Who’s to blame?

Olin viime viikolla puhumassa Osku ry:n joka vuosi pidettävällä aktiivien koulutusleirillä OsCampilla. Tänä vuonna OsCamp pidettiin Ylöjärven kreisi-idyllisissä maisemissa järven rannalla. Pitäessäni viimeistä puheenvuoroani kuulijat, keski-iältään suurinpiirtein 18-vuotiaan luokkaa, kysyivät kuulunko johonkin ammattiyhdistykseen. Ei, en kuulu. Enkä ole varma, haluanko kuuluakaan.

On varmasti totta, että niinä aikoina, kun työntekijä on todella ollut merkittävästi nykyistä heikommassa asemassa, ammattiyhdistysliikkeellä on ollut oikea missio. Nykyiset edut, joista itsekin nautin – kuten vuosilomat ja lomakorvaukset – ovat ay-liikkeen meille aikoinaan taistelemia. Tänä päivänä vastakkainasettelu työntekijän ja työnantajan välillä ei kuitenkaan ole enää yhtä raju kuin ennen. Itse olen lähinnä naama vihastuksesta punaisena seurannut sellaisten tahojen toimintaa kuin vaikkapa AKT. Kun ahtaajat vaativat omaan tärkeään tehtäväänsäkin suhteutettuna kohtuuttomia etuuksia, ei minulta herunut tippaakaan sympatiaa. Missä ovat esimerkiksi alaluokkien opettajien palkankorotukset? Eivätkö he tee tulevaisuuden kannalta keskeistä työtä? Eivätkö he ole opiskelleet huomattavasti pidemmän ajan toteuttaakseen tehtäväänsä ja siten ansainneet arvoisensa palkkauksen?

Naisten ja miesten välisistä palkkaeroista on keskusteltu vaikka kuinka pitkään. Miehen euro on naisen 80 senttiä, ja sitä rataa. En usko sukupuolten välisten palkkaerojen johtuvan siitä, että samasta työstä maksettaisiin miehille ja naisille erisuuruista palkkaa. Miehet ovat perinteisesti tehneet viennin kannalta keskeisiä töitä, kuten duunia paperitehtaissa tai juurikin ahtaajina. Miesten alat ovat myöskin olleet niitä, joilla on ollut raudanluja edunvalvonta. Kukapa ei olisi kuullut paperitehtaiden lakkoilijoista? Kun työnantaja ei ole taipunut esitettyihin vaatimuksiin, työntekijät ovat menneet lakkoon. Jotta Suomen vienti pysyisi jaloillaan, vaatimuksiin on ollut pakko myöntyä. Naisvaltaisilla aloilla nyt ei ole suurempia lakkoja (ehkä Tehyn tempausta lukuunottamatta) nähty, vaikka se olisikin koulutustasoon ja työhön nähden oikeutettua.

Suomessa palkat ovat nousseet prosentuaalisesti enemmän kuin muissa Euroopan unionin maissa – työn tuottavuus ei kuitenkaan ole kasvanut samassa tahdissa. Kun samasta tuloksesta joudutaan maksamaan entistä enemmän palkkaa, on tulokseen päästävä pienemmillä henkilöstöresursseilla. Suomeksi siis: Työn määrä per työntekijä kasvaa, kun alati kasvavien palkkojen vuoksi ei ole varaa palkata lisää henkilöstöä. Ei siis ihme, että vaikka taloudellista hyvää on enemmän kuin koskaan, hyvinvointi ei kuitenkaan lisäänny. Ja ei, en sano, että jo ennestään huonopalkkaisille olisi maksettava entistäkin huonompaa palkkaa. Mutta ehkä pieni palkkamaltti tekisi hyvää? En myöskään sano, että mikäli työntekijää oikeasti sorretaan, työtaistelutoimenpiteitä ei tulisi sallia. Mutta tuliko esimerkiksi AKT:n tapauksessa liioiteltua?

Ammattiyhdistykset toki tarjoavat jäsenilleen myös muita palveluita kuin työtaistelutoimenpiteitä. Esimerkiksi juridinen apu on tärkeä palvelu. En kuitenkaan näe, että ay-liikettä tarvittaisiin niiden ylläpitämiseksi. Yleinen työttömyyskassa, jolla ei ole mitään poliittista aatetta riippakivenään, voisi aivan hyvin tarjota näitä palveluita osana toimintaansa. Ammattilaisten järjestäytyminen on valitettavasti kuitenkin Suomessa vielä sellainen tabu, että todellista keskustelua sen tarpeellisuudesta ei ole vielä uskallettu aloittaa. Ehkä joskus tulevaisuudessa?

Love, Sini

Mainokset

7 thoughts on “Who’s to blame?

  1. Timo Kontio sanoo:

    Hienoa pohdiskelua, Sini. Kiitos siitä.

    Kirjoitat yllä, että:

    ”Kun samasta tuloksesta joudutaan maksamaan entistä enemmän palkkaa, on tulokseen päästävä pienemmillä henkilöstöresursseilla.”

    Jätät huomiotta mielestäni merkittävän pointin siinä, että vaikka tuottavuus olisi johonkin muuhun maahan nähden kasvanut hitaammin (en löytänyt tästä tietoa itse, linkkaa pliis), niin kuitenkin palkansaajien ansiot eivät ole kasvaneet samaa vauhtia kansantalouden ja yritysten tulosten kanssa. Täten siis yhä suurempi osa yksityisestä liikevaihdosta on jäänyt omistajille ja suhteessa pienempi osa työntekijöille. Tämä ei ole nähdäkseni oikeudenmukaista. Jos työntekijät saavat arvonlisän kasvua aikaan, ovat he oikeutettu työstä saadun korvauksen määrän suhteellisesti vastaavaan kasvuun. (linkit alla)

    AKT:n työtaistelutoimenpiteiden suuruudesta varoittelivat EK:n Inkeroiset sun muut, mutta pyytäisin kiinnittämään nyt jälkikäteen huomiota työtaistelun aikaiseen kansantalouden kehitykseen (linkki alla). En väitä, etteikö työtaistelu olisi vaikuttanut ahtaajista riippuvuussuhteessa oleviin aloihin jossain määrin, mutta elinkeinoelämän suunnasta osoitettu uhkailu oli jälkikäteen nähden täysin tarpeetonta. Väitettiin, että kokonaiskustannukset olisivat olleet 70 miljoonaa euroa vuorokaudessa kansantaloudelle, mutta eipä tuo näy missään.

    Ymmärrän toki, että jollain laskentakaavalla voidaan todeta, että ”menetettyjä ansioita” on ollut jokin määrä yritysten suunnasta, mutta tämä on nähdäkseni epärelevantti seikka. Kyse ei ollut pelkästään siitä, kuinka paljon rahaa jokin taho saa tai jää saamatta, kun kuluja samaan aikaan ei myöskään ollut. Yhdessäkään kaupassa en nähnyt banaanien tai ananaksien loppuvan. Työnantajat olivat pettäneet sanansa ja työntekijäpuoli halusi varmistaa, ettei irtisanottuja työntekijöitä korvata taantuman jälkeen uusilla. Heidän esittämänsä sopimusuudistukset olivat kyllä osittain täysin uusia suomalaisessa liike-elämässä, vaan miksi ei kehitystä saisi esittää? Syy työseisaukseen ei ollut kuitenkaan tuo esitetty uudistus, vaan työnantajien työntekijäpuolelle aiheuttama pettymys.

    Hauskaa on myös se, että esmes 2005 oli paperiteollisuuden toimesta pystyssä työsulku, joka käytännössä pysäytti koko alan. Tämän vaikutuksista kansantalouden kehitykseen kukaan ei ollut erityisen huolissaan, eikä sitä kukaan enää viime syksynä tuntunut muistavan.

    Joten: who’s to blame? Julkisesti syylliseksi epäiltyä on helppo syyttää, mutta asia ei aina ole yksinkertainen.

    http://www.stat.fi/til/ktkk/2010/06/ktkk_2010_06_2010-08-13_tie_001_fi.html
    http://www.stat.fi/til/tvki/2010/01/tvki_2010_01_2010-06-08_tie_001_fi.html
    http://www.stat.fi/til/ati/2010/01/ati_2010_01_2010-05-28_tie_001_fi.html
    http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/EK+Kolmetuhatta+ahtaajaa+ajaa+koko+maan+ahdinkoon/1135253437394
    http://w3.upm-kymmene.com/upm/internet/cms/upmcmsfi.nsf/$all/98C303355F64B0CCC22570310030AE05?Open&qm=menu,0,0,0

  2. Ilona V. sanoo:

    Minäkin myönnän seuranneeni AKT:n lakkoilua naama punaisena. Jotenkin alusta alkaen tuntui selvältä, että näin suuri vientiin ja tuontiin vaikuttava lakko aiheuttaa sen, että työntekijät saavat jo valtaviin palkkoihinsa muhkeat korotukset/erorahat/ihanmitävaanikinäpyytävätkään.

    Eniten kitkeryyttä minussa kuitenkin aiheuttaa ja aiheutti se, että esimerkiksi Tehy ei voi mennä koskaan kokonaan lakkoon niin, että saataisiin jotain _oikeita_ palkankorotuksia, koska hoitohenkilöstö huolehtii ihmishengistä ja pakko niitä on hoitaa vaikka sitten minimihenkilöstömäärällä kuormittavuuden senkun kasvaessa vaan (ja tästä jatkuu taas sellainen hauskuus, että kun voidaan osoittaa, että maksimikuormittavuudella lakon aikana on pystytty työskentelemään, niin siten työskennellään sitten lakon ulkopuolellakin. Ihanaa kustannussäästöä!). Tehyn lakon rahallinen hyöty työntekijälle oli loppujen lopuksi käytännössä sama kuin yleiskorotusten hyöty olisi joka tapauksessa ollut. AKT:n lakossa kyse oli pelkästään taloudesta ja sen ylläpitämisestä ja lakko otettiin heti hyvinkin vakavasti. Tehyn lakossa päästiin joukkoirtisanoutumisiin asti ja yksittäisen hoitajan taskuun jäävä korotus oli täysin nimellinen. Ja itse silti todellakin kuulun liittoon, koska tällä alalla työnantaja todella menee sieltä, mistä aita on matalin, jos siihen vaan on mahdollisuus.

    Koska tällaista taloudellista lakon uhkaa ei tietyillä aloilla ole, ei myöskään kyseisten alojen palkat nouse. Antaa ei-kiireellisten potilaiden leikkausjonojen pidentyä vaan, tehdään sitten tuplatahdilla töitä lakon jälkeen. Hoitohenkilökunta kun ei pyöritä taloutta eikä tuo rahaa kuin naftisti itselleen (pl. yksityiset, joissa työehtosopimukset on työntekijän kannalta vielä heikommat ja olettaisin rahan päätyvän siis mukavasti suoraan johdolle/pyörittäville yrityksille, tän voi päätellä jo pelkän mainoskrääsän määrästä ja muhkeista hoitomaksuista) niin palkkakuilua ei kai yksinkertaisesti millään tässä maassa kurota lähelle esimerkiksi Ruotsin tasoa.

    Vastaavan ongelman näkisin esimerkiksi OAJ:n lakkoilun kanssa. Koulutetaan sitten lapsia kotona sen aikaa ja lähetetään takaisin kouluun sitten kun opettajat lopettavat puuhansa. Ja voisin väittää, että 90% näihin ”senkus lakkoilette vaan” -järjestöihin kuuluvista on naisia.

    Ymmärsiköhän kukaan tästä yhtään mitään, olen superväsynyt ja tekstini on varmasti myös superväsynyttä. Hohhoijaa.

  3. Timo Kontio sanoo:

    Hyvin se meni, Ilona.

    Ammattiyhdistysliikkeen toimijoita jonkin verran tuntevana uskallan sanoa, että lakkoaseen sijaan käytettäisiin mielellään ihan mitä tahansa muuta, mutta nykyisen lainsäädännön ja työmarkkinajärjestelmän puitteissa ei ole muita keinoja olemassa. Mikä vois olla uusi painostuskeino neuvotteluissa? Tarvitaanko sellaista? Miten työntekijät voisivat varmistua siitä, ettei heitä käytetä kylmästi hyväksi? Valtaosa työnantajista on varmasti hyväsydämisiä ja arvostavat työntekijöitään. Mitä enemmän talouskeskeinen ajattelu muuttuu normiksi, sitä vähemmän sosiaalinen pääoma työnantajaa näyttää kiinnostavan.

    Hei, vielä kysymys komukka-blogistille ja kätilökommentaattorille: mitä tapahtui Jyrki-boyn 500 euron takuukorotukselle, joka luvattiin viime vaalien alla sairaanhoitajille? Tuliko sellaista koskaan?

  4. Sini sanoo:

    Kiitos kommentoinnista, Iltsu ja Timo!

    500 euron takuukorotuksesta minulla ei ole tietoa, mutta toisaalta olen myöskin sitä mieltä, että palkkaneuvottelu ei ole hallituksen tai puolueiden tehtävä, vaan työntekijöiden ja työnantajan välinen sopimus. Mitä tulee taas hoitajien tai opettajien lakkoilemisen eettisyyteen, olen ihan samaa mieltä. Tässä suhteessa juuri se, että naisvaltaisilla aloilla lakkoilun tielle astuu usein juuri oma etiikka – onko okei jättää lapset oman onnensa nojaan koulun seinien sisään tai antaa niiden leikkausjonojen kasvaa? Tuskin.

    Timo, mitä tulee työntekijöiden painostuskeinoihin, niin tough call. Pitäisikö niitä olla? Tietyissä tilanteissa kyllä. Mutta oliko esimerkiksi ahtaajien tapauksessa kyse sellaisista kysymyksistä, joissa lakkoilu oli todella oikeutettua? Käytetäänkö lakko-oikeutta väärin? Missä tilanteessa lakkoilu ei ole hyväksyttyä ja miten turha lakkoilu voitaisiin estää? Kuten sanoin, joskus tilanteet ovat olleet huomattavan epätasa-arvoisempia, jolloin ay-liikettä on tarvittu. Nykyään en sille enää tarvetta näe.

  5. Janika T. sanoo:

    Itse kuulun journalistiliittoon ja koen, että liitolla on paljon muitakin tehtäviä kuin edellä on mainittu. En usko, että yleinen työttömyyskassa voisi edistää yhtä lailla ammatti-identiteettini vahvistumista, järjestää alan koulutuksia tai julkaista vaikkapa ammattialani lehteä.

    Ja mikä tärkeintä, liitolla on valtava asiantuntijuus. Olisiko yleisessä työttömyyskassassa samankaltainen tieto&taito kuin journalistiliitolla, kun kyselen neuvoa esimerkiksi freelancerin sekavista palkkiokäytännöistä?

    Miten kävisi työntekijän eduille ay-liikkeiden lakkautuessa? Kukapa sitten surkastuvia etuja puolustaisi? Yleinen työttömyyskassako?

  6. Ilona V. sanoo:

    Timo, eipä sitä viittäsataa kuulunut. Joukkomuutto Ruotsiinkin takaisi tänne vaan ei-suomea-taitavat filippiiniläishoitajat.

    Mistäköhän sitä eettisyyttä sitten neuvotteluihin saataisiin? :/

  7. Hyvää keskustelua,

    Voisin osaltani tässä hieman valottaa totuutta tuohon Timon kysymykseen.
    Timo Kysyi: ”mitä tapahtui Jyrki-boyn 500 euron takuukorotukselle, joka luvattiin viime vaalien alla sairaanhoitajille? Tuliko sellaista koskaan?”

    – No eipä tullut ei, kun ei Jyrki luvannut missään välissä 500 euroa kenellekkään.

    Tämä kyseinen summa tuli esille Iltalehden kyseltyä puoluesihteereiltä, että pitäisikö sairaanhoitajien saada 500 euron korotus kuukausipalkkaansa. Totta vie pitäisi! Näin totesi myös Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen. Siitä ei sitten viitsitty enää myöhemmin uutisoida, että Tujunen totesi seuraavassa lauseessa tämän olevan kerralla oikeastaan mahdotonta. Tarkoitushakuista journalismia? Ehkä 😉

    Sitä ei myöskään paljoa uutisoitu, että Kokoomuksen ajamana syntynyt valtion tukema 150 miljoonan euron tasa-arvotupo oli koko maan historian ensimmäinen luokassaan, sekä suurin yksittäinen kädenojennus naisvaltaisille aloille, mitä palkankorotuksiin tulee.

    Mitä taas näihin alussa keskusteltuihin työn tuottavuuteen liittyviin juttuihin tulee, niin ensinnäkin työntuottavuuden kasvun tekijät vaihtelevat kovasti alojen välillä. Eikä työntekijä todellakaan ole ainoa työn tuottavuuden lähde.

    Itse olen sitä mieltä, että työntekijälle pitää maksaa työstään kunnon korvaus. Totta kai! Tämän korvauksen tuli myös olla järkevässä suhteessa ko. työn tuottavuuteen ja mm. työn vaatimaan koulutuksen tasoon.

    Palkka ei kuitenkaan ole mikään osuus yrityksen tuloksesta, sitä varten on jo osinko. Tulevaisuudessa saatetaankin nähdä optiojärjestelyitä tai osakkeilla palkitsemista muuallakin kuin johtoportaassa. Näin voidaan hyvin sitouttaa työntekijöitä organisaatioon ja saadaan parhaimmillaan oma ahkeruus näkymään myös tuloissa.

    Otan tähän loppuun vielä pari lainausta Timolta:

    ”Mitä enemmän talouskeskeinen ajattelu muuttuu normiksi, sitä vähemmän sosiaalinen pääoma työnantajaa näyttää kiinnostavan.”

    -Toivottavasti paino on sanalla näyttää. Sillä nykytrendi, joka ei valitettavasti ole vielä Suomeen täysipainoisesti rantautunut, näyttää olevan se, että uutta tuottavuutta haetaan nimenomaisesti työssäviihtyvyydestä.

    Puhuessasi Timo ahtaajien lakon aiheuttamista tulonmenetyksistä, totesit:

    ”Ymmärrän toki, että jollain laskentakaavalla voidaan todeta, että “menetettyjä ansioita” on ollut jokin määrä yritysten suunnasta, mutta tämä on nähdäkseni epärelevantti seikka. Kyse ei ollut pelkästään siitä, kuinka paljon rahaa jokin taho saa tai jää saamatta, kun kuluja samaan aikaan ei myöskään ollut.”

    -Tämä ei pidä paikkansa. Kuluja on nimittäin koko ajan. Vaikka koneet seisovat niistä pitää maksaa lainat takaisin. Kaikista toimitiloista ja varastoista, jotka eivät ole omia pitää maksaa vuokraa. Sähköt, lämmitykset jne. pitää maksaa. Kaikki aiemmin laaditut maksujärjestelyt tavarantoimittajien kanssa tulee hoitaa. Eli kuluja todellakin on, vaikka tavara ei liiku.

    Lisäksi kaikki se mikä on omaa, eli ei aiheuta välittömiä vuokrakustannuksia, on sekin pääomaa, jolle on olemassa vaihtoehtoiskustannus. Miljoona euroa on mukavampi pitää korkeakorkoisella tilillä edes muutaman päivän, kuin pitää se kiinni tuottamattomassa tehdasrakennuksessa ja koneissa.

    Pahoittelut kirjoitukseni pituudesta ja kiireessä mahdollisesti tulleista kirjoitusvirheistä, mutta tämä hyvä keskustelu oli jo karannut aika pitkälle, kun ehdin mukaan 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: