Arkistot kuukauden mukaan: Touko 2010

Kingis, oi Kingis!

Jälleen päivän paras vinkki kollegoiltani, tällä kertaa Sannalta. Ah! Mun sielu kyllä niin lepää töissä!

Tuskin koskaan on suomalaisessa mainoksessa käytetty homoseksuaalisuutta teemana yhtä suorasti kuin nyt Kingiksen mainonnassa. Tiedättehän sen mainoksen, missä poika juoksee kahden Kingis-jäätelöpuikon kanssa peltojen yli kaikkia vaaroja uhmaten, jotta hän saa antaa sydämensä valitulle jäätelöä? Mahtavaa! Mainoksen lopussa ohjataan käymään täällä valitsemassa mieleisin loppu kolmesta eri vaihtoehdosta. Itsehän nautin erityisesti versiosta kolme. Käykäähän katsomassa ja valitsemassa onnellinen loppu kahdelle komealle miehelle! (Ei sellainen onnellinen loppu, riettaat mielet!)

Love, Sini

Syntijuhlaa!

Sinfest, tuo unettomien öiden pelastaja. Poliittisesti epäkorrektia läppää munahaukoista, pimpeistä (niistä välittäjistä, siis), epätoivoisista miehistä sekä – tietenkin – uskonnosta. Mikään läppä ei ole hauskaa, ellei siihen liity uskonto. Tai no. Kyllä te tiedätte, mitä muuta siihen voi liittyä. Mutta tässä moralismin yhteiskunnassa en halua sanoa sitä tässä.

Your soul - worth nuthin'!

Love, Sini

Isejä ja äitejä

En ole juurikaan ollut tekemisissä biologisen isäni kanssa, vaan minua on kasvattanut Isi, joka on veljeni biologinen isä ja äitini kumppani yli 20 vuoden ajalta. Biologisen isäni, Riston, olen tavannut kerran. Puhelimessa olemme puhuneet kai kolmesti – tämänpäiväinen pikapuhelu mukaanluettuna. Risto soitti kertoakseen, että hänen äitinsä on huonossa kunnossa ja että hautajaiset ovat edessä, jos vain haluan osallistua. Ei lienee yllätys, ettei minua voisi vähempää kiinnostaa. Hyvien tapojen mukaisesti otin kovasti osaa, mutta muistutin myös, että pelkkä veriside ei saa minua kaipaamaan tai suremaan jonkun poismenoa. Risto, joka ei 44 ikävuodestaan huolimatta kai ole mikään penaalin terävin kynä, veti tietysti hirveät hernemaissipaprikat nenään. Aivan kuin minulla tyttärenä olisi enemmän velvollisuuksia kuin hän on isänäni koskaan ottanut hoitaakseen. Riston puhelu sai minut kuitenkin ajattelemaan omia vanhempiani isosti.

Kun minä synnyin, äiti oli 20-vuotias. Jos minä pitäisin yhtä suurta kiirettä, mulla olisi jo yksi 4-vuotias kainalossa – aika kreisi ajatus. Kun kasvoin, koko talo oli täynnä äidin kavereita ja sisaruksia – esimerkiksi enoni Eero asui meillä vähän aikaa armeija-aikoinaan. Ääntä siis riitti. Puhumattakaan Elämän Suurista Tosiasioista. Taisin olla 4 vuotta vanha, kun tiesin pissavehkeiden oikeat nimet ja myös sen, mistä lapset ihan oikeasti tulevat. Naapurin tädit olivat ihan kauhuissaan, kun minä kiipeilin puissa ja söin kaikkea, mitä maasta, lattialta ja muista mainitsemattomista paikoista löysin.

Kun olin pieni, en ollut varsinaisesti mikään walk in the park lapseksi. Olin mega-aktiivinen, eikä perseeni todellakaan pysynyt penkissä koulupäivien aikana. Opettajani ottivat edesottamukseni nuoren äitini kanssa usein puheeksi. Kerran vanhempainillassa äidiltäni kysyttiin, että: ”Eikö sinun ja Sinin äiti päässytkään paikalle?” Ala-asteella luokkatoverini kertoi minulle, että hänen vanhempansa olivat puhuneet villistä luonteestani ja syyttäneet äitini nuorta ikää, ”isän puutetta” ja vapaata kasvatusta luonnevioistani. Niinku että amagaad. Blame the parents for everything.

Okei, vanhempani olivat ja ovat edelleen nuoria. Minua harvemmin kiellettiin tekemästä niitä asioita, jotka muissa perheissä olivat iso NoNo. Silti olin viimeisiä luokallani, jotka edes maistoivat alkoholia. Tupakkaan koskin ensimmäisen kerran keväällä 2007 Brysselissä. Olen menestynyt sekä työelämässä että opinnoissani sittemmin. Kaikesta tuskin voin täysin ottaa credittiä itselleni, vaan korkealle asetetut odotukset, toiveet ja jatkuva kannustus kotonani ovat varmasti olleet myös avainasemassa. Vaikka vanhemmillani ei kovin paljon kokemusta kasvattamisesta ennen minua ollutkaan.

Kuka sitä paitsi määrittelee, millaisin ominaisuuksin varustettu ihminen on hyvä isä tai äiti? Varmasti omalla taustallani on ollut vaikutusta siihen, millaiset liberaalit perhekäsitykset olen omaksunut osaksi arvomaailmaani. Tunnen useita ikäisiäni ihmisiä, jotka ovat jo äitejä tai isejä. He tekevät sen varmasti aivan yhtä hyvin kuin kuka tahansa 10 vuotta vanhempi. Tunnen myös useita homoseksuaaleja, joista tulisi varmasti erinomaisia vanhempia, jos se heille aikuisten oikeasti sallittaisiin.

Minun vanhempani eivät ehkä tunne Wagnerin tuotantoa tai ole korkeasti koulutettuja, mutta kenttäkokemusta heidän kanssaan minulle kyllä on kertynyt.

Kai yritän vain sanoa, että kiitos isi ja kiitos äiti. Kiitos myös Ristolle. Ei mulla varmaankaan olisi ihan näin paksua nahkaa, jos joku ei olisi sitä neljää kertaa tämän elämäni aikana sanonut, että EVVK. Sellainen saa yrittämään ihan tosissaan.

Love, Sini

Jokainen on vähän homo

Eipä ole tullut päiviteltyä blogia hetkeen. Sitten viime kirjoituksen olen muuttanut pikkuruisesta yksiöstäni valtavaan kaksioon ja opetellut taas asumaan yhdessä pojan kanssa. Ajoittain ällöä, useimmiten kivaa.

Kokoomuksen puoluekokous lähestyy, ja se puhuttaa sekä blogeissa, kannanotoissa että puolueen huippulaadukkaassa jäsenlehdessä, Nykypäivässä. Puoluekokousaloitteista löytyi jälleen vanha tuttu sukupuolineutraali avioliittolaki, joka kaatui edellisessä puoluekokouksessa, vaikka puoluehallitus esittikin aloitetta hyväksyttäväksi. Vuoden 2008 puoluekokouksessa puolue kuitenkin otti kantaa siihen, että perheen sisäisen adoption tulisi olla mahdollista samaa sukupuolta oleville pareille. Tälläkin kertaa puoluehallitus esittää aloitetta hyväksyttäväksi, mikä on (luonnollisesti, ei niinkään yllättäen) mielestäni upea juttu.

Puoluekokoukseen ei kuitenkaan enää liity kohdallani samanlaista odottavaa tunnetta kuin aiemmin. Vuodesta 2007 lähtien käyty iänikuinen taistelu vallan jakaantumisesta Kokoomuksen Nuorten Liitossa on tyhjentänyt takkia paitsi minulta, myös muilta tuntemiltani henkilöiltä. Nykyinen tapa toimia on tappanut keskusteluhalun monelta, jotka keskittyvät ennemmin omassa porukassa nautiskelemiseen jatkuvan tappelun sijasta.

Oh well, intoa odotellessa voimme aina kuunnella Jukka Takaloa.

Love, Sini