Go Steffi!

Kulttuuriministeri Stefan Wallin on varmasti ehtinyt ministeriuransa aikana kasvattamaan suosiotaan erityisesti nuorten ja opiskelijoiden keskuudessa. Hän on todella skarpannut opintotukiasioissa, ja putki jatkuu edelleen. Helsingin Sanomat kertovatkin, että Wallin olisi valmis maksamaan ylijäävät opintotuet kaikille tavoiteajassa korkeakouluopintonsa päättäville. Käytännössä siis ne, jotka selviäisivät opinnoistaan viidessä vuodessa, saisivat ylijäävät opintorahansa käteen viimeisen opintovuoden aikana kuitenkin siten, että opiskelijalle maksettaisiin maksimissaan yhdeksän kuukauden opintorahat. Erinomainen uudistus!

Wallinin ehdottama uudistus todella motivoisi valmistumaan nopeammin, sillä 2682 euroa on kohtuullisen suuri valmistumislahja. Uudistuksella olisi myös inhimillisempi puoli, sillä näin opiskelija ei putoaisi valmistumisen jälkeen tyhjän päälle – vaikka onkin todettava, että työttömyystuki on huomattavasti suurempi kuin opintotuki. Vaikka töitä ei löytyisikään ensimmäiseen kuukauteen tai kahteen, ei omasta toimeentulosta tarvitsisi olla huolissaan.

Täysin kritiikittömästi ei tähän kannata kuitenkaan suhtautua, koska suurin este tavoiteajassa valmistumiselle ei aina ole opiskelija itse. Etenkin yliopistoissa tilanne on se, että jos yksikin pakollinen kurssi jää väliin, eikä sitä tarjota enää toista kertaa lukuvuoden aikana, siirtyy kurssin suorittaminen väkisinkin seuraavalle vuodelle, mikä puolestaan viivästyttää pahimmassa tapauksessa valmistumista. Lisäksi työn määrä, mikä per opintopiste vaaditaan, on erilainen eri aloilla, mikä asettaa opiskelijat epätasa-arvoiseen asemaan keskenään. Joulukuussa Helsingin Sanomat uutisoivat siitä, miten esimerkiksi TKK:ssa Otaniemessä vuosittainen opintopistekertymä asettuu 40 opintopisteen tuntumaan, mikä ei riitä tavoiteajassa valmistumiseen. Näille yliopisto- ja oppialakohtaisille eroavaisuuksille olisi siis tehtävä jotain, jotta Wallinin muuten varsin erinomainen uudistusesitys kohtelisi kaikkia opiskelijoita yhdenvertaisesti. Mutta sehän nyt onkin jo sitten ihan eri ministerin tarinaa, palatkaamme siihen sitten toiste.

Love, Sini

Advertisements

2 thoughts on “Go Steffi!

  1. Joonas sanoo:

    Mä en kyllä aivan allekirjoita Wallinin ehdotusta. Minusta opintotuen pitäisi olla voimakkaasti opintorahapainotteinen kandivaiheessa (mahdollistaa täysipäiväiset opinnot) ja maisterisvaiheessa opintolainapainotteinen. Lainapainotteiseen opintotukeen sopisi hyvin korkeat tulorajat ja mahdollisuus vähentää lainaa verotuksessa, jos onnistuu valmistumaan tavoiteajassa.

    Minusta tuo Wallinin ehdotus on nurinkurinen siksi, että valmistumisvaiheessa opiskelijoilla tuppaa olemaan jo tunku työelämään ja taloudellisesti parempi tilanne muutenkin..

  2. Elna sanoo:

    Wallin jatkaa aihetta tämän päivän TS:ssa. Nyt muistaa ottaa huomioon myös opiskelija-aktiivisuuden ja sen vaikutukset opiskeluaikaan ym.

    Mahtavan positiivista on se, että joku puhuu tästä opintotuen ongelmasta ja että tätä mietitään tosissaan. Sori punamulta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: