Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2010

Gotta love it!

Tiedättehän Uhrilampaat-elokuvan? Hyvä. Entä Hello Kittyn? No 2-vuotiaskin tietää! Pauli löysi minulle tänään unelmatatuoinnin, joka sisältää ne molemmat. Irvokasta, mutta ihanaa!

Voiko olla näin hyvää?!

Kiitos Pauli! Tiistai uhkasi muuttua täysin hyödyttömäksi, mutta olen sentään saanut uuden kokemuksen ja naurattanut vähän myös työhuonetoveriani. Saavutuksena sitäkin voi pitää.

Love, Sini

Mummi ja minä

Pauli otti kuvan, kun meitä nauratti

Eläkeläisen elämä on sitten jännittävää! Puhuin mummini kanssa aamulla puhelimessa. Soitin hänelle paitsi tietysti kysyäkseni kuulumisia, myös tiedustellakseni ohjetta Louhisaaren juomaa (lapsuudesta tutummin: mummin lehtimehua) varten. Mummin kanssa voi puhua tosi arkipäiväisistä asioista, joten puhuimme uusista perunoista. Beyond cool! Keskustelu meni jotenkin näin:

Mummi: ”Minoon kakskytä vuotta sitten sanona, että minen hurrijen perunoeta syö. Mutta sitten utelijaesuus iski ja ostin niitä. Mutta vettä ne on, ne hurrijen perunat.”
Sini: ”Niin että hurri on hurri, vaikka voissa paistais?”
Mummi: ”Nii justiinsa. Vaekka voessa paestaes.”

Mä olen aina ollut vähän sellainen mummin tyttö. Isin tyttö, mutta myös mummin tyttö. Mummi, joka näyttää välillä ihan Yodalta, sanoo asioita, niinku: ”Viijenkytä ramman pusseissa sitä suap.” tai ”Voe tokkiisa.” Ei kukaan enää ihan oikeasti niin puhu. Sääli sinänsä.

Love, Sini

Ei ne ossoo!

Teen töitä nuorten osallisuuden parissa. Ei se ole kauhean glamuuria, mutta siinä saa aina kierrokset päälle heti aamusta, jos vaan välittää muiden ihmisten typeryydestä riittävän paljon. Viime aikoina mun duunipaikassani on puhuttanut (siis muualla kuin kahvihuoneessa) äänioikeuden antaminen 16-vuotiaille. Järjestö, jossa työskentelen, kannattaa äänioikeutta 16-vuotiaille kaikissa vaaleissa. Itse olen (tässä asiassa) hieman maltillisempi – minusta 16-vuotiaiden pitäisi saada äänestää lähinnä kuntavaaleissa.

Hauskinta on tietysti kaikki ne perustelut, joilla 16-vuotiaiden äänioikeutta vastustetaan. Koottujen selitysten ykkönen on se, että: ”Lasten täytyy saada olla lapsia.” (Kummasti 16-vuotiaat maksavat kesätyötuloistaan jo veroa. Kuitenkaan he eivät pääse edes välillisesti mukaan päättämään siitä, mihin verotulot sijoitetaan…) Hyvänä kakkosena tulee: ”Nuoret eivät tiedä politiikasta mitään.” Nuoret itse eivät halua äänestää. Ja ymmärtäähän sen. Jos peruskoulussa politiikasta tehdään isoa ja pelottavaa, on helppoa uskoa itsekin, ettei ymmärrä mistään mitään. Ihmiset – kuten vaikka minun perheeni ja oikeastaan koko sukuni – sanovat usein, että politiikka ei kiinnosta. Mutta jos se puretaan osa-alueiksi, kuten kunnallinen päivähoito, koulutus tai nuorisotilojen aukioloajat, kiinnostusta alkaakin yhtäkkiä löytymään. Ongelmaksi onkin mielestäni muodostunut se, että poliitikot puhuvat mielellään vaikkapa inflaatiosta, deflaatiosta tai federalismista samaan aikaan kun rivarit (lue: rivikansalaiset) haluaisivat kuulla, mitä helvetin merkitystä niillä asioilla on jokapäiväisen elämän kannalta. Niinpä.

Tuttavani, järjestöaktiivi hänkin, sanoi kerran, että kyllä hän tunsi 16-vuotiaana niitä nuoria, jotka eivät olisi osanneet tehdä vastuullista äänestyspäätöstä. Osuvasti hän tosin lisäsi, että eipä hän antaisi niiden pällien äänestää tänäkään päivänä, vaikka ikä läheneekin jo neljännesvuosisataa. (Vitsi vitsi, kaikilla täysi-ikäisillä on oikeus äänestää. Joten älkää tulko niskaani tästä kommentista.) Nuorisovaalien, siis eduskuntavaalien yhteydessä nuorille järjestettävien varjovaalien, tuloksille naureskellaan usein. Nuoret äänestivät edellisellä kierroksella eduskuntaan Juha Miedon ja Markku Uusipaavalniemen. Hupshups. Nuo urheilijat tuntuivat houkuttelevan myös aikuiset uurnille ja nostavat nyt kansanedustajan palkkaa. Tony Halmekin muistaakseni toimi kansanedustajana, vaikka yhtäkään nuorta ei päästetty äänestyskoppiin. Ainoa selkeä ero nuorten ja ”aikuisten” äänestystulosten välillä on ollut kaikissa varjovaaleissa se, että nuoret olisivat sallineet useamman alle 30-vuotiaan päästä eduskuntaan päättämään heidän asioista. Aika skarppia toimintaa minusta.

No joo. Kai minä vaan odotan, että nuoretkin opetettaisiin huolehtimaan omista eduistaan samaan tapaan kuin suuret ikäluokat tekevät. Hedelmää siitä, että nuoria ei tunnu kiinnostavan saman verran kuin 50 ikävuoden synkemmällä puolella olevia kiinnostaa, kerätään tulevaisuudessa jatkuvasti. Mainitsen tässä ihan vaan esimerkiksi sen, että esimerkiksi minun ikäluokkani on tehtävä töitä keskimäärin 2,5 vuotta pidempään, jotta (toiveikkaasti ajateltuna) yltäisimme samaan kansaneläkkeen tasoon kuin tällä hetkellä ylletään. Siinä voi sitten huvikseen laskeskella, mikä määrä vuosia minua kymmenen vuotta nuoremmilla on edessään vielä minun työurani pituuden päälle. Odotetun eliniän vähennys. Mietipä sitä, Petteri-viistoist-vee. Koska nykyiset päättäjät sitä eivät mieti.

Love, Sini

Pikkuveljen koulutusta

Kuuntelin tänään junassa maailman mainiointa dialogia kahden pikkulapsen kesken. Keskustelun osapuolina olivat pikkutyttö, ehkä arviolta 5-7-vuotias, sekä tytön pikkuveli, noin 4-vuotias. Tyttö selitti veljelleen, että syy siihen, miksi InterCity-junan vessa pitää niin kovaa melua vetäessään, on se, että vessanpönttöön on laitettu palasia mustasta aukoista. Siksi kaikki tavara menee pöntöstä alas hurjaa vauhtia. Poika tietysti kuunteli sisartaan huuli pyöreänä ja oli kiinnostunut saamaan lisätietoa esimerkiksi siitä, miten nuo mustan aukon palaset on voitu saada sisälle junaan, ja löytyykö niitä ihan kaikkien junien vessoista. Aivan huikeaa loogista päättelyä tytöltä – ja aivan huikea esimerkki siitä, miten helppoa vanhempien sisarten on saada pikkuveljet ja -siskot uskomaan ihan mitä vaan.

Mä olin varmaan Euroopan huonoin isosisko. Koska Henry oli viisi vuotta nuorempi, sitä oli helppo jallittaa. Muistan yhdenkin kesän, kun odottelimme mökkirannan vieressä olevalla pellolla, että vanhemmat saavat veneen vedettyä rantaan ja kannettua vaatekassit autolle. Pellon laidalla kasvoi tiheä nokkospensaikko, ja tilanne teki minusta tietenkin varkaan. Henry, joka pienenä oli äidissä näkymättömällä napanuoralla kiinni, oli helppo saada uskomaan, että nokkonen on meidän äidin lempikasvi. Sanoin Henrylle, että muistaa ottaa kasvista kaksin käsin kiinni, koska se on aika tiukassa. Henry tietysti teki työtä käskettyä, kun isosisko neuvoi. Itkuhan siitä tuli, ei yllättäne. Ja äiti oli kreisivihainen, minulle lähinnä.

Kysyin tänään Henryltä, että olinko ihan kamala isosisko. Henry sanoi, että ei se muista (EIPÄ!). Että enpä kai. Lakkasin tappelemasta Henryn kanssa niihin aikoihin, kun siitä tuli superpitkä. Opin yhdestä tappelusta, että se poika pesee mulla seiniä, jos joudutaan tositoimiin. Osat ovat siis tavallaan vaihtuneet – minä pesin Henryllä seiniä joskus kymmenen vuotta sitten aina silloin, kun äiti ei nähnyt.

Nykyään mulla on huikea pikkuveli, jolla on mahtava huumorintaju (kiitos minun, tietenkin!). Pienenä se ei ollut niin huikea, koska se oli tylsä ja nössö. Nykyään se on vaan nössö.

Love, Sini