Meitä viedään kuin pässiä narussa

Olen taas vaihteeksi viettänyt enemmän aikaa yliopistolla. Proseminaari ja pakolliset valtio-opin peruskurssin harjoitukset vaativat läsnäoloani – ja olenpa myös nauttinut omista akateemisista piireistäni. Muutama viikko takaperin keskustelin proseminaarissa kanssani istuvan opiskelijakollegan kanssa siitä, ovatko opintomme relevantteja enää viiden vuoden päästä. Tai edes kahden vuoden päästä. Sanoin, että vaikka teen jo nyt opiskellessani oman alani töitä, en ole saanut yliopistosta mitään sellaisia tietoja, jotka olisivat hyödyttäneet minua työelämässä. Varsinkin, kun opetussuunnitelmassa oleva kirjallisuus on jo nyt tiedoiltaan vanhentunutta.

Vajaa vuosi sitten keväällä istuin vielä valtio-opin valmennuskurssilla Turussa. (Oli muuten hyvä valmennuskurssi, kaikki Turkuun valtio-oppia opiskelemaan halajavat: Tutustukaa P-Klubiin!) Kun ensimmäisellä tunnilla valmennuskurssimaikkamme tiedusteli, mitä aiomme isona tehdä – jos ja kun meistä tulee yhteiskuntatieteiden maistereita – suurin osa kertoi haaveilevansa diplomaatin urasta, kavaku-ohjelmasta tai kansanedustajan pestistä. Eikä siinä mitään, unelmia on oltava. Mutta en voinut olla pohtimatta, luodaanko meille jo varhaisessa vaiheessa epärealistisia odotuksia siitä, mitkä tosiasialliset työmarkkinat akateemikoille ovat – jonkun kun on tehtävä myös paperin pyörittämistä ja politiikkaohjelmien kirjoittamista, eikä kaikista meistä voi tulla coolien ilmiöiden tutkijoita tai niitä diplomaatteja. Monelle käy jopa niin, että puolueiden ohjelmista tai Lissabonin sopimuksesta kirjoitetun gradun jälkeen päädytään töihin vaatekauppaan tai Alepan kassalle. Eikä siinäkään mitään, jonkun sekin on tehtävä. Mutta miksi käydä kuusi vuotta yliopistossa opiskelemassa alaa, jonka työllistymisnäkymät eivät ole parhaat mahdolliset? Tai miksi opiskella kuusi vuotta vain sitä, ”mikä on kivaa ja kiinnostavaa” välittämättä oikeastaan tulevaisuudesta? (Ystävät. Jos valmistutte pääaineena naistutkimus ja sivuaineena seemiläiset kielet, ette voi odottaa tulevaisuudelta valtavia tai perätä yhteiskunnan vastuuta teidän elättämisestänne.)

No, ongelma lienee samankaltainen myös muualla kuin yliopistossa. Olemme työpaikallamme kollegoiden kanssa havainneet, että useinkaan ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogeiksi (hieno sana nuoriso-ohjaajalle, nuorisotyöntekijälle) opiskelevat ja nuorisoalalle suuntaavat eivät näe tulevaisuuttaan perusnuorisotyön parissa. Tämä ei tokikaan ole heidän oma vikansa, koska itse kyseisissä opinnoissa polviaan myöten muinoin ollut ystäväni sanoi, että se on se lähtöajatus, mitä humanistisessa ammattikorkeakoulussa heille taotaan: ”Te ette mene töihin nuorisotiloille.” Mutta edes siellä siistejä sisätöitä ei ole tarjolla kaikille.

Olen pohtinut jo pitkään sitä, onko yhteiskunta pettänyt meidät opintojaan hiessä työstävät nuoret aikuiset. Eikö ole niin, että jos vuosittain vaikkapa Tampereen ja Turun yliopistoihin otetaan noin 40 opiskelijaa valtio-oppia opiskelemaan, on se myös lupaus siitä, että työpaikkoja löytyy? Vaikka varsinkaan yliopistossa kukaan ei tule kädestä taluttamaan järkevien opintokokonaisuuksien äärelle, vaan siitä on huolehdittava itse, en voi olla kysymättä, että kenen on vastuu, jos 40 vuosittain valmistuvalle yhteiskuntatieteiden maisterille ei löydy töitä? 11.2.2010 ilmestyneessä Journalistissa muuan kuvatoimittaja pohtii media-alan tulevaisuutta seuraavanlaisesti: ”On kieltämättä outoa lukea Hesarin työelämäsivuja, kun en löydä sieltä yhtään paikkaa, johon voisin hakea, mutta seuraavilla koulutussivuilla joka neljäs ilmoitus on media-alalle.” Jo valmiiksi petettyjä lupauksia? No shit.

Love, Sini

Mainokset

5 ajatusta artikkelista “Meitä viedään kuin pässiä narussa

  1. Ilmari sanoo:

    Näinpä. Voikin kysyä että miksi siitä yliopistojen altistamisesta markkinatalouden porvarisikaökydinosaurusvoimille (jne.) itketään niin kovasti. Kapitalismilla on tapana tasapainottaa asiat todellisuuden mukaan. Sen todellisuuden, minkä me olemme rakentaneet ja mistä me olemme vastuussa, tai missä me nyt joka tapauksessa ainakin toistaiseksi joudumme elämään.

  2. lukija sanoo:

    Huah, hulvatonta avautumista. Koska todellisuudessa töitä ei tosiaankaan kaikille riitä, täytyy hakeutua opiskelemaan sellaista alaa jossa on paras. Osaavalle löytyy töitä aina.

    Eikö opetussuunnitelmat ja niiden kirjallisuus ole joka alalla vanhentunutta tietoa, tarkoituksena opettaa perusteita ja työelämässä loput? Vai missä kouluissa pystytään uusimaan suunnitelmat ja kirjallisuus vähintään vuosittan?

    Miksi tämä kommentointi muuten vaatii nimen ja sähköpostiosoitteen?

  3. Sini sanoo:

    Hyvä ”lukija”. Minun alallani opiskelemme edelleen instituutioista, joita ei ole enää olemassakaan. Vaikka tieto toki muuttuu aina ja koko ajan (ja siinä on pysyttävä itse mukana), on minusta vähintään kohtuullista olettaa, että edes tällä hetkellä saisimme relevanttia tietoa. Koska yliopistollamme on (toivottavasti) opetustehtävissä ihmisiä, jotka seuraavat alansa keskeisiä muutoksia, toivoisin heidän olevan proaktiivisia sen suhteen, millaista tietoa opiskelijoille syydetään. Mutta toki. Yliopistolla on niitä, joita opiskelijoiden olemassaolo kiinnostaa vähemmän ja niitä, joita se kiinnostaa enemmän.

    En arvosta lähtökohtaisesti nimettömiä viestejä, koska nimimerkin takaa on aina helpompi huudella, kritisoida ja mennä henkilökohtaisuuksiin kuin omalla nimellä. Tässä tapauksessa sellaisesta kommentista ei onneksi ole kyse.

  4. lukija sanoo:

    Hmh, kuulostaa kyllä huimalta. Ehkä opetuksen sisällöstä päättävät henkilöt ovat viisaudessaan nähneet, että menneistä instituutioista opiskeleminen kehittää opiskelijoita historianopiskelun tapaan.

    Onneksi opiskeluun saadaan pian sitä pitkään kaivattua laatua, kun opiskelu muuttuu kaikille maksulliseksi ja koulut alkavat saada kassoihinsa kipeästi kaivattua käteistä. Mediamaksuhan tähtää vastaavaan YLEn kohdalla.

  5. Joonas sanoo:

    Se, että tieto on vanhentunutta, on tietysti ongelma. Nykyään uutta tietoa tuotetaan niin paljon ja jatkuvasti, että sen kirjoiksi nitominen tuntuu järjettömältä. Jotkut asiat säilyvät jokseenkin muuttumattomina (Aristotelen Runousoppi, joka koulun ansiosta on tullut hyvinkin tutuksi…), ne pysykööt painettuna, mutta muuten faktoja voisi siirtää tänne ihmeelliseen internettiin.

    Mutta se mitä tulee koulutusmääriin. Voitaisiinko asia ymmärtää myös niin, että valtion kannattaa kouluttaa ”ylisuuria” määriä eri alan osaajia, koska kukaan ei todella vielä tiedä, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan, mikä on seuraava iso juttu? Tämä ihan vaan ajatuksena.

    Kouluttaminen ei ole mikään kolmen kuukauden nopea hienosäätö yhteiskunnassa, kun jotain tapahtuu maailmalla. Jotta uusimpiin haasteisiin ja ilmiöihin voidaan vastata, on hyvä olla kaikille aloille koulutettua väkeä, ei ainoastaan vallitsevien trendien mukailevia kiintiöitä.

    Toinen asia tietysti on, onko siitä väestä mitään hyötyä, jos se on koulutettu vanhentuneella tiedolla…

    Suurimpana ongelmana näkisin tässä sen, että korkeakouluttautumisesta on tullut lähes pakollista. Nykyaikana menestyminen vaatii korkeakoulututkinnon, kaikki haluavat menestyä, ja vain harva vaivautuu miettimään, mitä oikeasti haluaisi sillä omalla elämällään tehdä.

    Korkeakoulutus on monin paikoin myös heikkotasoista ja opiskelijat saavat sluibailtua läpi tutkinnon naurettavan helposti. Kovemmat vaatimukset korkeakouluopiskeluun ja tutkintoihin niin saadaan sopiva määrä asiansa osaavia alan ihmisiä, eikä saavillista puolivillaisia medianominrenttuja!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: