Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2008

Lempi-ihmiseni tänään

Arvoisat lukijat, hyvät ystävät.

Haluan jakaa teidän kanssanne hienoja asioita, kuten varsin hyvin olette huomanneet. On tullut aika esitellä teille tämänpäiväiset lempi-ihmiseni.

1) Isi. Isi ja äiti tulivat eilen Turkuun, ja tämän päivää isi onkin sitten viettänyt muun muassa korjaten mun sohvani, asentaen lamppuja ja kiinnittäen keittiön kaappien ovet takaisin paikoilleen. Mulla on koti täynnä taas ehjiä asioita. Pölyä on tosin paljon, mutta ehkä mä sitten siivoan itse ihan ilman isiä.

2) Martti Ahtisaari. Hän sanoi Helsingin Sanomille, että Tarja Halosen kutsuminen hänen kunniakseen järjestettäviin juhlallisuuksiin Osloon ”ei tullut mieleenkään”. Nykyisen ”koko kansan presidentin” kutsuminen yhtään mihinkään ei tulisi minunkaan mieleeni.

3) Emmi. Emmi ilahdutti aamuani linkillä maailman houruisimpaan joulukalenteriin. Naureskelin itsekseni. Isi ja äiti varmaan saivat vahvistuksen useiden vuosien takaiselle luulolleen siitä, että mussa on jotain perustavanlaatuisesti vialla.

Tässä tarinani tänään, palataan pian.

Love, Sini

Mainokset

Sucks to be a woman?

Viimeisten muutaman kuukauden aikana on uutisoitu muun muassa siitä, miten korkeasti koulutetut naiset kokevat saavansa liian vähän palkkaa, miten naiset kokevat työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen hankalana ja miten naiset kokevat lapsen hankkimisen häiritsevän töitä. Lasten hankkimista lykätään, jotta sijoituttaisiin työelämään ennen perheen perustamista, mutta kun raskaaksi tuleminen ei olekaan enää yhtä yksinkertaista 35 vuoden iässä, aiheutuu uran luomisesta yllättävää inhimillistä kärsimystä. Tänään opetusministeri Sari Sarkomaa ilmoitti jättävänsä tehtävänsä perhesyiden takia. Rohkea teko, täytyy sanoa.

Minusta nämä kaikki uutiset herättävät huolen ja kysymyksen siitä, mikä suomalaisessa työmaailmassa on vikana, kun naiset itse kokevat olevansa altavastaajan asemassa. Naiset käyttävät tutkimusten mukaan enemmän työaikaan liittyviä joustoja, kuten lyhennettyä työpäivää tai liukuvaa työaikaa juuri perhe-elämää helpottaakseen. Koska miehet tienaavat enemmän, on naisten kannattavampaa käyttää vanhempainvapaita miehiä useammin. Kelan tutkimuksen mukaan isienkin mielestä äiti on parempi hoitaja lapselle. Nainen sitoutuu luonnollisista syistä ruumiillaan ja nähtävästi myös kukkarollaan miestä enemmän lapseen. On nimittäin laskettu, että yhden lapsen hankkiminen merkitsee naiselle noin 10 000 euron tulonmenetyksiä. Aika kallista, mutta elämä kai on.

Vanhanen ehdotti vähän aikaa sitten, että Suomessa otettaisiin käyttöön niin sanottu perheverotus. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että koko perheen tulot laskettaisiin yhteen ja jaettaisiin kahdella. Tästä tulosta määräytyisi veroprosentti. Matin mukaan näin perheissä, joissa toinen on kotona tai osa-aikatyössä lasten ollessa pieniä ja toinen paahtaa sitäkin kovempaa työelämässä hyöty olisi suuri kun korkeampituloisen veroprogressio madaltuisi huomattavasti. Eli suomeksi: Toinen on kotona, toinen tuo leivän. Tämä johtaisi, miesten tulojen ollessa edelleen suuremmat, paluuta jonnekin vuosikymmenten takaiseen asetelmaan, jossa nainen elää nyrkin ja hellan välissä miehen tehdessä järjettömiä tuntimääriä toimistossa. Kuulostaa kiviaikaiselta, ainakin minun korvaani.

Suomessa on muutamia ihan selkeitä rakenteellisia ongelmia, jotka olisi nähdäkseni varsin helppo ratkaista, mikäli poliittista tahtoa löytyisi riittävästi. Ensinnäkin lapsen hankkimisesta johtuvat kulut, kuten palkanmaksu vanhempainvapaan ajalta, jaettaisiin molempien vanhempien kesken. Kyllä kyllä. Ymmärrän, että minun palkkani maksaa minun työnantajani ja sinun työnantajasi sinun palkkasi. Mutta eikö nyt kuitenkin ole niin, että hedelmöityshommiin tarvitaan kaksi ihmistä? Vai ovatko miehet jotenkin syyntakeettomia? Toinen selkeä ongelma on taloudellinen epävarmuus etenkin parikymppisenä, mikä viivyttää halukkaidenkin ihmisten lisääntymistä. Tähän vastaus olisi mielestäni regressiivinen lapsilisä – eniten rahaa ensimmäisestä lapsesta. Tämä vastaisi selkeästi paremmin nuorten perheiden kulurakennetta. Sille, joka sössöttää, miten nykyisen lapsilisäjärjestelmän tehtävä on kannustaa useamman lapsen hankkimiseen, sanon että huihai. Jos progressiivinen lapsilisä todella kannustaisi lasten hankkimiseen, niin ehkä Suomessa syntyvyyskin olisi enemmän kuin 1,8 lasta per nainen.

On toki niinkin, että se, joka lapsia hankkii, niin se seuraukset kärsikööt. Mutta naiset ovat mielestäni edelleen turhan huonossa asemassa miehiin nähden, kun puhutaan perheen ja työn yhteensovittamisesta tai työelämästä ylipäätään. Aika kohtuutonta, kun katsotaan kaikkia niitä monia muita elämänalueita, joilla tasa-arvossa eri ihmisryhmien välillä ollaan edetty huimaa vauhtia – ja vieläpä etunenässä muihin maihin nähden.

Love, Sini

Bullshit!

Mä olen löytänyt uuden idolin. Poliittisesti ja ammatillisesti (vaikka mitäpä eroa niillä olisi?). Penn Jillette, suosittelen tutustumaan. Se on se isompi Penn & Telleristä, joka on ehkä maailman asiallisin tv-sarja. Siinä kyseenalaistetaan tosi terveellä tavalla kaikkea, kiroillaan tosi paljon ja haukutaan ihmisiä. Täydellistä!

Mä uskoisin olevani loistava suomalaisen Penn & Tellerin Penniksi. Olisiko hienompaa tehtävää kuin hokea v-sanaa kerran minuutissa (ainakin!) ja olla v-mäinen ihmisille, jotka luulevat tietävänsä jostain jotain? Eiku hetkinen…mähän teen sitä jo!

Luulenpa vaan, että mulla olis ongelmia löytää ystävistäni ihmistä, joka osaa olla hiljaa puoli tuntia putkeen mun seurassani. Niitä tosin, joiden ehkä kannattaisi olla hiljaa, löytyy kyllä. Mutta sellaista on elämä.

Love, Sini

Älä.

Mulla on nyt pari viikkoa mennyt niin, että vaikka olen tosi väsynyt, en oikeastaan saa unta. Se on hassu tunne. Aluksi, kun pääsee peiton alle, on todella helpottunut ja suorastaan taivaallinen tunne. Ah! Nukkumaan! Vartin päästä hiipii pelko, että OMG! Tää ei tunnu nukahtamiselta. Puolen tunnin päästä alat katsomaan kelloa noin vartin välein laskien samalla mielessäsi, miten monta tuntia enää jäljellä ennen kuin on pakko herätä ja lähteä töihin. Ja siihen se unen saaminen tavallaan loppuu, kunnes lopulta vajoat horrokseen noin kaksi tuntia ennen kellon soimista.

Mä en ole oikeastaan keksinyt mitään, mikä edistäisi nukahtamista, mutta sen sijaan olen havainnut paljonkin asioita, joita ei kannata tehdä. Niistä ei ole hyötyä, päinvastoin.

1) Älä katso sitä kelloa. Ei varsinaisesti helpota nukahtamista, jos ajattelet, että enää viisi tuntia aikaa nukkua, se ei riitä, huomenna olen väsynyt, en saa mitään aikaiseksi, mä vihaan työpäivien aamuja…

2) Älä mieti menneitä. Ei ne siitä miksikään muutu. Nukahtamista ei edesauta myöskään se, että pohdit kaikkia niitä asioita, jotka olisit voinut tehdä toisin. Ellet ennen nukahtamista satu keksimään tapaa palata ajassa taaksepäin, märehtiminen ei tuo helpotusta uniongelmiin.

3) Älä suunnittele seuraavaa päivää. Työpaikalla varmaan ovat edelleen ne samat paperit, jotka jätit sinne aiemmin päivällä. TO DO-lista löytyy edelleen työpöydältä, kyllä siinä kaikki tehtävät asiat lukee.

Ja lopuksi kaiken tiivistävä ohje:

4) Älä ajattele. Siitä ei ole mitään hyötyä. Ei valveillakaan.

Kun mä olin pieni, ja vähän vanhempikin, mulla oli tapana laskea mielessä ”ääneen”. Tai sit ajatella, että ”tik tak tik tak”. (Weird? I know.) Nykyään nekään eivät toimi. Mun on mahdotonta huijata mun aivot nukkumaan. They have outplayed me.

Help.

Love, Sini

"Erityisesti poliittiseen vitutukseen"

Kävin perjantaina Kokoomuksen 90-vuotisgaalassa. Se oli ihan kiva pukujuhla, mutta voisi luulla että illalliskortin hintaan sisältyisi myös istumapaikka. Villein huhu illalla kertoikin jonkun pyörtyneen Jyrkin puheen aikana. Voidaan vain arvailla, johtuiko se Jyrkin puheesta vai siitä tukahduttavasta kuumuudesta. Tarina ei kerro.

Eilen mulla ja Hansilla piti olla anti-Suomi-fest, mutta eihän siitä sitten mitään tullut. Juutuin kuitenkin itsenäisyyspäivän vastaanottoa katsomaan, kun yritin bongata tuttuja. Arno ja Hans istuivat mun sohvalla ja kuuntelivat huuli pyöreänä, kun haukuin kaikkien mekot ja esittelin kokoomuslaisia poliitikkoja. Poikarukat. Loppuilta vietettiinkin sitten maailman ahdistavimman elokuvan parissa. The Strangers. En suosittele.

Tänään sain ensimmäisen joululahjan. Anna toi minulle lahjan, Survival Kitin erityisesti poliittiseen vitutukseen. Myös työkalupakkina tunnetaan. Kiitokseksi tarjosin vadelmatorttuja ja punaviiniä, joulukortin ja digiboksin. Ehkä me ollaan tasoissa, koska Anna voi nyt purkaa vitutustaan katsomalla turhaa televisioviihdettä. Who knows.

Love, Sini

Mainokset