Thou shalt not criticize beer or hockey

Koff julkaisi eilen Facebook-sivullaan kuvan, jossa Venäjän jääkiekkojoukkueen Jevgeni Malkinin päälle oli photoshopattu vaaleanpunainen tutu-mekko. Kuvassa luki: ”Tervetuloa tytöt! Kohta nähdään!” Tämä oli kai viittaus Malkinin omaan tapaan kutsua Leijonia tytöiksi. Oli tai ei, mauton kuva oli silti. Kas kun minun – ja monen muun – mielestä tyttö -sanan käyttöä haukkumatarkoituksiin ei pidä edistää. Sinebrychoff pahoitteli kuvaa ja poisti sen, ja sillä hyvä – kiitin heitä reagoimisesta, ja se oli siinä.

Nyt uutisoi välittömästi ”Koffgatesta” ja otti kuvakaappaukset Twitteristä, minun ja muuan Samuli Suonpään närkästyneistä kommenteista sekä Sinebrychoffin vastauksista niihin. Menin nukkumaan, heräsin aamulla, ja sekä Twitterini että blogini oli ottanut osumaa. Kas tässä muutama esimerkki!

Kuvankaappaus 2015-5-13 kello 7.31.52  Kuvankaappaus 2015-5-13 kello 8.26.29 Kuvankaappaus 2015-5-13 kello 8.15.11 Kuvankaappaus 2015-5-13 kello 7.32.09

Kävin katselemassa Nyt:n jutussa esille nostetun Suonpään saamia vastauksia tweettiinsä. Häntä ei kutsuttu vastauksissa huoraksi, ammattiloukkaantujaksi tai kehotettu etsimään munaa. Eikä niin tehty muuten Nyt:n jutun kommenteissakaan, vaan kaikki huomio kiinnittyi – yllätys – naiseen, joka kritisoi naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa vähättelyä. Koska ollaanpa nyt rehellisiä – siitähän tuossa mainoksessa oli kyse. Siitä, ja tyttöyden yhdistämisestä häviämiseen ja heikkouteen. Jos et ymmärrä sitä, ja sitä, miksi se on väärin, meidän ei varmaan kannata edes hirvittävän syvälle tässä keskustelussa mennä. Minuahan ei tunnetusti liikuta, jos joku on kanssani eri mieltä. By all means. Kunhan vaan osaa argumentoida kunnolla. Tai, no, edes argumentoida ylipäätään.

Ihmettelen, millaista raivoa täytyy ihmisen tuntea käyttääkseen edellisten kaltaisia ilmaisuja toisen, ihan tavallisen ihmisen kohtaamisessa kasvotusten tai verkossa. Ihmettelen myös, haluaisivatko nämä sankarit jonkun puhuvan omalle tyttärelleen näin. Tai – jos se ei kosketa – haluaisiko näiden sankareiden työnantaja jonkun puhuvan omalle tyttärelleen näin.

Niin sitä vaan puhkeaa sekin oma kupla, jossa yksikään mies ei pelkää vahvaa naista, tai halua nähdä tyttöyttä käytettävän haukkumasanana.

Love, Sini

p.s. Suljin kommentointimahdollisuuden toistaiseksi 14.5.2015 kello 20.05. Tappouhkaus, joka oli suunnattu joko minulle tai toiselle naiskommentoijalle, oli liikaa. Voidakseni puuttua tähän minun pitäisi moderoida kommentteja jatkuvasti, ja jos olen aivan rehellinen, kaiken ihanan ja kannustavan (kiitos!!!) tai vaihtoehtoisesti reilusti ja asiallisesti kanssani eri mieltä olevan kommentoinnin joukossa on myös suoranaista naisvihaa ja p***aa, jota minun ei tarvitse lukea.

p.p.s. Ihan sananen sananvapauden ja kunnianloukkauksen erosta, kun tuo ”sananvapaus” nyt sanana nousee tuolla kommenteissa useammankin kerran esiin. Lause ”Kaikki naiset ovat huoria.” sinulla on sananvapauden puitteissa ihan oikeus sanoa, vaikka se toki ehkä ihmisenä kertookin sinusta aika karua tarinaa. Sen sijaan lause ”Etunimi Sukunimi on huora.” täyttää rikoksen tunnusmerkit, sillä ”Joka 1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa […]” on itse asiassa rikoslain mukaan tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon. Joten hei. Jätä sanomatta.

Tasa-arvoa on edistettävä – ei odoteltava

SDP iloitsi kotihoidontuen jakamisen molempien vanhempien kesken kaatumisesta Facebook-profiilissaan 31.1.2014.

SDP iloitsi kotihoidontuen jakamisen molempien vanhempien kesken kaatumisesta Facebook-profiilissaan 31.1.2014.

Sosialidemokraatit iloitsivat Facebook-tilillään tänään ja eilen, ettei kotihoidontuen tasaamista molempien vanhempien kesken tulla tekemään. Itse en tuota vilpitöntä iloa ymmärrä. Kyseessä oli suuri tasa-arvoteko, josta iloitsi päätöksentekohetkellä SDP:n piirissä suuri joukko. Liekö opportunismi iskenyt uusimpien galluplukujen myötä hallituksen kakkospuolueeseen, kun nyt – päätöksen kaaduttua – helpottuneet kansanedustajat julistavat, että: ”Loppu hyvin, kaikki hyvin.”

Kotihoidontukea käytetään melkein kaikissa, noin 88 prosentissa perheistä vanhempainvapaan jälkeen. Melkein aina lasta hoitaa kotihoidontuella oma vanhempi – joka on 97 tapauksessa sadasta äiti. Yli puolessa perheistä kotihoidontukea kätetään enintään 12 kuukautta, yleisimmin enintään 7 kuukautta. Yleisin tapaus on siis se, että lapsen ollessa noin 1,5 -vuotias, vanhemmat siirtyvät takaisin työelämään.

Meillä on käsissämme ongelma, jonka olemassaolon vähintään myöntävät kaikki. Naiset ovat lähes aina niitä, jotka jäävät hoitamaan lapsia kotiin, kun perheenlisäystä tulee. Olemme mahdollistaneet, antaneet mahdollisuuden valita ja kannustaneet, mutta silti kotihoidontuen lisäksi myös vanhempainvapaita käyttävät lähes yksinomaan naiset – vain noin 2-3 prosenttia isistä pitää isäkuukauteen sisältyvää kahta viikkoa pidemmän vanhempainvapaan, eikä tämä osuus ole muuttunut miksikään kahteenkymmeneen vuoteen.

Miksi tämä on ongelma? Kautta linjan se, että naiset viettävät lapsen syntyessä todennäköisesti vähintään 1,5 vuotta kotona, kasaa esteitä nuorten naisten työllistymisen tielle. Naisten työurat jäävät rikkonaisemmiksi kuin miesten. Naisten palkkakehitys ei seuraa miesten palkkakehitystä. Naisten ja miesten väliset tuloerot eivät rajoitu vain työelämään, vaan myös eläkeikään. Eläke kertyy tehdystä työstä, ja kun työtä on tehty vähemmän, on eläkekin pienempi. Kyllä, kotihoidontuki kartuttaa nykyään eläkettä, mutta kyse on lähinnä kosmeettisesta karttumasta, kun puhutaan alle 400 euron kuukausittaisesta etuudesta.

Kaikille niille, jotka nyt riemuitsevat perheiden valinnan”vapauden” säilymisen puolesta, haluan sanoa seuraavaa. Kun olemme itse luoneet järjestelmän, joka kannustaa naisten kotiin jäämiseen, emme voi puhua ”vapaasta” valinnasta. Emme oikeasti, emmekä kaikissa tapauksissa. Asenteet ovat edelleen hyvin perinteisiä, vaikka muutostakin on havaittavissa. Perinteiden ja tuloerojen puristuksessa naiset ja perheet ovat pakotettuja jatkamaan kehitystä, joka ei tosiaan ole omiaan lisäämään sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Mitä minä sitten tekisin? Siirtyisin malliin, jossa molemmille vanhemmille on kiintiöity oma 6 kuukauden vanhempainvapaa, ja sen lisäksi kumpi tahansa vanhemmista voisi hoitaa lasta kotona vielä yhdet 6 kuukautta – siis niin sanottuun 6+6+6-malliin. Lakkauttaisin kotihoidontuen kokonaan ja kattaisin 6+6+6-mallista koituvat kustannukset niillä säästöillä. Tämä mahdollistaisi sen, että lasta voisi hoitaa kotona sen 1,5 vuotta, mikä nytkin on yleisin pituus, kun otetaan huomioon käytetyn kotihoidontuen määrä. Samalla naisten ja miesten välinen tasa-arvo kohenisi, eikä erityisesti nuoren naisen palkkaaminen olisi enää riski. Kunkin lapsen kohdalla toinen vanhemmista voisi tuetusti olla kotona lapsen kanssa vuoden verran – useiden vuosien poissaolot työelämästä perhesyistä vähenisivät.

Jos haluamme oikeasti tehdä jotain naisten ja miesten välisen tasa-arvon lisäämiseksi työelämässä, tarvitaan muutakin kuin pehmeitä keinoja. Eiköhän suostuttelun, kannustuksen ja maanittelun aika ole jo tässä asiassa nähty. Tarvitaan järeämpiä keinoja. Jospa SDP heräisi näkemään tämän sitten vaalien jälkeen, kun uurnilla on taas hetkeksi käyty. Siihen asti häviäjinä pysyvät tasa-arvo ja naiset.

Love, Sini

Tiedä paikkasi, nainen. Niinkö?

Syyskuun 21. päivänä YK:n hyväntahdonlähettiläs Emma Watson piti puheen feminismistä ja siitä, miten f-sanaa ei olisi syytä pitää synonyymina miesvihalle. Puheellaan Watson avasi YK:n uuden HeforShe -kampanjan, jonka tarkoitus on kannustaa myös miehiä taistelemaan yhä useammin tyttöjen ja naisten oikeuksien puolesta. Tilaisuuden jälkeen Watsonia uhattiin hänen alastonkuviensa julkaisemisella tämän feminististen näkemysten takia.*

Mutta eipä hätää. Suomessakin hallitaan seksismin jalo laji!

Tänään Kokoomus nimitti uudeksi ympäristöministeriksi forssalaisen kansanedustajan, Kokoomuksen varapuheenjohtajan, Sanni Grahn-Laasosen. Itse olen oppinut tuntemaan Grahn-Laasosen jalat maassa olevana poliitikkona, jolla on näkemys Suomen tulevaisuuden suunnasta ja aivan ilmiömäinen kyky omaksua uusia asioita. Minusta siis varsin pätevä valinta ministeriksi. Seurasin noin kolme sekuntia YLE Uutisten Facebook-sivulla Sanni Grahn-Laasosen ministerinimityksestä kirvonnutta keskustelua ennen kuin verenpaineeni nousi kattoon. En ollut uskoa silmiäni. Kyynisenä ihmisenä minun olisi pitänyt tietenkin tietää, että koloistaan ryömii ulos sovinistimiehiä, jotka kuittaavat valinnan ulkonäköön tai seksiin liittyvänä. Mutta sen lisäksi naiset olivat siellä miesten joukossa kampittamassa naista, joka oli juuri valittu Suomen vaikutusvaltaisimpien ihmisten joukkoon.

Eivätkö nämä ihmiset, varsinkin naiset, ymmärrä, että joka kerta, kun nousee ääni, joka nimeää naisen ansioksi ulkonäön, seksin, perhesuhteet, iän tai minkä tahansa muun asiaan liittymättömän asian, se on merkki meille kaikille. Kuten Nora Ephron on sanonut, se on käsky meille kaikille palata sille paikalle, jolla naiset ovat aiemmin yhteiskunnassa olleet.

Vaikka ”won’t someone please think of the children” on maailman huonoin perustelu yhtään mihinkään, niin silti. Minkä viestin annamme pienille tytöille ja pojille, kun käymme tällaista keskustelua julkisuudessa? Ja varsinkin niille tytöille, jotka haluavat isoina olla presidenttejä, johtajia, diplomaatteja…you name it. Että pyrkikää vaan ylöspäin, mutta me kyllä lyömme teidät alas epäilyllämme ja otamme mitä rumimmalla tavalla esille ulkonäkösi, ikäsi ja henkilökohtaiset suhteesi? Minulla ei ole vielä lapsia, mutta molemmille kummitytöilleni – teini-iän kynnyksellä olevalle Rosalle ja pienenpienelle Elviiralle – olen sanonut ja tulen aina sanomaan, että heistä voi tulla mitä vain – ja että vain osaamisella, omalla haluamisella ja kovalla työllä on väliä.

Ollaan eri mieltä. Kritisoidaan. Mutta ei koskaan, koskaan, koskaan hyväksytä sitä, että naisten kohdalla menestyksessä olisi kyse ”reittä pitkin nousemisesta”, ”jalkavaimon asemasta” tai ”kyvystä lämmittää sänkyä ja käyttää suutaan”.

Lopuksi vielä sanon, että olin pettynyt siihen, miten uskomattoman hidasta toimintaa YLE Uutiset tänään sosiaalisessa mediassa osoitti. Seksistiset kommentit saivat olla paikoillaan hyvän tovin ennen kuin kukaan ylläpidosta teki mitään. Kuinkakohan monta kertaa ovat joutuneet poistamaan moisia kommentteja, kun mies on valittu korkeaan tehtävään? Niinpä.

Love, Sini

* Myöhemmin kävi ilmi, että kyseessä oli viraalikampanja, joka sai feministit takajaloilleen. Kerrassaan hauska ja seksimiin mukavasti nojaava kampanja, eikö?

Ei painosteta lapsia hankkimaan lapsia

Olin taas repiä naamani irti tänään. THL:n tutkija Raija Klemetti – josta olen muuten kirjoittanut aiemminkin – kertoi tänä aamuna taas Aamu-TV:ssä, miten nuorille pitäisi antaa hedelmällisyyskasvatusta. Hänen mukaansa jo koululaisille – siis peruskoululaisille? – pitäisi kertoa, miten hedelmällisyys heikkenee iän myötä. Siinä vieressä sitten säesti Väestöliiton pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa, miten näille samoille koululaisille olisi hyvää opettaa myös ”parisuhdeoppia”, jossa kerrottaisiin muun muassa sitä, miten ”oikeanlainen” kumppani löytyy.

Ensinnäkin. Vaikka kaikki lapset ja nuoret eivät olisikaan tietoisia siitä, että hedelmällisyys laskee iän myötä, ei ongelman ydin mielestäni ole lainkaan siinä. Ongelman ydin on siinä, että meillä edelleen ylläpidetään rakenteita, jotka kannustavat hankkimaan lapset myöhemmin.

Toiseksi. On aivan törkeää painostusta, erityisesti tyttöjen ja nuorten naisten painostusta, jankata hedelmällisyyden laskemisesta iän myötä. Kyllä me olemme siitä suhteellisen tietoisia, kiitos vain. Mutta mikä on vaihtoehto? Pitäisikö meidän lopettaa koulumme kesken? Laittaa lastenhankinta uran edelle? Ottaa ”hittiä tiimin puolesta” ja synnyttää synnyttämästä päästyämme vain, jotta suomalaisia syntyisi aiempaa enemmän?

Kolmanneksi. Mikä on ”oikeanlainen kumppani”? Ja mihin ”oikeanlaista kumppania” tarvitaan? Keskusteluyhteydestä voisi päätellä, että parisuhteen funktio olisi ensisijaisesti lasten hankkiminen, ja se taas tekee tästä koko keskustelusta aivan uskomattoman heteronormatiivisen, koska Suomessa samaa sukupuolta olevien parien ei vielä ole mahdollista kovinkaan vaivattomasti perhettä perustaa. Minusta ”oikeanlainen kumppani” on ihminen, jonka kanssa voi olla oma itsensä. Joka tukee tavoittelemaan itselleen tärkeitä asioita. Jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut tulematta vähätellyksi. Jos siinä sivussa on niin onnekas, että upean parisuhteen sivutuotteena syntyy lapsia, niin mahtavaa! Mutta ei. Suomalaisnuorten ja -aikuisten parisuhteiden tarkoitus ei ole syntyvyyden boostaaminen.

Neljänneksi. Annetaanko lasten olla lapsia? Nuorten nuoria? Annettaisiinko heidän elää omia unelmiaan varten? Saavuttaa niitä asioita, joita he haluavat saavuttaa? Lapsettomuus, joka ei ole lähtöisin omasta valinnasta, on aina surullinen asia. Mutta silti en soisi oman 15-vuotiaani tulevaisuudessa pohtivan elämäänsä lisääntymisen, vaan omien haaveiden kannalta. Ja jos hän ei haluaisi lapsia – mikä muuten saattaa olla ihan todellinen syy sille, miksi lapsia ei hankita – niin sekin olisi ihan ok. Ainakaan minulle ei tulisi mieleenkään soimata häntä siitä, ettei hän tule ajatelleeksi Suomen syntyvyyttä.

Love, Sini

Ammatinvalintakysymyksiä

Katsoin hiljattain dokumentin ”After Tiller”. Vuonna 2009 Yhdysvalloissa ammuttiin George Tiller -niminen lääkäri, joka oli maassaan yksi harvoista, jotka suorittavat abortteja pitkälle edenneissä raskauksissa. Dokumentissa käytiin läpi lääkäreiden hyvin rehellistä ja syvää pohdintaa oman työnsä henkisistä ja eettisistä taakoista. Yksikään lääkäri ei taakastaan huolimatta kuitenkaan kyseenalaistanut naisten oikeutta saada abortti, liittyipä aborttiin johtaviin päätöksiin millaisia tekijöitä tahansa.

Helsingin Sanomat uutisoi tänään gynekologi Sari Tanuksen laatiman kansalaisaloitteen keränneen yli 18 000 allekirjoitusta. Kansalaisaloitteessa vaaditaan, että hoitohenkilökunnalla tulee olla oikeus kieltäytyä aborttien suorittamisesta omantunnonvapauteen vedoten. Suomen lisäksi neljässä Euroopan valtiossa ei ole kirjattu lakiin terveydenhuoltohenkilökunnalle oikeutta kieltäytyä raskaudenkeskeytyksistä työssään – joukossa mm. Islanti ja Ruotsi. Euroopan neuvosto on neljä vuotta sitten edellyttänyt, että kaikkien EU-jäsenmaiden tulee ”turvata hoitohenkilökunnalle omantunnonvapaus” kieltäytyä raskaudenkeskeyttämisestä.

Vuoden 1993 jälkeen pelkästään Yhdysvalloissa on surmattu useita terveydenhuoltohenkilökunnan jäseniä. Tämän lisäksi ammuskeluissa on haavoittunut kymmeniä, aborttiklinikat ovat joutuneet pommitusten kohteeksi, ja terveydenhuoltohenkilökuntaa kidnapattu. Näin käy, kun siirrytään järjestelmään, jossa abortteja suorittavat lääkärit ja hoitajat ja klinikat ovat tiedossa. Esimerkkejä löytyy myös muista maista, kuten Suomea terveydenhuoltojärjestelmältään muistuttavasta Kanadasta.

Suomi on pieni maa, jossa jo nyt on alueita, joille on vaikea saada lääkäreitä. Jos kansalaisaloite tulisi hyväksytyksi, miten turvaisimme sen, että noilla seuduilla naiset voivat saada raskaudenkeskeytyksen turvallisesti? Entäpä sen, että noilla seuduilla abortteja suorittavat lääkärit ja toimenpiteissä mukana oleva muu hoitohenkilökunta saa tehdä työtään pelkäämättä? Raskaus ja synnytys ovat vaarallista touhua jo itsessään. Oikeus turvalliseen raskaudenkeskeytykseen kuuluu kaikille naisille kotimaahan ja -paikkakuntaan katsomatta. Otamme valtavan harppauksen taaksepäin, jos olemme valmiita joustamaan tässä oikeudessa. Edelleen, 2010-luvullakin, joissakin EU-valtioissa käydään keskustelua siitä, onko naisilla oikeutta aborttiin ja jos on, niin missä tilanteissa. Valtiot ottavat kantaa naisten puolesta muun muassa Irlannissa ja Espanjassa. En todellakaan toivo Suomessa avattavan tätä keskustelua.

Kylmästi sanottuna näin: Jos ei pysty olemaan tekemisissä oman ammattinsa nurjan puolen kanssa, kannattanee hankkiutua toisiin tehtäviin. Terveydenhuoltoalalla kyllä töitä riittää – myös sellaisia, joissa ei tarvitse toimia omaatuntoaan vastaan.

Palaan vielä Tilleriin ja hänestä tehtyyn dokumenttiin. Olin todella liikuttunut siitä, että maailmalta löytyy naisia ja miehiä, jotka joka päivä menevät töihin henkensä uhalla mahdollistaakseen monelle naiselle traumaattisesta elämäntilanteesta yli pääsemisen turvallisesti. Arjen feministejä. Koska se ei ole feministi eikä mikään, ellei puolusta naisen oikeutta päättää omasta kehostaan myös vaikeiden ja synkkien asioiden äärellä.

Love, Sini