SAK esittää: Nuoret ulos!

Kun eläkeiän nostoa yritettiin saada aikaiseksi muutamia kuukausia sitten, SAK lupasi laatia omat ehdotuksensa työurien pidentämiseksi. Lupaukset täytyy pitää, joten SAK teki työtä käskettyä ja nyt kesäkuussa esitykset tulivat ulos. SAK:n tarinat koko hankkeesta löytyvät täältä.

Suurin osa esityksistä on itsestäänselvyyksiä, jotka eivät tosin vielä nykyisellään koulutuksessa tai työelämässä toimi. Tähän sarjaan kuuluvat muun muassa vaatimukset toisen asteen opiskelupaikan takaamisesta peruskoulunsa päättäville, toimivasta työterveyshuollosta ja riittävästä opinto-ohjauksesta. SAK on nämä ympäripyöreästi esityksiinsä kirjannut. Yksi SAK:n pitkäaikaisista vingutuksista löytyy myös listasta – oppivelvollisuuden laajentaminen perusopetustakin pidemmälle. Mutta hämmentävin on vasta tulossa, nimittäin ehdotus siitä, että ”Nuoret ensin-potkujärjestys” tehtäisiin viralliseksi. Miksi tehdä ensin listoittain esityksiä siitä, miten opiskelupaikat turvataan, opinto-ohjausta tehostetaan ja ammatillisessa opetuksessa keskitytään käytäntöön, kun hyvän koulutuksen saaneille ei kuitenkaan haluta turvata järkevää asemaa työpaikoilla?

Mahtaa olla vaikeaa olla SAK:n tai SDP:n johdossa. Valintoja tehdään jatkuvasti sen väliltä, taataanko saavutetut edut ikääntyville ja eläkeläisille, vai tuetaanko nuorten pätkätyöläisten asemaa. Samaan aikaan, kun demarit avautuvat sakkeineen nuorisotyöttömyydestä, SAK esittää ikääntyvien jäsentensä turvaksi järjestelmää, jossa nuoret olisivat ensimmäisinä jonossa, kun jengiä irtisanotaan. Tämä on SAK:n mukaan tuottanut hyviä tuloksia Ruotsissa, joten miksei meilläkin. Niinpä niin. Jo nyt taitavien nuorten ammattilaisten on vaikea työllistyä ja päästä kiinni pitkään työuraan, joten SAK:n esittämä menettelytapa asettaisi nuoret entistäkin heikompaan asemaan työmarkkinoilla.

Yksi syy siihen, miksi SDP ei tule vielä pitkään pitkään aikaan houkuttelemaan nuoria joukkoihinsa samalla tavalla kuin vaikkapa nykyiset hallituspuolueet on se, että nuoresta iästään huolimatta Urpilainen ei ehkä uskalla tai kykene tekemään selkeää sukupolvipolitiikkaa. Mielenkiinnolla odotankin, ärähtääkö SDP tähän SAK:n esitykseen nuorten potkimisesta yhtään mitään. Tuskinpa.

Love, Sini

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: