Missä menimme vikaan?

Eilen iski epätoivo. Olin pitämässä keskustelutilaisuutta Vetelin kunnan nuorille ja päättäjille. Pelin henki on se, että nuoret valmistelevat aluksi muutaman tunnin ajan kysymyksiä ja esityksiä päättäjille, ja sitten kokoonnutaan yhteen keskustelemaan sivistyneesti. Päättäjät olivat kerrankin huippuja. He olivat vastaanottavaisia, todella avoimia ja aidosti kiinnostuneita siitä, mitä nuorilla oli sanottavana. Mutta kun he yrittivät kysyä nuorilta konkreettisia parannusehdotuksia näiden nostamiin ongelmakohtiin, syntyi syvä hiljaisuus. Sanoin pariin otteeseen, että NYT on se tilaisuus vaikuttaa. Että NYT on syytä sanoa ääneen. Mutta ei. Hiljaisuus.

Edellisen kerran epätoivo tässä mittakaavassa iski helmikuussa ollessani vierailulla Saksassa. Tuolloin mukana oli muutaman kaupungin nuorisovaltuustot, jotka sitten suurta pettymystä ilmaisten narisivat, miten heiltä ei koskaan kysytä mitään. Siinä vaiheessa kollegallani Annalla (joka ei koskaan siis kiihdy) meni kuppi nurin, ja tukka täristen hän puolihuusi, että ei kukaan päättäjä tule nuoria kotoa hakemaan, vaan itsekin pitää olla aktiivinen. Miksi nuoret eivät ole valmiita avaamaan suutaan, kun sen paikka on? Tai miksi he odottavat, että joku tulee heitä hakemaan kädestä pitäen päättämisen äärelle?

Nuorilla on oikeus tulla kuulluksi heitä koskevassa päätöksenteossa. Senhän tiedämme. Sitä hoetaan joka tuutissa, itsekin teen niin. Samoin korostetaan oikea-aikaisen kuulemisen merkitystä ja päättäjien vastuuta. Mutta itseltänikin on jäänyt korostamatta, että ei tässä suinkaan tarvitse minkään osapuolen olla kädetön, odotella hiljaa ja sitten valittaa, kun ei olla kuultu. Eilen pohdin tosissani, olemmeko jo kattaneet teini-ikäisille niin valmiin pöydän, että heitä itseään ei enää kiinnosta ottaa kantaa tai osallistua kovaan ääneen omien oikeuksiensa puolustamiseen.

Olin itse nuorisovaltuustossa Kuopiossa silloin joskus kauan sitten. Silloin oli vielä selkeästi jotain, minkä eteen nähdä vaivaa. Meidän piti tosissaan mennä lautakuntaan esittelemään itse oma budjettimme ja perustelemaan, miksi sitä rahaa pitää saada. Muutama vuosi minun jälkeeni joku paikallinen valopää oli nuorisovaltuustoa esitellessään kertonut yleisölle, että: ”Nuva saa 50 000 euroa rahaa, ja se on ihan vitun vähän.” Kiitos tästä. Ei siinä istututtukaan kuin useammassa neuvottelussa, että sekin ”vähä” saatiin. Myös tämä kävi mielessäni eilen. Missä vaiheessa mahdollisuuksien luomisesta on tullut lusikalla syöttämistä ja kaikkeen toimintaan pettyneiden nuorten paijaamista?

On toki positiivisiakin esimerkkejä. Olen kerta toisensa jälkeen tavannut myös niitä nuoria, jotka herättävät minussa tunteen siitä, että tämän takia tätä työtä tehdään. Niiden hetkien ja niiden nuorten vuoksi olen jaksanut tätä osallisuuspuhetta jatkaa. Mutta jos kiinnostusta ei enää ole, ja jos kyky omien näkemysten perusteluun ja konkreettisten ehdotusten tekemiseen on vaihtunut pelkäksi valittamiseksi, kannattaako nuorten osallisuuteen syytää kymmeniä tuhansia euroja rahaa? After all, ehkä tässä asiassa pätee sama kuin aikuisväestössäkin: Melkein kolmannes kaikista on niitä, joita ei todellakaan voisi vähempää kiinnostaa. Makes me wonder…

Love, Sini

Mainokset

4 ajatusta artikkelista “Missä menimme vikaan?

  1. […] This post was mentioned on Twitter by Harri Haanpää and Janika T., Sini Korpinen. Sini Korpinen said: Optimismini kärsi eilen kolauksen. http://tinyurl.com/3ao6wty […]

  2. tammikuu44 sanoo:

    Ehkä olisi ollut hyvä vihjata nuorille, että valmistakaa myös niitä ongelman ratkaisuehdotuksia.

    Älä hellitä!!!

  3. Sini sanoo:

    Ennen itse keskustelua sanoin, että varautukaa vastakysymyksiin ja pohtikaa ratkaisuja. Eli vinkattu oli 😉

    Kiitos kannustuksesta!

  4. Juha Makkonen sanoo:

    ”Eilen pohdin tosissani, olemmeko jo kattaneet teini-ikäisille niin valmiin pöydän, että heitä itseään ei enää kiinnosta ottaa kantaa tai osallistua kovaan ääneen omien oikeuksiensa puolustamiseen.”

    Tähän olen päätynyt itsekin useimmiten asiaa pohtiessani. Ehkä vasta silloin todella herätään, kun jokin asia vituttaa ankarasti.

    Itse olin perustamassa nuorisovaltuustoa aikanaan Sulkavalle. Siellä ei myöskään saanut mitään ilmaiseksi. Meininki oli kuitenkin hieman erilaista. Kunnanisät eivät ensinnäkään antaneet perustaa koko nuorisovaltuustoa, ennen kuin sääntöihin lisättiin pykälä, että he saavat purkaa sen ilman eri syytä halutessaan 🙂
    Budjetti oli puolestaan karkeat 0 euroa. Kerrottiin, että järjestäkääpä te vaan niitä discoja (ei sinänsä täysin huono juttu, pakotti oma-aloitteisuuteen).
    Yleisestä ilmapiiristä sai pakostakin sellaisen kuvan, että kunnanisät halusivat nuorisovaltuustolta kivaa julkisuutta. Sille että olisi oikeasti vaikutettu mihinkään aikuisten hiekkalaatikon asioihin ei haluttu antaa mahdollisuutta. Hieman syletti katsella juvalaisia, joilta koko nuorisovaltuustoa perustaessa mallinnettiin. Huikea ero resursseissa ja pääsyssä esimerkiksi kunnan muuhun toimintaan.

    Jälkikäteen arvioituna on ihan ok, ettei löysää rahaa ole yhtään – se johtaa usein laiskuuteen. Sen sijaan se, ettei anneta riittävästi mahdollisuuksia ottaa vastuuta on hölmöä. Olemisen vapaus ei riitä, pitää olla myös mahdollisuus osallistua (muutenkin kuin erilleen karsinoituna).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: