Ilmastofanaatikkoja ja viihdearvoa

Opiskelenpa yliopistossa, jossa käydään tietenkin jokaisella luennolla kehittävää ja tiedettä eteenpäin vievää debattia – tai sitten ei. Jokainen maanantai on lempipäiväni yliopistossa, koska silloin luentolistallani on pelkkää politiikkaa. Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan yhteisten opintojen ilmastopolitiikan luentosarja kuuluu erityisesti lempiohjelmistooni. Tuolloin luentosaliin ahtautuu puolipakotettuina muutama sata opiskelijaa.

Vuosikurssillani opiskelee muutama todella innostunut yksilö, jotka itse luokittelen ilmastofanaatikoiksi. Kaikilla luennoilla saamme kuulla kysymyksen (lue: kiihkeän kommentin) saman ihmisen suusta, enkä ole viimeisellä kahdella luennolla kyennyt hillitsemään itseäni. Sen verran raskasta sen henkilön kuunteleminen ainakin henkisesti on. Tänään keskustelu velloi hyvinvoinnin ylläpitämisen/kasvattamisen ja ympäristön kantokyvyn ympärillä. Kaikilla luennoilla minua on vaivannut räikeä vastakkainasettelu, joka nähdään kuluttajien, yritysten sekä päättäjien välillä. Ihminen on pieni ja neuvoton ison pahan markkinakoneiston käskytettävänä – eivätkä tyhmät, laiskat ja saamattomat päättäjät tee asioille yhtään mitään. Joidenkin kommentoijien mukaan yritysten mukaan ottaminen ilmastotalkoisiin on ”irvokasta”, koska yrityksiä voidaan kaikesta pahasta syyttää.

Kaiken kaikkiaan olen ollut entistä yllättyneempi siitä, miten mustavalkoisia kanssaopiskelijani ovat, kun puhutaan ilmastonmuutoksesta. Itse näen, että kaikkia toimijoiden tasoja tarvitaan – minkään kansalaisjärjestön on turha edes unelmoida muuttavansa maailmaa, ellei myös päättäjiä ja yrittäjiä oteta tähän kisaan mukaan. Vaikka pidän ilmastonmuutosta uhkana, näen sen myös kansantaloudellisena mahdollisuutena: Suomi voisi helposti suunnata lisää voimavaroja ympäristöystävällisemmän tuotantovälineistön ja teknologian kehittämiseen siten, että siitä olisi paitsi hyötyä meille kansantaloudellisesti myös koko ihmiskunnalle ilmastonmuutoksen hillitsemisen muodossa. No, luennoitsijan mielestä minä puhuin muutoksesta ilman muutosta – kun kuluttaa voidaan samoin kuin ennenkin, kunhan se tehdään ympäristöystävällisesti – vaikka minusta se on tyhjää parempi ja monien ilmastofanaatikkojen näkemyksiä realistisempi ajatus. Eräs kanssaopiskelijani kun puhui radikaalista elintason laskemisesta vaikka pakkokeinoin. Yeah right, haluaisin nähdä, mitä siitäkin seuraisi. Kun toinen kanssatoveri siellä alkoi vielä mouhuamaan siitä, miten päättäjät ovat sieltä ja syvältä, ja että tästä paskasta ei koskaan nousta, minun oli jo pakko kirjoittaa rivouksia omiin muistiinpanoihini. Ei nyt kuitenkaan kerrata niitä tässä.

Suurta riemua nuo luennot minussa kuitenkin kaikenkaikkiaan herättävät. Jatkuvassa käsien heilumisessa ja syljen lentämisessä vaan on sitä jotain. Siitäkin huolimatta, että saatoin noita muistiinpanoissani olevia rivouksia jakaa myös tekstiviestitse joillekin harvoille ja valituille.

Love, Sini

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: