Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2008

Valmennusta, jep jep!

Mä olen juuri viettänyt elämästäni 30 minuuttia tavoitellen Pykälä ry:n toimistoa. Ira haluaa valmennuskurssille, joihin on (nähtävästikin) aivan järjetön tunku, koska kauhutarina kertoo, miten ihmiset menevät Mannerheimintielle jonottamaan jo aamuviideltä, että varmasti pääsisivät maksamaan lähes tuhat euroa opetuksesta ja henkisestä tuesta.

Ensin mua vaan nauratti, että hehheh, ai että jonottamaan, mutta totta se on. Pykälän sivuilla itse asiassa annetaan ohjeita jonottamiseen, kuten että ohitella ei saa ja että törkeästä etuilusta saattaa menettää kurssipaikkansa. How sick is this? No ei siinä mitään. Minun ja Iran lisäksi kurssia varaamaan jonottavat myös Iran äiti, isäpuoli ja sisko, eikä kukaan tunnu onnistuvan tässä tehtävässä. Pykälä on onneksi tiedostanut tämän mahdollisuuden, ja sieltä ohjeistetaankin, että muista sitten ilmoittaa muillekin, että olet sen paikan saanut, etteivät sitten enää turhaan…

Minusta, vaikka toki kaiken bisneksen ystävä olenkin, valmennuskurssit ovat muutenkin niin helvetillisen epäarvoistavaa toimintaa, että huh! Se, jonka iskällä tai äidillä on syytää se tuhat euroa lapsen pääsykoekirjojen tukiopetukseen, on etulyöntiasemassa – nähtävästikin ihan oikeassa sellaisessa, koska viime vuosina oikeustiedettä opiskelemaan on päässyt ihan marginaalinen määrä niitä ihmisiä, jotka eivät ole valmennuskurssia käyneet. Valmennuskurssit ovat johtaneet myös siihen, että ihmiset ovat siinä uskossa (pelossa), ettei yliopistoon voi vaan kertakaikkiaan päästä ilman sellaista.

Vaikka who am I kidding? Kunhan olen tämän kirjoittamisen päättänyt, siirryn suoraan P-klubin sivuille tarkistamaan, että kai minä nyt kuitenkin pääsen valmennuskurssille ilman mummon passittamista puhelimen ääreen.

Love, Sini

Mainokset

Voi ny Jumalan tähden!

Minusta on erinomaista, että eduskunnassa ollaan viimein, hitaasti mutta mielestäni varmasti taipumassa perheen sisäisen adoption sallimiseen samaa sukupuolta olevien parienkin osalta. Se on loistava askel lapsen oikeuksien parantamista kohti, sillä on vain oikein, että näiden lasten arki ja tulevaisuus turvataan esimerkiksi tilanteessa, jossa biologinen vanhempi menehtyy. Ei tarvitse edes olla näinkään traaginen – onhan kuitenkin niin, että jo tällä hetkellä on sateenkaariperheitä, joiden asemaa ei ole laissa tunnustettu. On vain oikein, että näidenkin perheiden lapset saavat kokemuksen siitä, ettei heidän perheessään ole mitään vikaa.

Luin tämän päivän Helsingin Sanomista keskustelua, jota eduskunnassa on asiasta käyty ja täytyy kyllä sanoa, että Päivi Räsänen se vaan jatkaa älyn lahjoillaan loistamista. Tietenkin terävänä naisena hän ymmärtää, että tämä on yksi askel kohti sukupuolineutraalia avioliittolakia ja mahdollisesti – toivottavasti – myös ulkoisen adoption mahdollisuutta. Mutta sitä hän ei vaan kerta kaikkiaan tunnu käsittävän, että jos kaksi toisiaan rakastavaa aikuista, sukupuolesta välittämättä, saavat mennä naimisiin ja perustaa perheen, se ei ole Räsäsen perheeltä pois.

Koska yritän, todella yritän, ymmärtää Päiviäkin vähän, kävin tutustumassa hänen kotisivuihinsa ja sitä kautta maailmankatsomukseensa. Ihastuin erityisesti osioon, jossa hän kertoo hurmaavia pikku anekdootteja lastensa elämästä ja sanomisista. Makeimmat naurut sain tästä kohdasta:

”– Istuessani lapsen vuoteen vierellä hän näki huolestumiseni ja aivan kuin minua lohduttaakseen sanoi sanat, jotka pysäytti-vät: ”Kuule, Jeesus paransi minulta silloin kerran ripulin ja toisen kerran yskän, kyllä Jeesus parantaa minut nytkin.” Näiden sanojen rohkaisemina rukoilimme yhdessä, ja minusta näytti, että siinä rukoillessa turvotus polvessa aivan silmin nähden väheni. Kun aamulla heräsimme, polvi oli aivan terve ja tyttö juoksenteli iloisesti ympäri taloa entiseen malliin. Sairaalareissu peruttiin.”

Usko aiheuttaa siis Päivillekin hallusinaatioita tai ainakin optisia harhoja, kun hän (lääkärisnainen) näkee rukouksen laskevan turvotustakin. Ei siinä mitään.

Minulla ei ole mitään ihmisten uskoa vastaan, koska joillekin se tuo oikeasti lohtua ja järkeä elämään, mutta en voi kerta kaikkiaan ymmärtää puhdasta typeryyttä uskon nimissä. Puhumattakaan sitä, että poliittisia, kaikkien ja kaikenlaisten ihmisten väliseen tasa-arvoon pyrkiviä päätöksiä yritetään torpata käyttäen Jumalaa ja uskontoa tekosyynä, kun ei enää muuten pystytä asiaa perustelemaan. Voi huoh.

Love, Sini

Kaikille karkkia!


Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Mä niin haluaisin teettää tästä itselleni paidan. Voisin teettää Emmille ja Eevallekin samalla, niin sitten niillä olis sellainen olo, että työnantaja välittää.

Love, Sini

Sini, Emmi ja demarit

Soitin tänään Tepolle ja pahoittelin, etten pääse sen Alter Ego-bileisiin, koska olen silloin jo kotona Kuopiossa nukkumassa ja syömässä äidin tekemiä ruokia. Teppo surkutteli, mutta totesi sitten kuitenkin, että: ”No, onneksi Emmi tulee sinne.” Mä naureskelin, että joo, Emmi voi tulla edustamaan meitä liberaaleja (joita ei siis tietenkään ole olemassakaan), mihin Teppo vastasi: ”On siellä muitakin liberaaleja. On siellä demareitakin!”

Päivän viesti kuuluu siis näin: Sini + Emmi = demarit.

I love Teppo ❤

Love, Sini

Outoja unia osa 153

Näin viime yönä todella outoa unta sen jälkeen, kun olin ensin soittanut Fantille ja kertonut kaiken mun epätoivoisuuteni huipuista. Ehkä tällä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä sen puhelun kanssa. Toivottavasti.

Näin unta, jossa olin raskaana ja juoksin ympäri koulua, joka oli myös sairaala. Sairaalan käytävässä istui Erik, Lauri, Karri ja Herman – kukkien kanssa tietenkin! – ja kun pääsin synnytyssaliin, siellä istui Idols-tuomari Patric Sarin, jolle tajusin lasta synnyttäväni. Ei tullut kyllä mitään ”olet puhjennut kukkaan”- tai ”mä diggasin”-kommenttia. Ehkä mun olis tajunnut olla siitä loukkaantunut.

Ehkä mun kuitenkin pitäis tajuta hakea apua näiden unien jälkeen. Joku psykologi tienaa musta vielä hyvät rahat.

Love, Sini