Asiaa seksistä

Muistatteko, kun rakastelitte jonkun kanssa ensimmäisen kerran? Tai kun aloitte ensimmäisiä kertoja suunnittelemaan seksuaalisen suhteen aloittamista jonkun kanssa? Tai kun ensimmäisiä kertoja kuulitte muiden ihmisten kokemuksista tällä saralla? Kenen kanssa kävitte seksuaalisuuteen ja seksiin liittyviä keskusteluita? Äidin? Ehkä. Isän? No, kohdallani harvemmin. Terveydenhoitajan? Varmaan, jos olisin vaivatta päässyt vastaanotolle. Kyllä minun ja usean ystäväni kohdalla nämä asiat puitiin enemmän tai vähemmän frendien kanssa koulun pihalla tai kotibileissä.

Osallistuin tänään mielenkiintoisille luennoille, jotka pidettiin Väestöliiton Nuorten seksuaaliterveysverkoston ensimmäisen verkostokokoontumisen yhteydessä. THL:n seksuaali- ja lisääntymisterveyden osaston päällikkö Maija Ritamo ja Väestöliiton seksuaaliterveysklinikan ylilääkäri Dan Apter kertoivat paitsi suomalaisnuorten seksuaaliterveyden historiasta myös sen nykytilasta. Hälyttävin havainto mielestäni koko luentojen ajalta oli se, että ammattiin opiskelevien nuorten tiedot ja tilastot vaikkapa suojaamattomien yhdyntöjen osalta olivat pohjaluokkaa. Esimerkiksi kolmannes ammattioppilaitoksen pojista ei THL:n kouluterveyskyselyn mukaan tiennyt, että tyttö (nainen) voi tulla raskaaksi jo ensimmäisestä yhdynnästä. Joku neropatti Helsingin kaupungin koululääkäreiden keskuudesta totesi, että tämähän johtuu siitä, että amiksia ei vaan kiinnosta itsestään huolehtiminen yhtä paljon kuin lukiolaisia. Että peruskoulusta kaikkein heikoin aines hakeutuu ammattioppilaitoksiin ja voilá! Näin on kasassa seksuaaliterveydellinen katastrofi. Onneksi joku tajusi muistuttaa, että jo tänä vuonna esimerkiksi Espoossa oli vaikeampaa päästä sisälle amikseen kuin lukioon. Itse ajattelisin, että heikko tietämys seksuaaliterveyden edistämisestä on jotenkin kytköksissä siihen, että siinä missä lukiolaiset voivat opiskella terveystietoa useamman kurssin, amiksilla terveystietoa on vain yksi opintoviikko. THL:n Ritamo toi myöskin esille, että erityisesti ammatillisessa opiskelevilla on kokemus siitä, että ajan varaaminen terveydenhoitajalle tai koululääkärille seksuaaliterveysasioissa on vaikeaa.

Osallistuin kesällä 2009 Brysselissä nuorten terveyttä käsitelleeseen komission seminaariin, jossa WAGGGS esitteli erästä hankettaan, jossa tytöille annetaan erityistä koulutusta seksuaaliterveydestä ja seksiin liittyvistä faktoista, jotta he voivat tarvittaessa toimia vertaisryhmissään arjen asiantuntijoina. Usein nimittäin tytöt – ja pojatkin – keskustelevat näistä asioista mieluummin vertaisten kuin tuntemattomien asiantuntijoiden kanssa. Tällöin toivottavaa on, että ”faktat” muuttuisivat faktoiksi – ja että ainakin joku kaveriporukasta tietäisi edes, mistä apua ja lisätietoa saa.

Ehdotin Väestöliiton verkostotapaamisessa, että Väestöliitto ottaisi yhteyttä esimerkiksi toisen asteen opiskelijajärjestöihin, joiden kanssa jotain vastaavanlaista kampanjaa tai hanketta voisi harkita ja siten antaa vastine selkeään ammatillisten oppilaitosten haasteeseen tällä saralla. Esitykseni sai osakseen nyökkäilyä, mutta myös vastustavan puheenvuoron, jonka mukaan nämä faktat kuullaan mieluiten asiantuntijalta eikä ”sieltä täältä” vertaisilta. Toki, tämä on ideaalitilanne. Mutta jos uunituoreet tutkimustulokset osoittavat, että sen asiantuntijan luokse on vaikea hakeutua syystä tai toisesta, voisiko vertaisilta kuitenkin saada rohkaisua tai edes alkeellisia neuvoja? Jos tästä on hyviä kokemuksia muualta, ehkä tämä olisi pohtimisen arvoista myös meillä?

Toinen shokki minulle oli, että ammattiin opiskelevista tytöistä 60% oli kohdannut samaisen kouluterveyskyselyn mukaan seksuaalista häirintää. Lukiolaistyttöjen kohdalla tilanne ei ollut ihan näin paha, mutta heistäkin puolet oli joutunut kertomansa mukaan seksuaalisen häirinnän uhriksi. Välitön huoli nousi siitä, onko nuorille riittävästi tietoa siitä, mitä seksuaalinen häirintä (ja/tai väkivalta) on ja mihin voi ottaa yhteyttä sitä kohdatessaan? Myös tässä vertaisryhmien mielipidejohtajien tavoittaminen olisi mielestäni tärkeää. Siinä tilanteessa, kun joku tulee ehdottelemaan sopimattomia, mikään ei ole niin mahtava tuki kuin hyvä ystävä, joka auttaa ymmärtämään, ettei kaikkea tarvitse sietää ja joka myös kannustaa hakeutumaan avun luokse. Mutta honestly. Jos yli puolet toisella asteella opiskelevista tytöistä kokee seksuaalista häirintää, luulisi vähintäänkin opetus- ja oppilashuoltohenkilökunnan aktivoituvan viimeistään nyt.

Ja tytöt: Läppä on läppä vain niin kauan, kun se on kaikkien osapuolten mielestä hauska.

Love, Sini

Advertisements

4 thoughts on “Asiaa seksistä

  1. Anna sanoo:

    Mahtavaa Sini! Esimerkkisi nuorisojärjestöjen voimasta tässäkin asiassa ja juuri erityisesti vertaisryhmien osalta on todella kannatettava ajatus. En ymmärrä miksei nuorisojärjestöt ja asiantuntijat voisi tehdä tässä hyvää yhteistyötä. Olen yhtä hämmentynyt tästä amiskoulutuksen tasosta, tuntuu, että päivittäin saamme tietoa siitä kuinka ehkä ns. elämäntaitoihin (terveys, yhteiskunnallinen vaikuttaminen jne.) liittyvä koulutus ja kasvatustehtävä jää amiksisssa ihan puolitiehen. Kuten todettu, näin kasvatetaan vain kahden luokan kansalaisia… Tässä olisi amisten etujen valvojille hommaa.
    Mehän kuitenkin tarvitaan skarppeja ammattikoululaisia ja lukiolaisia tulevaisuudessa…

  2. semmonen sanoo:

    Mä nyt laitan tän kommentin tänne ku tääl on näin rauhallista ja jostain syystä sulle ei voi lähettää sähköpostia (?)

    Sori jos tää on nyt tosi epäasiallista ja mahdollisesti ahdistavaa, mut siis mä fanitan sua ihan kybällä mutta en voinu olla häiriintymättä täst pienestä yksityiskohdasta sun blogissa:

    https://sinikorpinen.wordpress.com/2015/05/13/thou-shalt-not-criticize-beer-or-hockey/

    ”Sen sijaan lause ”Etunimi Sukunimi on huora.” täyttää rikoksen tunnusmerkit, sillä ”Joka 1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa […]” on itse asiassa rikoslain mukaan tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon. Ellet ole helvetin varma siitä, että kommentoimasi henkilö on tosiasiassa prostituoitu, niin hei. Jätä sanomatta.”

    ..että ei meitä seksityöntekijöitäkään pitäisi haukkua huoriksi. Huora-sana oikeestaan juontuu muistaakseni yksinhuoltaja-äidistä joskus vuonna nakki. Nykyään se (mun mielestä) tarkottaa vaan ja ainoastaan sellasta ”huonompaa” naista, tai ylipäätään naista, joka tekee JOTAIN ”väärin”, tyyliin kuka tahansa VOI olla huora, vaik sit pihtarihuora.

    Kyl mä tunnen ihmisiä jotka on haltuunottaneet sen sanan, mut siitä huolimatta mun mielestä ei oo OK et sä tavallaan annat luvan siihen. Tai siis, et jos on varma et toinen on prostitoitu, niin sit sitä saa niinku huoritella. Ku ei se oo niin, ei sen pitäis olla niin.
    Sori saan nyt tosi huonosti kiinni tästä, mut siis varmaan hiffaat pointin. Mä voin kutsua itteeni huoraksi jos mä haluun (mitä mä en haluu), mut muut ei saa kutsua mua huoraksi, vaikka mä en täyttäiskään niitä kriteereitä ”oikeanlaisesta” naiseudesta.

    Sori ku tää on niin sekava. Muuten kyl täyttä asiaa oli.

    Tosiaan olisin lähestyny sähköpostilla mu mulle tuli takasin joku viesti, et se ei ees menny perille vaik mul on gmail ja tota koin vaan jotenkin tärkeeks nyt kuitenkin huomauttaa tästä ja silleen.

    • Sini sanoo:

      Hyvä semmonen,

      Kiitos viestistä.

      Itsehän olisin käyttämättä sanaa ”huora” kenenkään kohdalla. Itseäni otti tuossa hetkessä aivan suunnattomasti päähän lähinnä se, että sananvapaudella perusteltiin sitä, että toista ihmistä voi huoritella tai hänen pillustaan puhuminen on ihan ok. Ei todellakaan ole.

      Eikä todellakaan ole kenenkään muunkaan kohdalla. Olen pahoillani, kun tuosta tekstistäni sai nyt sellaisen kuvan.

      Seksityöläiset ovat alallaan monista syistä. Joskus omasta valinnastaan, joskus ei. Se, että myy seksiä, ei mielestäni määrittele kenenkään ihmisarvoa.

      Onpas outoa tuon sähköpostin kanssa! Olen kyllä muutoin ihan normaalisti saanut mailia. Mutta sähköpostiosoitteeni on siis sini.korpinen@gmail.com, jos jatkossa sinä tai muut koettavat tavoittaa 🙂

      Aurinkoa.

      Love, Sini

    • Sini sanoo:

      Hei jälleen semmonen,

      Kävin korjaamassa tekstiäni. Ei siis todellakaan ollut tarkoitus antaa lupaa kenenkään huoritteluun. Pahoitteluni vielä siitä.

      Love, Sini

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: