Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2009

Häpeällistä. Niin häpeällistä.

Emmi kirjoitti blogissaan, miten hän on taantunut yläkouluikäiseksi jälleen. Mä en ole sentään aloittanut suomirapin kuuntelua…öö…koskaan, mutta olen alistunut ryhmäpaineelle. Facebookissa on nykyään mitä ihmeellisimpiä kiertokirjeitä, joista on tullut loistava lisä naamakirjan muuhun sosiaalipornoa muistuttavaan sisältöön. Sen lisäksi, että Facebookissa voi vertailla ihmisiä (”Kummalla on paremmat hiukset? Aki Ahosella vai Jaakko Karankoskella?” ”Kumman kanssa menisit mieluummin naimisiin? Esimiehesi A:n vai esimiehesi B:n?”), siellä voi nyt myös kertoa omasta elämästään aitoon narsistiseen tapaan leikin varjolla. Saat muut myös kehumaan itseäsi taggaamalla heidät tekstiisi, jossa kyselet kysymyksiä, kuten: ”Mikä on paras luonteenpiirteeni?” tai ”Uskaltaisitko halata minua?” Ehdottoman erinomaista itsetunnon kohotusta!

Love, Sini

p.s. Pliis! Vastatkaa kaikki siihen kyselyyn! Se olis tosi tärkeetä! Thanx!

Mainokset

Isoveli valvoo Keravalla

Helsingin Sanomien internetsivuilla uutisoidaan, miten Keravalla kaikissa kouluissa ala-asteelta lukioon valvotaan opiskelijoiden internetin käyttöä reaaliaikaisesti. Käytännössä tämä mahdollistaa ulkopuoliselle valvojalle esimerkiksi opiskelijoiden henkilökohtaisten sähköpostien lukemisen. Tietosuojavaltuutettu Aarnio pitää Keravan käytäntöä vakavana ongelmana, sillä jo internetin selailu kuuluu viestintäsalaisuuden piiriin. Tietenkään näin ei saisi sanoa, mutta minulle tämä tapaus huutaa rikosta, ja välittämättä siitä, että Keravan lukion rehtori Pertti Tuomi kyllä puolustaa käytäntöä, odotan innolla ensimmäistä viranomaisille tehtyä valitusta asiasta.

Käsittämätöntä on, että tätä käytäntöä puolustellaan turvallisuuden ylläpitämisellä. Pelätään, että koulun koneita käytetään vääriin tarkoituksiin – kuten sähköpostin lukeminen rehtori Tuomen mielestä ilmeisesti on, sillä hän ei näe sähköpostinsa tarkistamiselle mitään aihetta koulupäivän aikana. Hienoa, että rehtori Tuomi tietää, mihin toimiin lukion opiskelijoiden – usein jo täysi-ikäisten sellaisten – päivissä on aihetta ja mihin ei. Muistan, että Kuopiossa joidenkin internetsivujen käyttö oli mahdollisesti estetty. Lisäksi meillä oli lukiossa käytössämme henkilökohtaiset tunnukset, joten jos joku teki koneilla puhdasta pahuutta, se saatiin usein jäljitettyä ja siten rangaistuksen piiriin. Koska on olemassa mahdollisuus kevyempiin turvallisuustoimiin, en näe Keravan käytännölle mitään järkevää syytä. (Ja ei, rehtori Tuomi. Se, että koneet ovat koulun omaisuutta, ei ole riittävän hyvä syy. Koulun omaisuutta ne koneet olivat Kuopion Lyseon lukiossakin.)

Oppilaitosten tehtävä on nyky-yhteiskunnassa nähdäkseni ohjata lapset ja nuoret kriittisen tiedonhaun pariin. Kouluissa, etenkin lukioissa, nuorille tulisi opettaa, mikä viestintäsalaisuus on, mitä sen piiriin kuuluu ja miten omia oikeuksiaan voisi suojata sen sijaan, että koulut itse rikkovat sitä. Erinäisten tragedioiden jälkeen internetistä on tehty paha paikka, jossa ainoastaan sosiaalisesti heikot tai syrjäytyneet viettävät aikaansa sen sijaan, että enemmän kuin koskaan ennen, internetin ansiosta meillä on käytössämme huima määrä tietoa. Ongelma tuleekin vastaan siinä, mitä sillä tiedolla tehdään, ja juuri siihen opiskelijoita tulisi ohjata. Tällainen käsittämätön hätävarjelun liioittelu alkaa mennä useilta osin jo täysin yli hilseen. Paitsi rehtori Tuomen hilseen, joka vakuuttaa meidät kaikki sanomalla: ”Järjestelmä on toiminut meillä hyvin.” Sure, sure.

Love, Sini

Ennaltaehkäisemistä, alright!

Helsingin Sanomien mukaan tuhannet suomalaiset sairastavat diabetesta tietämättään. Tämä kävi ilmi aikuistyypin diabeteksen ehkäisyhankkeessa, jossa saatiin taas aikaiseksi mullistavia tuloksia, kuten että elintapojen muuttaminen terveellisemmiksi ehkäisee toisen tyypin diabetesta ja että Suomesta löytyy tälläkin hetkellä 20 000 aikuista, jotka kuuluvat sairauden riskiryhmään. Peruspalveluministeri Risikko haluaisi muuttaa kuntien valtionosuudet sellaisiksi, että ne kannustaisivat ennaltaehkäisevään työhön.

Lähtökohtaisesti olen jo pidempään ollut sitä mieltä, että mikäli toistuvista kehotuksista huolimatta ihminen ei itse saa käännettyä elämänsä suuntaa terveellisemmäksi, ei yhteiskunnan tarvitse varsinaisesti syöttää lusikalla ketään. Yhteiskunnan tulisi mielestäni tarjota puitteet ja riittävät tukirakenteet sille, että elämänmuutos ylipäätään on mahdollinen – lähtien esimerkiksi ravitsemusterapeuteista muutaman kuukauden seurantaan jo ennen kuin ylipainoa on vaarallisen paljon. Kysymys kuuluukin, että mikäli yksilö tietää toimintansa riskeistä, kuuluuko yhteiskunnan kustantaa esimerkiksi diabeteslääkkeitä tilanteissa, jossa oma toiminta johtaa sairastumiseen? Hankalaksi tämän kysymyksen tekee rajanveto. Jos diabeetikoiden lääkkeitä ei makseta, huolehditaanko keuhkosyöpää sairastavista tupakoitsijoista julkisen terveydenhuollon puolella ollenkaan? Entä alkoholistit?

Terveiden elämäntapojen omaksuminen lähtee lapsuudesta. Koululiikunnasta, kodin ruokailutottumuksista ja asenteesta esimerkiksi urheilu- ja kulttuuriharrastuksiin, jotka suojaavat lasta myös teini-iässä ikäviltä tavoilta, kuten ylenmääräiseltä päihteidenkäytöltä, saadaan eväät terveelliseen elämään. Miksei koululiikuntaa kehitettäisi vähemmän suorituskeskeiseen suuntaan? Miksei alakoulujen välitunneilla ole organisoitua urheilua tai muuta liikunnallista puuhaamista? Itse muistan kaikkein lannistavimmiksi liikuntakokemuksiksi yleisurheilukisat, liikunnan numeroarvioinnin ja jatkuvan parhausjärjestykseen asettelun esimerkiksi joukkuevalintojen kautta. Kiitos koululiikunnan en tule enää koskaan koskemaan suksiin tai luistimiin. Vasta nyttemmin, jo yli 20-vuotiaana olen löytänyt urheilun edes jossain muodossa.

Ehkä kannustavuutta ei pitäisikään siirtää kuntien hoidettavaksi, vaan kotien? Miksei lasten liikuntaharrastuksista koituvia – toisinaan todella huomattavia! – kuluja voisi vähentää tiettyyn pisteeseen asti verotuksesta? Tai jos kannustaminen annetaankin niiden ihmisten tehtäväksi, joilla on sananvaltaa useiden suomalaisten käyttäytymiseen – nimittäin lääkäreiden? Englannissa lääkäreillä on käytössään bonusjärjestelmä, jossa jokainen tupakoinnin lopettanut tai merkittävästi laihduttanut potilas näkyy lääkärien palkassa. Silloin jokaisella lääkärillä olisi henkilökohtainen kannustin todella vaikuttaa potilaidensa elämäntapoihin.

Suomessa on etsittävä terveysongelmiin uusia ja innovatiivisia ratkaisuja, sillä meillä on käsissämme kansanterveydellinen ja -taloudellinen aikapommi. Luulisi, että toistemme terveydentila kiinnostaisi meitä kaikkia, koska loppujen lopuksi sinunkin sairastumisesi kulujen kattamiseen osallistuu toisinaan raivostuttavankin kovaääninen ja ärsyttävä naapurisi. Ja päinvastoin.

Love, Sini

p.s. Kovasti muuten löytyy ihmisiä, jotka haluaisivat muuttaa kuntien valtionosuusjärjestelmän keppi-ja-porkkana-kaltaiseksi järjestelmäksi, jossa kuntien päättäjien älykkyydestä ja kyvystä tehdä hyviä päätöksiä riippuisi se, millaisia määriä valtionosuuksia kuntalaisten peruspalveluihin saisi. Lapin Kokoomusnuoret esittivät ontuvassa kannanotossaan, että ”kuntien toimintamalleja taloutensa suhteen tulee ohjata (valtionosuusjärjestelmän kautta) suuntaan, jossa kunta luo mahdollisimman hyvät edellytykset yritysten menestymiselle ja näin syntyvien työpaikkojen kautta turvaa verotulonsa”. Käytännössä siis tämän ehdotuksen mukaan kunnat, joiden alueella toimii yrityksiä, saisivat valtiolta palkkiorahaa. Mitä tapahtui ajatukselle siitä, että etelästä ja lännestä siirretään rahaa itään ja pohjoiseen, jotta nuo alueet eivät täysin autioituisi? Nähdäkseni kuntien päättäjien ja virkamiesten pitäisi sitä paitsi tässä taloudellisessa tilanteessa ihan omin pikku kätösin herätä pohtimaan kuntiensa taloudellista rakennetta ihan ilman valtion painostustakin. Kuntien palvelurakenteiden uudistus lähtee kunnista itsestään eikä loputtomasti valtion puuttumista viilaamalla. Mutta se on jo täysin uuden saarnan aihe.

Bristol Palin ei suosittele

Otsikoinnin huippua Helsingin Sanomien verkkosivuilla: ”Palinin tytär ei suosittele teiniraskautta”. Olen syvästi nyt pahoillani tästä, koska olin tässä juuri soittamassa kaikille alaikäisille serkkutytöilleni, että mitäs jos tässä taloustaantumassa lisääntyisitte, kun ette kuitenkaan saa töitä.

Bristol Palin aiheutti äitinsä vaalikampanjan aikana pienehkön kohun tultuaan raskaaksi samoihin aikoihin, kun mamma juoksi vaalipaneelista toiseen suosittelemassa pidättyväisyyttä parhaana mahdollisena ehkäisykeinona. Palin Jr. sentään totesi Fox-uutiskanavan haastattelussa, ettei pidättyväisyys välttämättä ole kaikkein paras vaihtoehto. Bristol ei tosiaan suosittele äitiyttä teinitytöille, mutta kertoo kuitenkin äitiyden olevan palkitsevaa. Kun hän kertoo pitävänsä äitiydestä ja haastattelija pyytää tarkentamaan, Bristol vastaa kuuliaisesti, että: ”Just like seeing him smile and stuff…it’s awesome!” Haastattelun (and stuff) voi käydä kokonaisuudessaan katsomassa täältä. Or something like that. Awesome.

Minua on huvittanut jo pitkään Yhdysvalloissa valloillaan oleva käsitys siitä, miten pidättyväisyydestä puhuminen ja sen korostaminen suojelisi teiniraskauksilta ja sukupuolitaudeilta, sillä tietenkään teini-ikäiset eivät harrasta seksiä, jos sitä ei suositella tai jos sen sanotaan olevan syntiä. Samaan aikaan kuitenkin teiniraskaudet ja sukupuolitaudit lisääntyvät Yhdysvalloissakin jatkuvasti. Luulisi tuon niin monella tavalla etunenässä olevan kansakunnan ymmärtävän, mikä on kansantaloudellisesti ja -terveydellisesti järkevää toimintaa. Itse ainakin koen hyväksi, että koulussa keskustelun ehkäisystä alettua tuossa viidennen luokan tienoilla, se ei ottanut loppuakseen ennen lukiota. Meille on tehty hyvin selväksi, mikä on riittävää suojautumista ja mikä ei. Luojalle kiitos myöskin äidistäni, joka on näistä asioista aina suurella avoimuudella puhunut. (Ilmeisesti vähän liiankin suurella avoimuudella, kun tyttären juttuja kuuntelee…)

Vaikka mähän voisin tehdä pienen sosiaalisen kokeen mun tulevilla lapsillani. Puolelle niistä puhun ainoastaan pidättyväisyydestä (you don’t think I can do it?!) ja puolelle kaikista järkevistä ehkäisykeinoista. Sitten pidän käsiä ristissä ja odotan. Ei. Hetkinen. Ei tämä ehkä onnistu, koska suomalaisten lasten koulussa tapahtuvaa seksuaalikasvatusta ei ole suunnittelemassa joukko idiootteja.

Love, Sini

Matti Ihmemaassa

Helsingin Sanomat tekee juttusarjaa, jossa kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat pääsevät visioimaan vuotta 2019. Ensimmäisenä kierroksen on aloittanut Matti Vanhanen, ja Matin teksti onkin aikamoista visiointia. Vanhasen mukaan vuonna 2019 hän istuu neljättä kauttaan pääministerinä (Keskustan kannatus on hänen mukaansa silloin hieman alle 25 prosenttia…), puolueet erottuvat enemmän toisistaan, Suomi ei edelleenkään ole liittynyt Natoon, valtion ohjailu kasvaa, eikä kuntarajoja enää käytännössä ole. Tässä siis lueteltuna ainoastaan muutama tulevaisuudenkuva.

Minua tämä Vanhasen haaveilu muistuttaa lähinnä 1950-luvun tieteiselokuvista, joissa vuonna 2000 autot lentävät, ihmiset saavat ravintonsa pienistä pillereistä ja robotit hoitavat kaikki kotityöt. Eniten minua hämmästyttää Matin näkemys omasta asemastaan valtion johtomiehenä, vaikka hän ei nykyisellä johtamisellaan onnistu nostamaan puoluettaan alati upottavammasta suosta. Puhumattakaan siitä, että hän olisi onnistunut koko taloustaantuman tai ylipäätään toisen hallituskautensa aikana tuomaan ainoatakaan originellia ajatusta keskusteluun. Jos hänen toimintansa jatkuu yhtä selkärangattomana, olisi minusta silkkaa typeryyttä keskustalaisilta roikottaa häntä johtajanaan. Toki voi myös olla, että vuoteen 2019 mennessä Matti on onnistunut kehittämään itselleen mielipiteitä ja johtajuustaitoja, mutta sitä tämä juttusarja ei meille kerro.

Huomenna haaveiluvuorossa on Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen, mutta todellista viihdearvoa uskon olevan Jutta Urpilaisen utopialla. Huipulle tulee tunkua, kun toinen uppoava puolue uskoo myös hoitavansa pääministerin salkkua vuonna 2019. Suosittelen seuraamaan haastattelusarjan loppuun asti!

Love, Sini

p.s. Mutta eihän tälläkään tietenkään ole mitään väliä, sillä maailma lakkaa olemasta vuonna 2012. Remember?