin ovat havainneet, että helvetti! Sehän tekee työnsä, vaikka onkin alle 29-vuotias! En usko olevani mikään erikoisuus tässä suhteessa.

Höpötys pois, Keskustaopiskelijat!

Kyllä minä niin hyvät naurut taas sain, kun luin Keskustaopiskelijoiden kannanoton, jonka mukaan eläkeikä tulisi porrastaa tulojen mukaan. Perusajatus siis tämä: Jos tienaat paljon, teet töitä pidempään. Jos tienaat vähän, pääset eläkkeelle aiemmin. Perusteluina he käyttävät sitä, että pienituloisten eliniänodote on hyvin toimeentulevien eliniänodotetta pienempi. Lisäksi heidän mukaansa ”paremmin ansaitsevien työurat ovat lyhyempiä yhteiskunnan tukemien pitkien opiskeluvuosien johdosta”. Voi Keskustaopiskelijat. Älkää höpsöttäkö!

Ensinnäkin, on täyttä huuhaata väittää oikeudenmukaisuusteoksi sitä, että pienituloisilta odotetaan lyhyempiä työuria. Come on! Se saattaa kuulostaa hyvältä, mutta tämän vaatiminen merkitsee samalla myös sen hyväksymistä, että eläkeläisten väliset tuloerot kasvavat. Ai miksi? No siksi, että mitä lyhyemmän työuran teet, sitä vähemmän eläkettä kertyy. Jos pienestä tulosta kertyy jo valmiiksi vähemmän eläkettä, kertyy sitä vieläkin vähemmän, jos töitä ei tehdä. Tämän soisi keskustalaistenkin ymmärtävän.

Toiseksi, väite siitä, että korkeasti koulutetut tekisivät lyhyemmät työurat, ei pidä paikkaansa. Katsokaapa vaikka itse! Korkea-asteen koulutuksen läpikäyneillä on odotettavissa enemmän työvuosia ja vähemmän työttömyysvuosia kuin pelkän peruskoulun tai keskiasteen koulutuksen varassa olevilla.

Kolmanneksi, olen pitänyt keskustalaisia vielä viime vaalikaudella keskimäärin edes vähän realismin reunassa kiinni olevina. Siis että he ymmärtäisivät, että ahkeruuden, kouluttautumisen ja työn tekemisen tulisi aina olla sen arvoista. Höpöhöpö, olin väärässä! Jos minä olisin keskustalainen (ahahahah!), en pyrkisi nostamaan keinovalikoimaan enää yhtään keinoa, joka nakertaa tätä vähääkin suomalaisen yhteiskunnan kannustavuutta.

Se, että pienituloiset elävät suurituloisia lyhyemmän elämän, on ongelma. Mutta ehkäpä olisi syytä tarttua siihen ongelmaan sinänsä esimerkiksi työterveyshuollon kautta ja ennalta ehkäiseviä palveluita kehittämällä. Liikuntareseptejä, kulttuuripalveluita ja riittävän aikaista puuttumista erilaisiin eteen tuleviin ongelmiin. Yhteisöllisiä palveluita työttömäksi joutuneille. Ja niin edelleen.

Olen Keskustaopiskelijoiden kanssa kuitenkin yhdestä asiasta täsmälleen samaa mieltä: Eläkejärjestelmää on muutettava oikeudenmukaisemmaksi. Itse lähestyisin tätä lähinnä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kysymyksenä – eliniänodote leikkaa nuorten (lue: pienten) ikäluokkien eläkkeitä sen lisäksi, että harteillemme laskeutuu kohtuullisen suuri lasku seuraavien kymmenien vuosien aikana, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Toinen kysymys on myös sukupuolten välinen tasa-arvo. Kun vanhemmuuden kustannukset kohdistuvat pääasiallisesti naisiin ja heidän työnantajiinsa, jokainen kotona lapsen kanssa vietetty hetki syö nimenomaan naisten eläkekertymää. Mutta nämä ovatkin sitten jo seuraavien mouhuamisten aiheita.

Love, Sini