Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2009

Kaikkea vaaleanpunaista ja ihanaa

Minä en usko ystävänpäivään. Se on yksi päivä vuodessa, jolloin kaupat keksivät noin viikon ajan rahastaa sillä, että ystävyyksiä alkaa, on ja päättyy. Tietenkin käytän häikäilemättä hyväkseni kaikki ”kaksi yhden hinnalla!”- ja ”kaverille kanssa!”-tarjoukset kuten kaikki muutkin, mutta minulla on tapana muistaa ystävieni olemassaolo muutenkin.

Olen viimeisen viikon aikana pohtinut ystävyyttä aika tavalla. Minulle ystävät ovat niitä ihmisiä, jotka etuoikeutetun asemansa vuoksi näkevät kaikki olemassaolevat tunneskaalani, eivätkä silti juokse karkuun. Ystävyys on parhaimmillaan parisuhteista aidoin, jossa ei tarvitse missään nimessä sietää mitä tahansa, mutta jonka huonojen hetkien tiedetään kuuluvan pakettiin.

Minulla on erilaisia ystäviä. Joidenkin kanssa olen lähes päivittäin yhteydessä. Kerron pakkomielteestäni Kevin McKiddiin, keskustelen miehistä, elämästä, politiikasta tai pyydän apua suklaakriisissä. Joidenkin kanssa en näe tai soittele useitakaan kertoja vuodessa, mutta jokainen tapaaminen on sitäkin erityisempi. Jokainen tapaaminen alkaa siitä, mihin se viimeksi päättyi, eivätkä viikot tai kuukaudet tule väliin. Arvostan ihan jokaista ystävääni ja olen heistä kiitollinen, vaikka sitä ei aina arjessa muista.

Niin että vaikka en uskokaan ystävänpäivään, muistan tänään lämmöllä niitä, jotka tietävät olevansa elämässäni niitä, jotka huomaavat kyllä rikkinäisen aitani, mutta ihailevat mieluummin puutarhaani. (Ja ei. Viimeinen ei ollut viittaus muuan tekstiviestiin.)

With lots of love, Sini

Mainokset

Näinkö täällä Suville aina käy?

Ministeri Suvi Lindén kuuluu ehdottomasti niihin naisiin, joiden pitäisi joskus harkita suun kiinni pitämistä. Lindén kommentoi tänään Aamulehdessä, että tietoturvasyistä yritys voi pyytää työntekijäänsä vaikka heittämään vaatteensa pois päivän päätteeksi, jos siltä tuntuu. Tämä on luonnollisesti herättänyt närää jopa niin, että Helsingin Sanomat olivat kaivaneet professorisihmisen kommentoimaan kohua. Ei lienee tullut yllätyksenä kenellekään, että ainoastaan viranomaiset voivat pyytää ihmisiä riisuuntumaan.

Lindén on koko ministeriuransa (sekä tämän että lyhyen edellisen) aikana saanut aikaiseksi hämmentävän vähän asioita, mutta sitäkin enemmän melua. Vuonna 2002, hänen yrittäessään ministerin tehtävien hoitamista ensimmäistä kerran kulttuuriministerin paikalla, hän sai huomautuksen oikeuskanslerilta päättämästään avustuksesta Oulun Golf Oy:lle. Oli nimittäin niin, että Lindén sukulaisineen oli kyseisen osakeyhtiön osakkaita. Kohun aikana ministeri erosikin tehtävästään. Tällä kertaa tuskin samanlaista lopputulosta (ainakaan tästä tapauksesta) seuraa.

Tavallaan Lindénin ehdotus sisältää kyllä ajatuksen, jota mielelläni alan toteuttaa johtamassani työyhteisössä sinä päivänä, kun työhuoneet ovat täyttyneet kuumaakin kuumemmista mieshenkilöistä. Siis ei millään pahalla, Eeva ja Emmi.

Love, Sini

Ei ymmärrystä?

Helsingin Sanomat kirjoitti eilen, miten kyselyn mukaan vain noin 48 prosenttia suomalaisista aikoo varmasti äänestää kesäkuisissa eurovaaleissa. Keskustelun Hesarin nettisivuilla aloittanut totesi, että tulos on hyvä ja että ainoastaan niiden pitäisi äänestää ja tehdä päätöksiä, jotka asioista jotain ymmärtävät. Itse olen muun muassa perhe- ja ystäväpiirissäni huomannut, että eniten näistä asioista on sanottavaa juuri niillä, joilla ei ole Euroopan unionin päätöksenteosta, vaikuttamistavoista ja vaikutuksista suomalaisten arkeen pienintäkään havaintoa.

Suomalaisilta tuntuu muutenkin menevän täysin ohi se, missä vaaleissa on tärkeää äänestää ja missä ei. Presidentinvaalit kiinnostavat kaikkia siksi, että kyseessä on Suomea edustava ja maan näkyvin henkilö, mutta jolla ei loppujen lopuksi oli lähellekään niin paljon valtaa kuin vaikkapa kansanedustajilla tai kuntapäättäjillä on ihmisten arkeen. Tämän lisäksi käsitys siitä, että lait saatetaan päättää kyllä eduskunnassa, mutta paikalliset päättäjät ovat vallankahvassa silloin, kun puhutaan panostuksista kouluruokaan, laitoshuoltoon ja nuorten mielenterveyspalveluihin, on kadoksissa kokonaan. Silti kuntavaalit kiinnostavat sekä ihmisiä että mediaa huomattavasti vähemmän kuin muut vaalit. Onko nyt niin, että päätöksenteon eri tasojen tehtäviä ja tärkeyttä ei ymmärretä? Eurovaaleissakin ihmisiltä tuntuu menevän täysin ohi esimerkiksi se fakta, että yhä useammin lainsäädäntöä meille tulee Euroopan unionin tasolta, jolloin tämän maan kansalaisille pitäisi olla enemmän kuin tärkeää, ketkä meitä Brysselissa ja Strasbourgissa edustavat. Minusta sen, että 48 prosenttia suomalaisista aikoo varmasti olla mukana päättämässä suomalaisista mepeistä, ei pitäisi riittää meille kenellekään.

Sinänsä se, että äänestysaktiivisuus ei nouse sataan tai lähellekään sitä, ei välttämättä tarkoita demokratian kriisiä tai muutakaan dramaattista. Se voi olla myös merkki siitä, että suomalaiset kokevat asioiden olevan niin hyvin, etteivät he koe tarvetta vaikuttaa niihin. Epäilen tätä kuitenkin suuresti. Äänestämättä jättäminen saattaa myös olla itsessään tyytymätön kannanotto nykyiseen tapaan tehdä politiikkaa, mutta sangen tehoton sellainen. Luulen, että pääsyy siihen, että ei äänestetä, on ymmärryksen ja kiinnostuksen puute. Nähtäväksi jää, mikä kansalaisjärjestöjen ja ehdokkaiden lääke tähän on. Jos sellaista ylipäätään löytyy.

Love, Sini

Syitä hankkia mies, osa 382

Sydän hakkasi. Kädet hikosivat. Saatoin kiljahtaa, nousin seisomaan sohvalla. Käyttäydyin naisellisemmin kuin olen käyttäytynyt koko 22-vuotisen elämäni aikana. Kyllä, ystävät. Puhun hämähäkistä.

Valehtelematta suurin huonehämähäkki, jonka mä olen koskaan nähnyt, käveli huoneen poikki suoraan sohvan alle. Heitin sitä Kelan papereilla (kyllä, niillä tämänpäiväisillä) ja se lähti juoksemaan kohti nurkkaa, missä se nyt on vihreän lasin alla. Tämä on toisinto puolentoista vuoden takaisesta ampiaiskohtauksesta, kun en uskaltanut edes yrittää tappaa ampiaista, vaan vangitsin sen lasin alle. Sitten vaan odotin sen kuolemaa. Jos taloudessani asuisi mies, minun ei tarvitsisi edes miettiä näitä, vaan voisin huutaa, että: ”Petteri/Hannu/Lasse/miehennimi! Olohuoneessa on hämähäkki! Toimi!”

Toivottavasti tuo hämähäkki kuolee pian. Se on todella ällö. Ja toivottavasti sillä ei ole täällä perhettä tai kavereita. Damn! Jälleen yksi syy lisää pelätä yksin nukkumista.

Love, Sini

Greetings from Kela!

Aamu on alkanut oikein loistavasti. Sen lisäksi, että arvostelukykyni on ilmeisen selvästi lähtenyt eilisen päivän aikana kävelemään, Kela muisti minua kirjeellään. Vuonna 2007, kun olen aloittanut työni Helsingissä ja silloin asianmukaisesti peruuttanut kaikki syksyn opintotuet, olen kuitenkin onnistunut nostamaan opintotukea liikaa. Tarkalleen 1367,31 euroa liikaa. Siihen kun laitetaan päälle lainmukainen 15 prosentin korotus, on Kelalla minulta saamisia yhteensä 1572,40 euroa. Splendid!

Keskustelin ystävällisen Kela-neidin kanssa, ja hän kysyi, miksen ollut vapaaehtoisesti palauttanut opintotukiani. Niin, miksen? Lähinnä kai kysymys kuuluu, että mistä olisin tuon 1371,31 euroa silloin maksanut? Siinä se onkin. Opintotuki kattaa etenkin suurissa kaupungeissa juuri ja juuri asumiskulut, tai vaihtoehtoisesti opiskelija jää vielä tuenkin jälkeen miinukselle. Ja nyt puhutaan pelkästä vuokrasta. Tämän lisäksi olisi syytä syödäkin jotain, tai muuten valmistuminen saattaa jäädä haaveeksi. Uskon, että suuri osa opiskelijoista tekee töitä kattaakseen ihan normaaliin elämään uppoavia kulujaan, enkä voi ymmärtää tällaista rankaisevaa asennetta työntekoa kohtaan. Samalla tavalla olen kuitenkin maksanut veroja tuloistani kuin kaikki muutkin – vuonna 2007 tarkalleen 2124,57 euroa.

Huutavin vääryys, mikä suomalaisesta yhteiskunnasta nähdäkseni löytyy, on se, että elämäntapatyöttömistä ja työkyvyttömyytensä itse aiheuttaneista pidetään täällä parempaa huolta kuin niistä, jotka opiskelevat tehdäkseen itsestään ammattilaisia – jonkun on huomennakin maksettava veroja edellä mainittujen ryhmien elämisen kustantamiseksi! Yksin asuvan ihmisen toimeentulotuki on 417,45 euroa kuukaudessa sen lisäksi, että hänen vuokransa katetaan kokonaan verotuloista. Opiskelijan opintoraha on 298 euroa ja asumislisä enintään 201,60 euroa välittämättä vuokran suuruudesta. Opiskelijaa tuetaan siis huimat 499,60 euroa, josta jää verojen jälkeen (kyllä, opiskelijat maksavat tuestaan veroja) käteen 449,64 euroa kuukaudessa. Tämän päälle on lupa tienata 650 euroa kuukaudessa ennen kuin opintotukea rokotetaan. Enemmänkin toki saa tienata, mutta sen jälkeen on turha Kelalta pyytää enää mitään. Tämä johtaa usein siihen, että tulojaan tarkasti laskevat kieltäytyvät loppuvuoden puolella lyhyistä pätkätöistä, sijaisuuksista ja sivutoimista. Ei kannata tehdä töitä, elleivät tulot ole niin suuret, että niillä saa katettua tuon 449,64 euron aukon sen jälkeen, kun ei ole tulojensa takia enää oikeutettu saamaan opintotukea.

Huvittavaa (nauran tälle ihan just, varmaan huomenna) tässä on se, että jos vapaan tulon määrä olisi minulle laskettu tämän vuoden tulorajoilla, olisin jäänyt Kelalle velkaa reilut sata euroa. Reilut sata euroa, kun nyt se summa on noin 15-kertainen. Kai pitäisi olla tyytyväinen, että nyt minulle on ihan sallittua tienata 145 euroa enemmän kuukaudessa kuin tuolloin vuonna 2007. Toivon kuitenkin, että minun lasten ei tarvitse tulojaan tarkkaan laskeskella, kun he aloittavat korkeakouluopintonsa. Tulorajat pitäisi opintotuen kohdalta poistaa kokonaan. Onhan kuitenkin niin, Tuomas Nurmelaa lainatakseni, että työn tekemisen täytyy aina olla sen arvoista.

Love, Sini

Mainokset