Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2009

Demokratiaa mun kersoille?

Huolimatta flunssastani istuin tänään jo puoli yhdeksältä eduskunnan päätalon auditoriossa odottamassa, että oikeusministeriön järjestämä demokratiaseminaari alkaisi. Minut oli jo viikkoja aikaisemmin kutsuttu pitämään se kuuluisa virallinen nuorten puheenvuoro, aiheena demokratian ja kansanvallan tulevaisuus. Koko seminaari oli varsin mielenkiintoinen ja hyvä, vaikka puhetta johtikin Saseista vanhin ja kuuluisin. (Vitsi, vitsi.) Olen aidosti jo pidempään ollut huolissani siitä, millainen tulevaisuuden demokratia ja hallitsemisjärjestelmä tulee olemaan. Vaikka en tosissani uskokaan, että puolueiden valta vähenisi tai että siirtyisimme nykyisestä edustuksellisen demokratian järjestelmästämme johonkin toiseen, herättää nykyinen tilanne minussa paljon kysymyksiä.

Elämme poliittisessa murrosvaiheessa, jossa vanha ja uusi sukupolvi toimivat politiikassa omin tavoin – kohtaamatta välttämättä ollenkaan. Nuorten tavat vaikuttaa eivät ole enää niitä sovinnaisen osallistumisen keinoja, kuten puolueeseen liittyminen tai äänestäminen. Kimmo Sasi sanoi tänään, että kansalaisten aktiivisuus mitataan äänestysprosentilla ja että demokratia ja valtio on sitä vahvempi, mitä korkeampi äänestysprosentti on. Olen eri mieltä. Kimmo Grönlund Åbo Akademista esitteli lukuja, joiden mukaan ”muu osallistuminen” yhteiskunnassa on Suomessa korkeampaa kuin muissa Euroopan maissa. Minusta se on aktiivista kansalaisuutta siinä missä äänestäminenkin. En myöskään usko, että korkea äänestysprosentti on aina osoitus vahvasta demokratiasta – kai nyt ihmiset totalitaarisissa valtioissakin äänestävät pelosta ja äänestysprosentit huitelevat lähes sadassa.  Minusta olennaisin kysymys onkin, miten luottamuspaikoilla istuvat poliitikot ottavat huomioon ”muun yhteiskunnallisen osallistumisen” kautta tulevat viestit ja vievät niitä eteenpäin. Kun ihmiset näkevät, että heidän toiminnallaan on vaikutusta myös äänestysuurnien ulkopuolella ja vaalien välillä, ehkä usko politiikan tekijöihin ja suomalaiseen järjestelmään palaa.

Erityisen kiinnostunut olen siitä, millaisessa demokraattisessa (?) järjestelmässä minun kersani tulevat aikanaan toimimaan, toivottavasti aktiivisesti. Vaikka muuan poliittisen nuorisojärjestön mukaan protestiosallistuminen ja suora osallistuminen onkin puolueaktiivisuutta mitättömämpää toimintaa, pidän sitä itse aivan samanlaisena osoituksena mielenkiinnosta yhteisten asioiden hoitamista kohtaan kuin puolueeseen kuulumista. Olen leikitellyt myös ajatuksella siitä, mitä tapahtuu, jos puolueiden toimintaan osallistuminen entistäkin merkittävämmin vähenee. Ovatko puolueet silloin legitiimi taho hoitamaan yhteisiä asioita, vai ovatko vallankahvassa kenties muunlaiset intressi- ja eturyhmät?

Toinen tärkeä kysymys, jota pyörittelen mielessäni, on se, miten alas äänestysprosentin tulee vajota, jotta voimme puhua legitimiteetin puutteesta? Mikäli alle 50 prosenttia äänestää vaikkapa kuntavaaleissa, onko kyseinen kunnanvaltuusto oikeutettu toimimaan kuntalaistensa edustajina? Meille opetetaan politiikan perusteoksissa, että tuollaista prosenttirajaa on vaikea määritellä – puhumattakaan siitä, miten vaarallista sellaisen määritteleminen olisi. Jos sanoisimme, että legitimiteettiä ei ole vaikkapa siinä tilanteessa, että äänestysprosentti on alle neljänkymmenen, mikä olisi vaihtoehto? Mitä jos joutuisimme toteamaan, että eduskunta ei nauti riittävän suuren kansanosan luottamusta? Mitä sitten tapahtuisi?

Love, Sini

Mainokset

Hetkeksi ohi

Kaksi päivää on aikaa siitä, kun Kokoomusnuorten 76. liittokokous tuli päätökseen Kuopiossa. Liittokokous valitsi puheenjohtajaksi vuosille 2010 ja 2011 helsinkiläisen Wille Rydmanin, joka ei ollut oman piirini tai minun ensimmäinen ehdokasvaihtoehtoni. Tomi Sandström, jonka kampanjaa enemmän tai vähemmän raivokkaasti tehtiin koko syksy, jäi reilun kahden äänen päähän puheenjohtajan paikasta, mikä nostatti kyyneliä isojenkin miesten silmiin. Liittokokouksen myötä myös diilaaminen ja mustamaalaaminen on toistaiseksi ohi, ainakin toivottavasti.

Blogiteksteissä puolin ja toisin on toivottu vastakkainasettelun ajan lopettamista – niinistöläiseen tyyliin, tietenkin. Itse uskon, että Wille on varmasti hyvä KNL:n poliittisen kärjen terottamisessa, olipa tuon kärjen suunta sitten enemmän oikealle tai ei. Pettymys oli viikonloppuna huikea, mutta nyt mielessä ovat jo uudet haasteet. En usko, että Liitto tulee poliittisissa kannanotoissaan liikkumaan nykyisestä linjastaan lähemmäs omaani, mutta aina onnen nallekarkit eivät mene tasan.

Viikonloppuna myöskin viilattiin Kokoomuksen Nuorten Liiton poliittisia asiakirjoja, lähinnä tavoiteohjelmaa. Teimme muutaman muun aktiivin kanssa kasan muutosesityksiä, joka kumpusi puhtaasti tyytymättömyydestä valmisteltuun asiakirjaan ristiriitaisine tavoitteineen ja epäkonkreettisine toteamuksineen. Koska piirimme bussi lähti Kuopiosta kohti Länsi-Suomea jo puoli yhdeltä päivällä, meillä ei ollut mahdollisuutta jäädä muutosesityksiämme puolustamaan. Joten ei, emme tehneet muutoksia ollaksemme v-mäisiä – vaikka toisinaan sitäkin meiltä on osattu odottaa.

Tompan kampanjaa oli yhtä kaikki mahtavaa tehdä, vaikka voittoa ei lopulta tullutkaan. Tomppa on upea ihminen, joka aidosti koko kampanjansa ajan yritti ja rakentikin siltoja sinne, mistä niitä oli jo hyvän aikaa poltettu, jopa räjäytetty. Tomi ei halunnut voittoa itselleen vaan paremman Liiton vuoksi. Häntä saamme myös kiittää siitä, että meihin on koko viikon alun ajan valettu uskoa siihen, että asiat muuttuvat nyt ja että meille kaikille olisi taas Liitossa tilaa. Tomppa kokosi kiitoksensa koko kampanjatiimilleen tähän videoon:

Lopuksi lempilainaukseni viikonlopulta:

”Minun on vaikea ottaa omaa puheenvuoroani vakavasti, kun kahdesta edellisestä puhujasta toisella oli sepalus auki ja toinen oli humalassa.” Helsingin piirin pitkäaikainen aktiivi Reima Linnanvirta (jonka kanssa olisi kivaa olla joskus eri puolella, jotta edes toinen voisi voittaa)

”V**ut tämä ketään kiinnostaa.” Liittohallituksen 2010 jäsen Ville Sipiläinen tavoiteohjelman 2010 käsittelystä

Love, Sini

Here it goes again…

Tämä on varmasti erinomainen viikko, olen siitä ehdottoman varma. Tällä viikolla bibistellään ihan himona, eikä vähiten siksi, että Emmi täyttää 18 (jälleen!). Sen lisäksi juhlimislistalla on joko Kokoomuksen Nuorten Liiton uusi ja uljas tulevaisuus tai Kokoomuksen Naisten Liiton ja Kokoomusopiskelijoiden huima jäsenkasvu. Aina on syytä juhlaan!

Juhlan ja lähestyvän liittokokouksen kunniaksi Ok Go:n erinomainen ”Here it goes again”. Koska kaverit. Kun perjantaina istahdetaan busseihin ja juniin matkalle kohti Kuopiota…here it goes again. (Älkääkä välittäkö tuosta typerästä alusta.)

Love, Sini

Kukkia (ja huonoa huumoria) isille!

Tänään on isien päivä! Sen kunniaksi haluan vilauttaa teille kaikille Shane Dawsonin mainiota videoblogia, jossa käydään läpi isien tehtäviä – jotka tosin Shanen äiti hoitaa…

Tämän lisäksi haluan tietenkin hehkuttaa vähän omaa isiäni, joka on (luonnollisesti) maailman paras isi. Isiltä minä olen oppinut, että lupaukset on pidettävä. Isiltä olen perinyt selkärangan – omista periaatteista ja arvoista ei tingitä. Isi puhuu asioista järkevästi ja vaihtoehtoja punniten, toisin kuin voin itse sanoa. Mutta onpahan sentään joku esikuva, jonka toimintaan voi yrittää yltää. Halauksia isille!

Love, Sini

Back to the future?

Kun olin lukiossa, halusin liittyä puolueeseen. Tein lukion kolmannella jotain, mitä moni lukiolainen ei tänä päivänä tee: printtasin kolmen mieluisan puolueen periaateohjelmat ja luin ne kaikki alleviivaten itselleni tärkeimmät kohdat. Hullua hurskaammaksi en tullut, koska kaikki puolueet halusivat samaa asiaa – kaikille kaikkea kivaa, ilman kustannuksia mieluiten.

No, tarina kertoo, että liityin sittemmin Kokoomukseen. Tarkemmin joulukuussa 2005, kun olin muuttanut Tampereelle. Rakastin tuota toimintaa! Liberaaleja ihmisiä, mahtavaa keskustelua, voiman tunnetta liittokokouksessa! Ei pidä kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa (kuten ei viimekään blogitekstissä…). Vaihdoin piiriä vuonna 2007 Varsinais-Suomeen, ja vaikka pidänkin omasta piiristäni varsin paljon, tuolloin myös KNL:n toiminta alkoi taantua. Ja paljon.

Ensi viikolla on Kokoomusnuorten liittokokous, jota moni meistä jäsenistä pelkää/odottaa varsin paljon. Tuo kokous on sellainen, joka muokkaa Liiton tulevaisuutta pitkälle tulevaisuuteen. Olemmeko oikeita nuoria vaiko oikeistonuoria? Olemmeko tiukasti oikealla (lue: konservatiiveja) vai onko ajatusmaailmassamme tilaa myös erilaisuudelle? Tällaiset kysymykset ovat myös niitä, jotka muokkaavat sitä, millainen jäsenistö KNL:n liittokokouksissa tulevina vuosina istuu ja päättää asioista.

Tänään on ollut erinomainen päivä. Olen paitsi nähnyt Picasson upeita töitä myös keskustellut Emmin kanssa puolueeseen kuulumisesta. Hetkittäin olemme molemmat pohtineet puolueen vaihtamista. (Joo, älkää vielä riemuitko.) Toisinaan meissä herää se fiilis, että jatkuva tappeleminen on väsyttävää ja että toisinaan olisi kivaa ihan vaan tehdä järjestöllistä työtä – siis siinä määrin, kun siitä ei saa palkkaa. Itse totesin tänään, että olen about vasemmistolaisin, joka Kokoomuksesta löytyy, ja se on hyvä niin. Emmillä taas on Kolmen Kohdan Lista, josta ei voi tinkiä. Yhtä kaikki: Me olemme Kokoomuslaisia, mutta myös oikeita nuoria.

Jännityksellä odotamme ensi viikolla, missä liitossa meidän jäsenyytemme seisoo. Siis oikeesti. Seisoo. Ja kukoistaa.

Love, Sini

Mainokset