Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2009

Tired with joy

Onnellisin olen niistä ihmisistä, jotka toisinaan pyytävät minua olemaan soittamatta puheluita ja lukematta sähköpostia. Tai niistä, jotka ostavat tarvittaessa kasipalloja tuopillisen verran. Ja niistä, jotka suovat sympatiaa seuraavana aamuna pizzalaatikon kanssa.

Olen onnellinen myös Kings of Conveniencen upeista biiseistä ja uudesta levystä.

Love, Sini

Mainokset

Reilu peli on perseestä?

Yliopistojen edustajistovaalit ovat lähestymässä ja sen huomaa jokainen yliopiston opiskelija. Ai mistä? No, Aviisissa ilmoitetaan ehdokasasettelun alkamisesta, erinäiset tahot järjestävät omia edarivaalikoulutuksiaan ja täyttävät ehdokaslistojaan raivolla. Voi pojat, miten raivolla ne sitä tekevätkään!

Kun pääsin opiskelemaan Tampereen yliopistoon valtio-oppia, onnitteluiden lomassa alkoi jo tulla vihjailuja edarivaaliehdokkuudesta. Paitsi itse ehdokkuudesta myös siitä, miltä listalta minun kannattaisi tai pitäisi lähteä ehdolle. Keskustelu ja vihjailut saivat välillä niin naurettavia piirteitä, että minulta tivattiin jopa kirjallista sopimusta siitä, että äänestäisin mahdollisesti edustajistoon päästyäni oman puolueeni edustajien kannan mukaisesti, vaikka en lähtisikään kyseiseltä listalta ehdokkaaksi. Myönnytyksenä olen lupaillut, että lähtisin ehdokkaaksi semisitoutumattomalta listalta, joka tekee…hmm…tiivistä yhteistyötä oman puolueeni opiskelijajärjestön listan kanssa.

En ole ainoa, joka on kokenut edarivaalien lähestymisen ahdistavana. Eräs ystäväni Helsingissä on joutunut ahdistelun kohteeksi Kokoomusnuorten keskustoimistoa myöten. Keskustelun sävyt ovat kuullun mukaan vaihdelleet suostuttelusta suoranaiseen uhkailuun – edustajistovaalit kun ovat kuulemma ennen kaikkea puolueiden vaalit. Toiset tarinat kertovat puolituttujen opiskelukavereiden allekirjoitusten metsästämisestä silloin, kun he ovat heikoimmassa tilassa, eli humalassa. Seuraavana päivänä sitten muistellaan (tai ei) sitä, mitä tulikaan luvattua ja kenelle. Jotkut ystäväni ovat tehneet päätöksen olla lähtemättä puolueemme listoille johtuen juuri aggressiivisesta ”suostuttelusta”.

Ikäviä sävyjä edarivaalit saivat myös Turussa viime keväänä, kun ystäväni Teemu päätti lähteä oman ainejärjestönsä listoilta ehdokkaaksi puolueen listojen sijaan. Ratkaisu oli puhtaasti järkevä – ainejärjestön listalla kun oli huomattavasti enemmän ääniä kerättävänä kuin puolueen listalla olisi koskaan ollut. Opiskelijat kun kerta kaikkiaan vaan äänestävät mieluummin edes näennäisesti sitoutumattomia kanssatovereitaan kuin sitovat ääniään tiettyyn puolueeseen. Henkilökohtaisesti näkisin tärkeimpänä sen, että samanhenkisiä edaattoreita saataisiin läpi mahdollisimman monta välittämättä siitä, miltä listalta ja kenen lihaksilla heistä edaattoreita sitten tuleekaan. Siksi toivonkin, että aggressiivisena ja ahdistavana alkanut ehdokashankinta rauhoittuisi edes sen verran, että puoluettamme edustavan listan ehdokkaille löytyy äänestäjiä vielä seuraavienkin edustajistovaalien jälkeen. Jos asia on hyvä ja tärkeä, meininki iloinen ja reilu, eikä ketään pakoteta käsi selän takana listalle mukaan, hyviä edarivaaliehdokkaita löytyy varmasti.

Love, Sini

Ilmastofanaatikkoja ja viihdearvoa

Opiskelenpa yliopistossa, jossa käydään tietenkin jokaisella luennolla kehittävää ja tiedettä eteenpäin vievää debattia – tai sitten ei. Jokainen maanantai on lempipäiväni yliopistossa, koska silloin luentolistallani on pelkkää politiikkaa. Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan yhteisten opintojen ilmastopolitiikan luentosarja kuuluu erityisesti lempiohjelmistooni. Tuolloin luentosaliin ahtautuu puolipakotettuina muutama sata opiskelijaa.

Vuosikurssillani opiskelee muutama todella innostunut yksilö, jotka itse luokittelen ilmastofanaatikoiksi. Kaikilla luennoilla saamme kuulla kysymyksen (lue: kiihkeän kommentin) saman ihmisen suusta, enkä ole viimeisellä kahdella luennolla kyennyt hillitsemään itseäni. Sen verran raskasta sen henkilön kuunteleminen ainakin henkisesti on. Tänään keskustelu velloi hyvinvoinnin ylläpitämisen/kasvattamisen ja ympäristön kantokyvyn ympärillä. Kaikilla luennoilla minua on vaivannut räikeä vastakkainasettelu, joka nähdään kuluttajien, yritysten sekä päättäjien välillä. Ihminen on pieni ja neuvoton ison pahan markkinakoneiston käskytettävänä – eivätkä tyhmät, laiskat ja saamattomat päättäjät tee asioille yhtään mitään. Joidenkin kommentoijien mukaan yritysten mukaan ottaminen ilmastotalkoisiin on ”irvokasta”, koska yrityksiä voidaan kaikesta pahasta syyttää.

Kaiken kaikkiaan olen ollut entistä yllättyneempi siitä, miten mustavalkoisia kanssaopiskelijani ovat, kun puhutaan ilmastonmuutoksesta. Itse näen, että kaikkia toimijoiden tasoja tarvitaan – minkään kansalaisjärjestön on turha edes unelmoida muuttavansa maailmaa, ellei myös päättäjiä ja yrittäjiä oteta tähän kisaan mukaan. Vaikka pidän ilmastonmuutosta uhkana, näen sen myös kansantaloudellisena mahdollisuutena: Suomi voisi helposti suunnata lisää voimavaroja ympäristöystävällisemmän tuotantovälineistön ja teknologian kehittämiseen siten, että siitä olisi paitsi hyötyä meille kansantaloudellisesti myös koko ihmiskunnalle ilmastonmuutoksen hillitsemisen muodossa. No, luennoitsijan mielestä minä puhuin muutoksesta ilman muutosta – kun kuluttaa voidaan samoin kuin ennenkin, kunhan se tehdään ympäristöystävällisesti – vaikka minusta se on tyhjää parempi ja monien ilmastofanaatikkojen näkemyksiä realistisempi ajatus. Eräs kanssaopiskelijani kun puhui radikaalista elintason laskemisesta vaikka pakkokeinoin. Yeah right, haluaisin nähdä, mitä siitäkin seuraisi. Kun toinen kanssatoveri siellä alkoi vielä mouhuamaan siitä, miten päättäjät ovat sieltä ja syvältä, ja että tästä paskasta ei koskaan nousta, minun oli jo pakko kirjoittaa rivouksia omiin muistiinpanoihini. Ei nyt kuitenkaan kerrata niitä tässä.

Suurta riemua nuo luennot minussa kuitenkin kaikenkaikkiaan herättävät. Jatkuvassa käsien heilumisessa ja syljen lentämisessä vaan on sitä jotain. Siitäkin huolimatta, että saatoin noita muistiinpanoissani olevia rivouksia jakaa myös tekstiviestitse joillekin harvoille ja valituille.

Love, Sini

Taas nuori oon!

Päivälleen 23 vuotta sitten kello 1.21 vedin ensimmäisen kerran keuhkoihini muutakin kuin lapsivettä. Synnyin Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa 20-vuotiaalle äidille ja loppu onkin sitten historiaa. Koska rakastan kaikkia juhlapäiviä ja -kausia (koska joulua juhlitaan kuukausi), tästä päivästä ei voi tulla muuta kuin hyvä. Ja sen kunniaksi aion piristää teitäkin paitsi TOP3-listalla myös Tauskin musiikilla. Mutta ei mennä asioiden edelle.

TOP3 syytä rakastaa syntymäpäivää

  1. Facebookin seinän täyttävät onnittelut. Niitä tulee tutuilta, puolitutuilta ja myös niiltä, joista et ole aivan varma. Hetken ajan on tärkeä ja rakastettu olo, kun kaikki muistavat kilpaa vanhenemistasi. Tai minun tapauksessani, arvokasta kypsymistä.
  2. Jo aamulla hymyilyttää. Sain aamiaisen sänkyyn ja se nyt saa kenet tahansa hyvälle tuulelle.
  3. Piirun verran vanhempi olo – tosin tämä pysyy tällä listalla tasan siihen asti, kunnes on oikeasti vanha. Serkkuni Katja kutsui minua vanhukseksi jo ennen tätä, mutta jatkoi toki edelleen visioimalla, miten hän saa paljon perintöä, kunhan kuolo korjaa mut muiden vanhusten mukana. Äiti taas ei lämmennyt mun selitykselle siitä, miten 23 on melkein 25  ja 25 on melkein 30. Äidillisesti vastaus oli tietenkin: ”Höpö höpö.” Heti aamusta mulla oli ryppyisempi olo, mutta kun kielsin tuijottamasta mun ryppyjä, mulle vaan naurettiin. Mikä muuten on se ikä, kun pitäisi aloittaa ryppyvoiteen käyttäminen?

Ja sitten sitä Tauskia, tätähän te oikeasti odotitte. Olen syvästi pahoillani, etten löytänyt tästä mitään virallista musiikkivideota, vaan joudutte tuijottamaan kotikutoista Tauskin naamoja täynnä olevaa videota.

Rakkautta tällekin perjantaille!

Love, B-day girl

Priceless!

Rakastan omaa pääainettani, valtio-oppia, täysin vilpittömästi ja ehdottomasti. Tänään politiikan tutkimuksen perusteiden luennolla professorin suusta kuultua:

”Vatikaanissakin paavi valitaan vanhalla intiaanimenetelmällä. Kun [oikean värinen] savu nousee, paavi on valittu.”

Ja keskustelussahan oli siis Euroopan epädemokraattiset maat. Listalle päätyivät Valko-Venäjä ja Vatikaani – kuin kaksi marjaa. Priceless!

Love, Sini