Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2010

Viimeinkin selvennystä!

Mä pidän mun kollegoistani, niistä kaikista työpaikkani substanssiosaajista, jotka paitsi ovat alansa huippuja, myös varsin hauskoja ja valveutuneita ihmisiä. Esimerkkinä nyt vaikkapa Panu. Koska Panu täytti reilu viikko sitten vuosia, minä ja Pauli päätimme lahjoa häntä Sarah Palinin lehdellä. Kyllä! Kokonaisella lehdellä, joka on täynnä kuvia Palinin perhealbumista ja myös kuolemattomia kertomuksia siihen, kuinka hän aikoo paitsi pelastaa tietysti koko kristillisen Amerikan myöskin koko universumin. Ja vain Panulta voi odottaa saavansa postilokeroonsa värikopion kyseisen lehden takakannesta, jonka voi sitten laittaa työhuoneensa seinälle muistuttamaan siitä, mikä on hyvää ja oikein.

Se oli myöskin Panu, joka löysi meille kaikille selityksen siihen, miksi Islannin tulivuori on purkautunut. Emmi ehdotti, että syynä on poikkeuksellisen usean ihmisen poikkeuksellinen onnellisuus, joka aiheuttaa seismistä toimintaa. Mutta ei. Kyse on oikeastaan siitä, että Jumala vihaa Islantia. Tähän lopputulokseen on tullut pastori Jim Osborne, joka jakaa valistunutta mielipidettään ”virallisella tosikristittyjen (trademark) kirkon webbiforumilla”. Hänen perusteluihinsa kuuluu muun muassa se, että Islannin lippu tekee pilkkaa ristin symbolista, koska se on käännetty Islannin lipussa sivuttain. Voitteko kuvitella? Ehkä kohta Suomessakin purkautuu tulivuori.

No, tuon verkkoforumin lukemisen suurin anti ei ole mielestäni tämä tarina, vaan kaikkien forumin kirjoittajien kuvan vieressä esiintyvät pienet logot, joista voi päätellä kirjoittajasta jotain. Esimerkiksi kuva, jossa on käsi ja kieltomerkki, merkitsee sitä, että kirjoittaja on ”ex-masturboija”. Minua oikeastaan kiinnostaisi tietää, täytyykö noiden kuvien saamiseksi omaan profiiliinsa suorittaa jokin testi tai toimittaa jokin todistus? Onko esimerkiksi True American sotinut kaikissa käsilläolevissa sodissa tai äänestänyt John McCainia presidentiksi? Koska herra paratkoon! Se Obamakin on jostain Havaijilta. Ja mustakin vielä! Ei se mikään True American silloin voi olla! Eniten minua kyllä ihmetytti tuo Teabag Patriot. Koska sanasta ”teabag” minulle tulee mieleen jotain ihan muuta kuin tosikristittyjen puuhat…

Oe voe.

Love, Sini

Näennäinen vaikuttaminen, big time

Sain tänään kunnian osallistua kutsuvieraana Kerhokeskuksen organisoiman Nuorten parlamentin tilaisuuteen, johon liittyy aina nuorten parlamenttikerholaisten ja ministerien välinen kyselytunti eduskunnassa tuttuun tapaan. Nuoret siis kysyvät ennalta valmisteluja kysymyksiä puhemiehen johdolla, joihin ministerit sitten parhaan taitonsa ja tietonsa mukaan vastaavat.

Jo pidempään minua on kismittänyt se tapa, jolla nuorille tarjotaan hyvin paljon näennäisen vaikuttamisen keinoja tässä yhteiskunnassa. Meillä nuorille on luotu huomattavia rakenteita, jollaisia muualla Euroopassa ei liiemmin ole. Nuorten parlamentti on yksi esimerkki tästä, joissakin kunnissa nuorten vaikuttajaryhmät toinen. Kyseessä on siis tilanne, jossa nuorille tarjotaan prameat puitteet, joissa he saavat ”harjoitella” vaikuttamista ottamalla tavalla tai toisella kontaktia päättäjiin kaikilla tasoilla, mutta todellista vaikuttavuutta ei ole.

En kiellä sitä, etteikö kokemus sinänsä olisi jo nuorelle itselleen tärkeä. Onhan kuitenkin huikeaa päästä keskustelemaan vaikkapa opetus- tai kulttuuri- ja urheiluministerin kanssa ja saada vastaus omaan, itse valmistelemaansa kysymykseen. Mutta jos vastaus on ympäripyöreä (kuten se valitettavan usein on) ja välttelevä, onko tuon kysymyksen esittämisellä todellisuudessa mitään merkitystä muulla kuin kokemuksellisella tasolla?

Ongelmaksi tällainen ”vaikuttamisen” tai osallistumisen muoto muodostuu silloin, kun se on ainoa tarjolla oleva tapa osallistua keskusteluun. Tuskin maksaa vaivaa tarjota resursseja nuorten vaikuttamiselle, mikäli heitä ei aidosti kuunnella. Olen useamman vuoden ajan painottanut sitä, että yhteiskunnasta kiinnostuneet ja aktiiviset nuoret ovat ennen kaikkea voimavara, jota ei kannata jättää huomiotta. Nuorten kuuntelemisessa ja heidän vinkistään vaarin ottamisessa on varmasti aina omat haasteensa (let’s face it: Petteri (15 vee) ei osaa aina ilmaista asiaansa maailman hiotuimmalla tavalla tai formaalisti), mutta se on varmasti sen arvoista. Edes sillä tasolla, että kun aitoa vuorovaikutusta syntyy, syntyy myös nuorelle kokemus siitä, että osallistumisella, kuten äänestämisellä on oikeasti merkitystäkin.

Tokikaan nuori ei voi vaikuttaa, ellei hän tiedä omista mahdollisuuksistaan. Omassa kandidaatin tutkielmassani tarkastelen 20 kunnan nuorten vastausten pohjalta juuri tätä tiedottamisen dilemmaa. Näyttää siltä, että jo valmiiksi aktiiviset nuoret saavat tietoa jopa yli tarpeiden kun taas muut ”tavalliset” nuoret eivät saa sitä lainkaan. Jos vaikuttamis- ja politiikkatietoutta tarjotaan ainoastaan vaikuttajanuorille, voidaan mielestäni puhua epätasa-arvoistavasta tekijästä, joka jakaa jo varsin varhaisessa vaiheessa nuoret kahteen kastiin: osallistujiin ja epäaktiivisiin.

Vaikka eduskunnassa tänään perjantaina pidetty tilaisuus olikin puitteiltaan upea, pysähdyin useamman kerran kyselytunnin aikana pohtimaan sitä, että tänäänkin istuntosalista lähti nuoria, joiden sanomisia ehkä kuultiin, mutta joiden sanoilla ei ollut varsinaista vaikutusta. Kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman totesi siinä vieressä istuessaan, että ei pidäkään olla. Vaikka toteamus olikin raadollinen, se on myös osittain oikeassa. Ehkä nuorten todellisen vaikuttamisen paikka löytyy kuitenkin paikallistasolta, jossa luodut rakenteet toisinaan johtavat näennäiskuulemisen sijasta jopa konkreettisiin toisiin. Ikävä tosiasia toistaiseksi kuitenkin lienee se, että yhdellä kyselytunnilla kerran kahdessa vuodessa ei vielä koko maailmaa paranneta…

Love, Sini

Ihmemaassa

Palasin eilen matkaltani New Yorkista. Reissu oli huikea, mikä toki on sanomattakin selvää – olihan kohde eräs maailman huikeimmista kaupungeista! Matkaseurakin oli mahtavaa; Pauli tunsi kaupunkia jo sen verran, että eksymistä ei tarvinnut pelätä (vaikka toki hän erinomaista seuraa oli muutenkin, ihan ilman suunnistustaitoakin).

Kaksi ensimmäistä päivää kuljin turistina katse taivaisiin kohotettuna (oh, how biblical!), koska kaupunki tuntui jatkuvan loputtomiin ylöspäin. Ja ne museot! Kuopion ankea luonnontieteellinen museo täytettyine lumikkoineen ja mammutteineen unohtui tosiaan, kun kävimme tutustumassa The Museum of Natural Historyn nelikerroksisen rakennuksen tarjontaan. The Museum of Modern Art tarjoili Tim Burtonin näyttelyn, jonka lippujen saaminen oli pienen työn takana suuren mielenkiinnon vuoksi. Pakko on mainita vielä Intrepid, ilmatukialus, joka palveli ilmailu-, meri- ja avaruusmuseona (lue: sotamuseona). Vaikka en kreisipatrioottista meininkiä diggaillutkaan, jenkkiveteraanien videoidut ajatukset herättivät varsin pasifistisia fiiliksiä. Tosin olen nuorisopolitiikon urallani tavannut niitä ihmisiä huolestuttavan monta, jotka olisivat olleet kikseissään enemmän kaikesta siitä sotakiihkoilusta, mitä Intrepidin teattereissa ja esityksissä viljeltiin.

Lisäksi yksi sana shoppailusta: Taivas. Sitä New York on ihmiselle, joka haluaa juosta kaupasta toiseen kuluttamassa leikkirahaa.

Samaan aikaan, kun sain nauttia huikeasta arkkitehtuurista, upeista maisemista (Top of the Rock tarjosi henkeäsalpaavia näkyjä!!) ja lukuisista vierailukohteista, opin myös arvostamaan eurooppalaisuuttani entistä enemmän. Nautin siitä, että saan ainakin suurimman osan aikaa jakaa elämäni avoimien ihmisten kanssa tässä yhteiskunnassa, joka arvostaa muita kansallisuuksia ja kulttuureita yhtä paljon kuin omaansa. Ensimmäisen kerran realiteetit huohottivat Jenkeissä niskaan jo rajalla ennen Manhattaniin tutustumista, kun rajavartiolaitoksen elämäänsä kyllästyneet miehet muistuttivat asenteellaan, että ulkomaalaisia ei Amerikan Yhdysvaltoihin kaivata. Moista asennetta en oman maani rajalla haluaisi nähdä.

Love, Sini

New York, New York!

Ei muuta. I’m leaving today!

Love, Sini