Kipusisko Jutta


Uusin Image kolahti luukustani taas eilen ja siinä oli kannessa, kukas muukaan kuin, Jutta Urpilainen. Urpilainen oli puettu sairaanhoitajaksi ja itse jutussa myös moneksi muuksi ”moderniksi työläisnaiseksi”. Jutan huonoa onnea (vai onko se kuitenkin taito?) voi vaan ihmetellä, koska samaan aikaan Imagen ilmestymisen kanssa lehdissä suorastaan vilisee uutisia sairaanhoitajista, jotka ovat ottaneet potilaansa hengiltä.

MTV3-uutisille Imagen päätoimittaja Mikko Numminen toteaa kohusta, että: ”Tietysti sellainenkin lukutapa on mahdollinen, että liittää kuvan myrkkyhoitajiin, mutta se ei ole ollut tarkoituksemme.” Urho Kekkosen sanoin tähän voisi kommentoida, että politiikassa kaikki on sitä, miltä se näyttää.

Aivan aluksi haluaisin toivottaa onnea Sosialidemokraateille. Vähän insuliinia ihon alle ja kaikki nöyryytys on ohi.

Love, Sini

Advertisements

6 thoughts on “Kipusisko Jutta

  1. Anonymous sanoo:

    *kauhistus* Täytynee laittaa terveyskeskukset boikottiin. _Sielläkin_ on sairaanhoitajia!

    Kokoomuksen loanheittokampanja ei onnentoivotuksia kaipaakaan. Sehän toimii vaaleista toiseen muutenkin.

  2. Anonymous sanoo:

    Asiat on niin kuin ne haluaa nähdä. Elämä mahtaa olla kurjaa, jos elämää tuijottelee tuollaisten lasien läpi. Lähinnä säälittää sinun ja Kokoomus-lehtien lokakampanja. Tikusta asiaa ja sillai.

  3. Emmi sanoo:

    Mikä loanheittokampanja?

    Nim. Epätietoinen Hämeestä

  4. Sini sanoo:

    Hyvät Anonyymit,

    Kiitos kommenteistanne. Pidän elämästäni varsin paljon, kiitos huolenpidostanne.

    Kommentoin tässä postauksessani lähinnä Jutan huonoa onnea medianäkyvyyden kanssa. Saatoin myös tehdä viittauksen Urpilaisen kykyyn tehdä onnistunutta oppositiopolitiikkaa ja siten nostaa demarit nykyisestä suostaan. Esimerkiksi viimesyksyisten vaalien tulokseen nojaten havaintoni tuntuu kuitenkin olevan oikea.

    Ihmettelen Emmin tavoin tuota lokakampanja-syyttelyä. Muistelen tässä taannoista eduskuntavaalikampanjaa, jossa SDP heitti varsin räikeällä tavalla lokaa oikeistopuolueiden niskaan. Kokoomuksen kampanjat ovat jo useiden vaalien ajan käsitelleet lähinnä toivoa ja parempaa politiikkaa – tuntuu se ainakin positiivisuudessaan useita ihmisiä koskettavan, kuten Anonyymi no.1 olikin huomannut. En ole koskaan oikein ymmärtänyt huutelua siinä vaiheessa, kun oma poliittinen muisti on kovin lyhyt.

    Lisäksi, Image ei ole Kokoomus-lehti. Itse asiassa toisinaan hyvinkin kaukana siitä.

    Love, Sini

  5. Waldorf sanoo:

    Takaisin asiaan; Imagen kannet ovat jonkin aikaa olleet täyttä sitä itseään. Täysin mielenkiinnottomia tyyppejä vailla kestävää julkisuusarvoa ja sisältökin on menossa kohta sen kuuluisan pesuveden mukana.
    Onneksi kadunvarsissa on taas ah, niin persoonallisia vaalimainoksia, joita voikin lähteä tiirailemaan ja nauramaan itsensä tärviölle. Essayah ja Sin City-henkinen mainos, miten täydellinen yhdistelmä.

  6. Sini sanoo:

    Kyllä, Waldorf. Olen ollut itsekin varsin pettynyt – itsehän olen ihaillut lähinnä täyteläistä väriä Image-tekstin takana 😉

    Pidä hauskaa KD:n eurovaalimainosten kanssa. Kokeile, jos popcornin ostaminen parantaisi kokemusta.

    Love, Sini

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: