Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2010

Tyhjiä perusteluita ja kreisit barrikadit!

Vietin eilen toiseksi viimeisen työpäiväni Lahdessa seminaarissa, jossa lähes 100 pohjoismaista nuorta kohtasivat toisensa. Jokaisesta pohjoismaasta oli lähetetty paikalle myös virkamiehiä. Minut oli pyydetty vetämään paneelikeskustelu nuorten vaikuttamismahdollisuuksista joukolle, joka ei ollut nukkunut lähes viikkoon. Oh well.

Keskustelu päätyi minusta riippumattomista syistä mainioimmalla tavalla siihen, pitäisikö 16-vuotiaiden saada äänestää joissakin vaaleissa. Paneelissa istuneet ”aikuiset”, joista yksi oli Lahden kaupunginvaltuutettu Pekka Komu (sd.). Hän oli, demareille ominaisesti, 16-vuotiaiden äänioikeutta vastaan ja perusteli sitä muun muassa sillä, että lasten on saatava olla lapsia ja että vaatimukset ja paineet nuoria kohtaan ovat jo nykyisellään varsin suuret. Hänen perustelunsa aiheutti valtavan vastareaktion paneelia kuunnelleissa nuorissa ja kipakka taistelu oli valmis. Harvempi nuori enää nukkui siinä vaiheessa, vaan useat kädet nousivat ylös vaatimaan yleisökommenttia. Komu joutui melkoisen höykytyksen kohteeksi, mistä olen vähän pahoillani. Olisi sentään ollut reilumpaa, ettei hän olisi ollut niin yksin lohduttoman yrityksensä kanssa.

Hienoin väittely saatiin aikaiseksi ehkä siitä, kun Komu totesi eräälle norjalaistytölle tämän palopuheen jälkeen, että: ”You’re going to be a great politician one day.” Tästä eräs suomalaistyttö otti kreisin kimmokkeen ja mouhusi, että jos kerran 17-vuotiaan tytön perustelut ovat hyviä ja selväpäisiä, miksi hän ei sitten saisi äänestää. Niinpä. Meni demari hiljaiseksi. No, varmaan reiluuden nimissä on sanottava, että olisi siinä mennyt kuka tahansa hiljaiseksi, jos olisi käyttänyt samoja argumentteja kuin Komu.

Norjalaiset, islantilaiset ja ruotsalaiset nuoret yleisössä kävivät kerta toisensa jälkeen Komun kimppuun ja mielestäni perustelivat hänet totaalisesti suohon. No, Suomessa ollaan toki säälittävällä tasolla näissä keskusteluissa esimerkiksi Norjaan verrattuna. Norjassa on otettu nyt käyttöön kokeilu (josta en tosin tiedä, koskeeko se vain joitakin kuntia), jossa myös 16- ja 17-vuotiaat saavat äänestää kuntavaaleissa. He eivät ole kuitenkaan jättäneet työtä pelkästään siihen, vaan koko kunnan nuorisotoimi ja nuorisovaltuusto on valjastettu siihen, että nuorille terotetaan politiikan perusteita. Nuorisovaltuusto on esimerkiksi sitoutunut löytämään nuoria koskevat teemat, joista he käyvät haastattelemassa kaikki kuntavaaliehdokkaat, jotta kaikki nuoret voisivat sitten vertailla ehdokkaita ja tehdä äänestyspäätöksensä sen perusteella. Nuoret voivat myös käyttää äänestysvälineinään paitsi puhelinta myös internetiä. Huikeaa edistystä! Verrattuna ainakin siihen, mitä sain kuulla viimeksi, kun keskustelin nettiäänestämisestä oikeusministeriön virkamiesten kanssa. Ei meinaan ole ihan lähiaikoina tapahtumassa, jos merkit pitävät paikkansa.

Ennen kaikkea olin tyytyväinen paitsi kipakasta keskustelusta, joka hykerrytti vielä kotimatkallakin myös siitä, että pitkästä aikaa sain taas kreisejä kiksejä nuorten kanssa keskustelemisesta. (”Nuorten”, koska itse olen niin vanha jo…) Aina välillä minulla on onni tavata juuri niitä ihmisiä, joiden takia työn tekeminen kannattaa. Loistava tapa jäädä lomalle!

Love, Sini