Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2009

Vanhempi kuin taivas?

Olin oikeastaan osannut jo odottaakin sitä hetkeä. Seinäjoella puolitoista viikkoa sitten kohtasin ensimmäisen nuoren, joka ei ollut maisemissa, kun Hanson teki läpimurtonsa MmmBop-biisillään. Tai no okei, olihan Juha ollut maisemissa; siinä vaiheessa, kun minä hellin valtavaa ihastustani Hansonin keskimmäistä veljestä kohtaan, Juha todennäköisesti sai uhmaikänsä ensimmäisiä itkupotkuraivareita 3-vuotiaana. Järkytyksestäni pääsin ohi varsin pian, enkä joutunut itkemään itseäni uneen seuraavana yönä. Mutta ensimmäisen kerran elämässäni minulle tuli aidosti vanha olo. Sellainen, mikä äidilläni on varmasti silloin, kun nauran hänen kampaukselleen ja olkatoppauksilleen 80-luvulla otetuissa kuvissa.

Olen täysin vakuuttunut, että tietyn iän jälkeen tapaamiemme ihmisten iällä ei ole enää väliä – siis siinä määrin, että mitään laittomuuksia ei ehdi tapahtumaan…tiedättehän. (Kyllä te tiedätte, likaiset ihmiset.) Samana viikonloppuna, kun Juha järkytti minua Seinäjoella, tapasin myös pitkästä aikaa cooleimman tyypin ikinä, joka sattuu olemaan pikkuveljeni ikäinen. Sunnuntai-iltana opettelin opastuksesta käyttämään last.fm-palvelua ja kuulin loistavasta bändistä Matilta, joka kirjoittaa keskiviikkona yhteiskuntaopin ylioppilaskirjoituksissa. (Lycka till!) Sellaista yhteyttä minulla ei ole edes sen pian 18-vuotiaan pikkuveljenikään kanssa. Koska hei. Se on mun pikkuveljeni. Puin sen pienenä tytöksi ja pakotin sen leikkimään poneilla. Vaikka on kyllä myönnettävä, että mun pikkuveljelläni on maailman parhaimmat läpät ja huumorintaju. Haluaisin uskoa, että coolilla, taivastakin vanhemmalla siskolla on ollut hullu vaikutus siinä suhteessa.

Love, Sini

p.s. Menen huomenna nielurisaleikkaukseen. Anne ihmetteli tänään puhelimessa, että: ”En tiennytkään, että ne tekevät nielurisaleikkauksia noin…no. Vanhoille ihmisille.” Oh how cool. Toivottavasti mä pääsen lasten osastolle TYKS:ssa. Olen varma, että lapsille on paremmat jäätelötkin tiedossa. Ja jos portsareiden mielestä mä näytän ihan 14-vuotiaalta, ehkä onnistun huijaamaan hoitajiakin?

Mainokset

Henki kosketti Johannaa…

Helsingin Sanomien NYT-liitteessä oli artikkeli otsikolla: ”Jumalan karitsa”. Kuvassa oli Johanna Tukiaisen reidet ja valkoinen (teko?)turkki. Se oli niin mauton kuva, että päätin lukea jutun ihan vaan sen kuvan takia.

Johanna Tukiainen pohdituttaa minua – lähinnä siltä samalta kannalta kuin vaikkapa Matti Nykänen tai Hitler. Johannallakin on äiti. Ja isä. Kaikki varmasti tietävät, että minulla on valtava auktoriteettiongelma, enkä välttämättä aina tee asioita ihan silmälläpitäen sitä, mitä isäni tästä ajattelisi. Mutta Johanna ei piittaa, koska Johanna on löytänyt Jumalan. On ihan sama, tuhoaako jonkun ihmisen perhe-elämän ja uran, koska kun illalla laittaa kädet ristiin, Jumala antaa kyllä anteeksi. Johanna onneksi itse tietää olevansa parjattu, sillä hän sanoo: ”Mua on herjattu ja kivitetty, mä tiedän, mitä on olla farisealainen.” Great! Raamatullinen vertauskuva siellä täällä pitää Saatanan loitolla.

Luojalle kiitos (hups, ei saa turhaan lausua Herransa nimeä…) Johanna ei kuitenkaan ole löytänyt Jumalaa eilen, koska sittenhän se saattaisi olla vaan mieletön mediakikkailu. Koska Johanna on luottanut Jumalaan jo iät ja ajat, oli ihan luonnollista, että Iso Kaveri pelasti Johannan sekä malarialta että demoneilta. Olkoonkin, että demonit kuiskivat Johannan ja Julian korvaan edelleen. Julia kertookin, miten ”mun poikaystävä lähti hotellin aulaan läppärin kanssa tekee töitä keskellä yötä. Mun ympärille nousi hirveä määrä demoneita. Ne kuiski, ja yksi tuli mun viereen…” Mä tiedän ne demonit. Niitä on Kokoomusnuortenkin tapahtumissa ihan koko ajan.

Kristuksen rauhaa Johannalle. Onneksi meille on opetettu rippileirillä, että uskossaan kilvoittelulla pärjää pisimmälle. Niin että jollain elämänsä alueella Johannakin on varmasti voittaja.

Love, Sini

Likaisten pallojen päivät

Happened in the weekend:

– Matkustin Pohjanmaalle.
– Eksyin Emmin kanssa Seinäjoella etsiessämme McLaukkosta. Se oli helpompaa kuin luulisi.
– Tapasin komean nuorisotyöntekijän. Against all odds.
– Voitin Pictionaryn joukkuetovereinani kolme 15-vuotiasta poikaa. Tiesin, että kun valitsee joukkueeseensa kaksoset, ei voi mennä vikaan.
– Nukuin yhteensä seitsemän tuntia, mutta en räjähtänyt kertaakaan. Uusi aika on alkanut.
– Olin todistamassa kolmen parin syntymistä – täysin ilman alkoholin vaikutusta!
– Puhuin useita tunteja putkeen, enkä siitäkään huolimatta väsynyt ääneeni.
– Näin taikatempun, jossa käytettiin likaisia palloja.
– Vietin elämäni aikaa – eli time of my life – useiden kymmenien alaikäisten kanssa. Ja ei, en sillä tavalla. Likaiset ihmiset.
– Nauroin Annan ja mun huonoille jutuille. Nothing new.
– Sain uuden ystävän, jonka kanssa menen vielä Dynamoon. Kunhan se on laillista.

Love, Sini

Ruhahah!

Niin minäkin! Viimeksi eilenhän mä sanoin Fantille puhelimessa, että mulla on kotona paljon lääkkeitä ja sitomisvälineitä.

Okei, huonot jutut tänään.

Love, Sini

Paljon melua eläkkeistä

Hallitus on yksimielisesti, täysin ilman palkansaajajärjestöjen kanssa neuvottelemista päättänyt korottaa eläkeikää 63 vuodesta 65 ikävuoteen. Kyseessä on siis kahden vuoden lisääminen työuran kestoon – päätös, joka valtiovarainministeri Kataisen mukaan ei syntynyt ”yhdessä yössä”. Nyt suuret, aiemmin myös mahtavat, keskusjärjestöt kokoontuvat Finlandia-talolle ”kapinakokoukseen”, jonka tavoitteena on Akavan puheenjohtaja Matti Viljasen mukaan kartoittaa palkansaajien tahtotila sen suhteen, millaista yhteiskuntavastuuta keskusjärjestöt alkavat peräänkuuluttaa. Olen samaa mieltä Viljasen kanssa siitä, että tämänlaajuisesta muutoksesta olisi pitänyt istua neuvottelupöytien ääreen. Varsinkin siksi, että tällaisen irtioton jälkeen yhteistyön ei välttämättä voi odottaa olevan yhtä kitkatonta kuin ennen.

Turun Sanomien mukaan eläkepäivät siirtyvät odotettua kauemmaksi 860 000 vuosina 1948-1959 syntyneiltä suomalaisilta. Sanalla sanoen siis siltä sotien jälkeiseltä ikäluokalta, joka on onnistunut hoitamaan itselleen muuten tässä yhteiskunnassa varsin makoisat oltavat. Heidän eläkkeitään ei sentään höylää niin sanotun odotetun eliniän vähennys – käytännössä siis, mitä vanhemmaksi ikäluokan odotetaan elävän keskimäärin, sitä vähemmän eläkettä jää käteen palkasta. Ja eläkeikää ehditään nostaa vielä tämänkin jälkeen. Itse olenkin koko huimien työvuosieni aikana heittänyt läppää siitä, miten minun ikäluokkani tulee jäämään eläkkeelle 70-vuotiaana, jos silloinkaan. Näyttää siltä, että pikkuhiljaa ollaankin liikkumassa tuota maagista 70 ikävuoden rajaa kohti. (Luojalle kiitos muuten siitä, että aloitin jo eläkettä varten säästämisen, niin ei tarvitse palata opiskelijan arkeen enää 7-kymppisenä!)

No mutta vitsit vitsinä! Minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään muutamalla vuodella laajennettua työikää vastaan. Toivon kuitenkin, että muistettaisiin se, ettei tässä muutoksessa ole kyse ainoastaan ikärajojen uudelleenmuotoilusta. Olisi hyvä muistaa, mitä tällaiset muutokset tarkoittavat käytännössä esimerkiksi työelämän suhteen. Alle 40-vuotiailta ei voida odottaa samanlaista tappotahtia duunipaikoissa kuin tähän asti, sillä heidän täytyy myöskin jaksaa työelämässä pidempään kuin aiemmin. Perheen, vapaa-ajan ja työelämän yhteensovittamisen helpottamista tulee jatkaa edelleen. Puhumattakaan siitä, että työpaikoilla tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota ikärasismiin ja työpaikkakiusaamiseen, sillä näistäkään ongelmista ei ole vielä päästy.

Itse olisin kannattanut nykyisen järjestelmän seuraamista pidemmälle, sillä eläkeuudistuksesta ei ole kuin nelisen vuotta aikaa. Tuolloin – nyt jo eläkkellä olevan, heh heh – tohtori Kari Puron johtaman työryhmän työskentelyn pohjalta tehtiin uudistus, jossa ihmisille annettiin mahdollisuus jäädä 63 ja 68 vuoden välillä joustavasti eläkkeelle haluamanaan ajankohtana. Porkkanana on järjestely, jossa vuosittain karttuva eläkkeen määrä nousee sitä enemmän mitä kauemmin on töissä. Jo aiemmin mainitsemani, niin sanotun elinaikakertoimen aiheuttaman pienennyksen saa korvattua työskentelemällä pidempään. Tämä uudistus jo itsessään Puron mukaan vaikutti dramaattisesti tosiasiallisen eläkeiän nousuun, joten Vanhasen hallituksen haikailemiin muutoksiin päästiin osittain jo edellisen uudistuksen myötä. Voin tietysti olla väärässäkin, mutta ehkä tämän uudistuksen tuloksia olisi pitänyt katsoa hieman pidemmälle kuin vain neljä vuotta eteenpäin…

Love, Sini

Mainokset