Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2010

Sinisen eri sävyt

Viime viikonloppuna oli Kokoomuksen Nuorten Liiton 77. liittokokous Kouvolassa. Kuten on varmasti ainakin blogini lukijoille käynyt selväksi, liberaalit ovat siellä hieman heikossa hapessa – paikan päällä noin kolmannes kokousedustajista oli liberaaleja, loput konservatiiveja. Sanomatta lienee selvää, että hävisimme kaikki äänestykset tekemistämme muutosesityksistä tavoite- ja periaateohjelmiin. Liittohallituspaikoista, joita oli jaossa kymmenen, saimme yhden. Liberaaleista tehtiin siis jauhelihaa.

Poliittisesti Kokoomusnuoret ovat nyt oikeammalla kuin koskaan minun jäsenyyteni aikana. Kokoomusnuoret ovat nyt esimerkiksi sitä mieltä, että maahanmuuttajilla ei ole oikeutta opiskella omaa kieltään tai saada yhteiskunnan tukea järjestöihin, joissa ”tuetaan alkuperäistä kulttuuria ja siten hidastetaan tai jopa estetään sopeutumista”. Mutkia vedettiin siis aika suoriksi. Meitä liberaaleja edustajia kehotettiin tavoiteohjelmatoimikunnan puheenjohtajan toimesta jopa ihan suoraan katsomaan kokousedustajien voimasuhteita ja vetämään siitä sitten johtopäätös, kannattaako meidän ylipäänsä edes yrittää kyseenalaistaa näitä maahanmuuttopoliittisia linjauksia. Talk about democracy.

Eniten viikonlopulta kuitenkin jäi hiertämään se uskomaton ylimielisyys, mitä konservatiivien osalta harjoitettiin. Esimerkkinä mainittakoon, että kun liittohallitusta valittiin, kaikki konservatiiviehdokkaat eivät katsoneet tarpeelliseksi edes pitää esittelypuheenvuoroa, koska hei. Kenen nyt tarvitsisi itseään edes esitellä, jos kerran läpi mennään joka tapauksessa? Toinen esimerkki olkoon se, miten konservatiivien puheet lähentelivät koulukiusaamista. Onko todella asiallista esimerkiksi verrata vastapuolen ihmistä ruokajonossa lounaskanaan? Jokaisella toki on oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta useammin kuin kerran jouduin kysymään itseltäni, voiko todella olla, että nuorisojärjestöjen – suomalaisten nuorten – parhaimmisto kokoontuu tässä samassa kokoussalissa, jossa juuri kuulin eräänkin kokousedustajan huutavan puhujanpöntössä: ”Maahanmuutto alas! Suomalaisuus ylös!”?

Facebookissa – tuolla poliittisen pelikentän keskiössä – eräs uusimaalainen kokousedustaja sanoi näin: ”Olisitte myöntäneet sen [häviönne] jo viime vuonna.”* Kysyin, mitä se häviön tunnustaminen ja myöntäminen oikein tarkoittaa? Tarkoittaako se sitä, että emme tulisi enää liittokokoukseen? Että äänestäisimme omia arvojamme ja ajatuksiamme vastaan tai vain lakkaisimme puolustamasta niitä?

Jos olisin nyt voittaneen osapuolen jäsen, pohtisin tarkkaan, onko lopulta Kokoomuksen Nuorten Liiton etu, että meidät lyödään totaalisesti maanrakoon? (Todella, liittohallituksen 13 jäsenestä 2 ovat liberaaleja. Näin murskaavia voittoja meillä ei ole koskaan ollut edes tarkoituksena ottaa.) Onko se liiton etu, että kaikki poikkeava ajattelu murretaan ja tyydytään sen jälkeen vaan taputtelemaan toisia selkään läpi kokouksen? Ja edelleen, kysyisin itseltäni, mitkä ovat niitä syitä, joiden vuoksi me kaikki olemme tähän puolueeseen liittynyt? Olisikohan aika keskittyä niihin jatkuvan pilkkaamisen ja ivaamisen sijasta? Tätä pyysi useaan otteeseen esimerkiksi oman piirini puheenjohtaja, mutta hänen pyyntönsä taisivat kaikua kuuroille – tai ainakin ymmärtämättömille – korville.

Love, Sini

* alkuperäisen kirjoittajan kirjoitusvirheet korjattu

Isi!

Tänään juhlitaan isiä. Oma isäni on tietysti maailman paras sellainen, mutta tiedostan olevani varsin puolueellinen tässä asiassa. Alla on Cat Stevensin koskettavan Father and son -biisin ikivanha musiikkivideo.

En ole poika, mutta isin kanssa käytiin aikoinaan monta aikuistumiseen liittyvää keskustelua. Naureskelin kerran isille, miten olin ennen hyvin mustavalkoinen, mutta nykyään oman kannan muodostaminen ei olekaan aina niin yksinkertaista. Isi vastasi, että: ”Sini. Sinusta on tulossa aikuinen.”

Isiltä myös olen oppinut minun elämässäni keskeiset tavat elää elämää. Selkärankaa on oltava, lupaukset on pidettävä. Hyvät tyypit ansaitsevat ja saavat hyviä asioita, eikä raha kasva puussa. Kaikista on pidettävä huolta. Sellainen isi minulla on, ja sellainen tytär minä olen yrittänyt olla.

Love, Sini

p.s. Hyvät tyypit eivät tänä viikonloppuna saaneet hyviä asioita, mutta siihen en jaksa tänään mennä. En pettymykseltäni kykene.